-Mikä tuo on?
Aamutuokiolla kalenteriin piirretty kiemuranuoli herättää kiinnostuksen.
-Minä olen silloin poissa ja Minna on teidän kanssa.
-Missä sinä olet?
-Minä menen ensin Helsinkiin ja sieltä käymään Virossa.
-Miksi?
-No, kun minun ystävät ovat kutsuneet minut
-Miksi me ei saada tulla?
Hilpeää. Eihän siinä kai olisi mitään kummallista, jos täti pakkaisia porukan Onnibussiin ja hurauttaisi pikku reissulle, heh heh. Mutta kotiläksyähän tällaisesta karkailusta tietysti räpsähtää: Miten viroksi sanotaan hyvä huomenta?
-Apua. Pitääkö minun kysyä sitä siellä joltakin?
-Pitää(*monta)
-Entä jos en uskalla?
-Kyllä uskallat.
-Mutta jos en muista?
-No sitten joudut menemään takaisin.
Oi joi. Nyt on kovat piipussa. Paree siis muistaa, kun ihan kalenteriin on nyt asia merkitty.
-Mutta. Minä menen nyt palaveriin päiväkodin puolelle ja Minna lähtee teidän kanssa meidän metsään ihan pihalle. Sujuuko?
Tietysti, homma selvä, asiasta ollaan ihan varmoja. Kurakamppeet päälle ja pressumaja mukaan.
-Heidi!!!!
Palaveri on ohi ja täti matkalla metsään, kun tiedustelukomppania kirmaa jo portille vastaan kertomaan, että pöljäilyksi on mennyt. Ei kaikilla, mutta muutamalla. Ja Minnakin sen vahvistaa, että kyllä, näin on asia. Voi itkun litkun.
-Eskarit. Muistatteko te, että meillä olisi ikinä ollut riita ja rähinä täällä meidän metsässä?
Ei kyllä muistu sellainen kenenkään mieleen. Ja pöljäilijöitäkin jo harmittaa, että pitikin ruveta sillä lailla remuamaan, kun olisi voinut pyytää vaikka aikuista avuksi keksimään tekemistä. Anteeksipyynnöt ja kättä päälle, ei me meidän metsään rähinää kaivata.
Ruokailussa jännitys alkaa sitten tiivistyä, sillä tänään on keksiviikko ja puolenpäivänaikaan pitäisi löytyä se Sakarias Sammakon vihje, sieltä missä suuri punainen makaa. Eskarit ovat sata varmoja, että se tarkoittaa suurta jumppapatjaa esiintymislavalla. Pitää vielä malttaa odottaa, että koululaisten liikunta loppuu, sitten voidaan alkaa etsiä. Ei meinaa löytyä…
-Minä kokeilen kädellä täältä alta
-Ei siellä mitään le
-Oli siellä joku
Täti ja Minna punnertavat raskasta patjaa ilmaan ja toden totta, siellä syvällä on pino vihreävivahteisia lappuja: -VOUS -ME -KO -RO SII-
-Ne pitää liittää yhteen!
-Se on sana!
Lappuja siirrellään lattialla ja ensin selviä komero, sitten oivalletaan siivous. Ei kun katsomaan. Lukossa. Onneksi tädin avainnipussa on monta avainta. Ei aukea. Kokeillaan salasanalla. Mutta mikä se voisi olla
-Sakarias sammakon siivouskomero
Eskarit keksivät ja nyt aukeaa. Voi ilo ja riemu. Lääkärinlaukku ja koirankuljetuskoppa sekä iso musta pitkä paketti.
-Siinä on varmaan autorata. Kun siinä lukee cardoc
-Siellä on varmaan pikkuautoja
-Tuo doc taitaa viitata lääkäriin
-Ne on ehkä kipeitä autoja (hihitystä)
Kannetaan paketti yläkertaan ja teippejä avatessa arvuutellaan lisää sisältöä
-Autorata
-Joulukuusi
-Lääkäri
-Leluja
-Pikkuautoja
-Joulupukki (isoa iloa ilmassa)
Voi nenä. Laatikosta paljastuu vaikka vallan mitä: pehmopupuja, seriffinhattu, legorobotteja, piano, puhelin, sotaukkoja, pikkukissa kantokopassaan, kiekkopyssy, monitoimityökaluja, tiikeri, periskooppi, shakki, hiustarvikkeita…
-Mitähän, jos me oltaisiin hyvin koko eskari, niin meillä olisi varmaan jotain sata lelua
Loppupäivä me leikitään, kaikki ja kaikilla, yhdessä sopuisasti.
Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi
Ruokana makkarakastike, peruna ja porkkanaraaste (mitä Riikka antoi meille eskareiden pyynnöstä rasiallisen pakastettavaksi uutta porkkanaleivontapäivää varten. Porkkana rules!)