Tänään eskarit pääsivät näyttämään osaamistaan oikein urakalla, kun aamulla teimme ensin ryhmänä kpt:n eli kontrolloidun piirrostarkkailun ja sitten vielä pienen lähtökartoitustestin kaksin aikuisen kanssa. Ja jos joku nyt ihmettelee, että miksi moisia pitää jo esikoulussa, niin koen toiminnan mielekkyyden kannalta hyvin tärkeäksi, että toisaalta tiedän mitä kukin lapsi jo osaa ja vielä tärkeämpänä, voimme ihastella osaamista yhdessä ja yksilöidysti hänen kanssaan. Ja ryhmätyöskentely on puolestaan tärkeä kokemus/havainnointitilanne siitä, mitä koulumaailmassa selviäminen tulee aikanaan edellyttämään. Niinkuin tänäänkin, toisten on helppoa käydä työhön, kun taas toisella homma ei lähde sujumaan ollenkaan. Siltä pohjalta siis jatkossa lisää sopivan mukavia harjoituksia.
”Eskarit. Mikä se teidän merkki-juttu oikein oli?” kysyy veo Minna, joka on ollut aamupäivän kanssamme ja seurannut eskareiden touhuja.
-Pauli papukaijamerkki
Sepä se ja sellainen Minna eskareille antaa, aamupäivän hyvästä ja reilusta leikkirauhasta. Hyvä eskarit! Onpa harmi, ettei aina suju näin mallikkaasti. Eskarille on nimittäin kiirinyt useammastakin perheestä huolta joidenkin eskareiden ikävästä käyttäytymisestä, tönimisestä ihan nyrkillä lyömiseen. Eikä asian vakavuutta vähemmä tippaakaan se, että nujakointi on ollut kavereiden välistä ja tilanteet aina selvitetty aikuisen kanssa anteeksipyyntöineen. Timolan eskarilla, päiväkodilla ja koulussa jokaisella on oikeus turvalliseen oloon; fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti.
-Ei ole mikään perustelu, että kaverikin löi. Tai ennenkin.
Hyvä käytös on joskus ISO haaste arjessa osattavaksi. Ja varsinkin jo opitun käytöksen muuttaminen, kuten jokainen vaikkapa laihduttamista kokeillut aikuinen tietää. Onnistuminen vaatii työtä, palautetta ja pitkäkestoista sitoutumista, mutta kaikkein eniten omaa halua. Juuri halua meidän on siis alettava kaivaa esiin, koko ryhmän voimalla ja tuella, perheiden vetoapua tietenkään unohtamatta. Positiivisesti.
Pohdiskelee Heidi