-…irrottettiin turvavyöt taksissa…
Koulutaksista kilpaa ovelle ryntääjien puheesta nappautuu tädin korvaan vain pieni pätkä, eikä lisäkysymys aiheesta saa vastausta ollenkaan. Ou nou, nyt taitaa olla yleisen liikennetuumaustuokion paikka.
-Miksi autossa pidetään turvavöitä?
-Voi tulla kolari. Vaikka hirveen.
-Voi paiskautua penkkiä vasten
-Voi paiskautus ulos ikkunasta ja jäädä auton alle
-Auto voi pudota sillalta ja tulee kolari
Eskareilla on selkeästi tietoa tästä asiasta. Mutta entäs jos itsellä on vyö, mutta vaikka koululaisella ei?
-Silloin voi lentää sen toisen päälle
Totta. Siinä liiskaantuu se, joka on asian hoitanut. Ei mitään järkeä.
-Meidän äiti lähtee joskus liikkeelle, vaikka minulla ei ole vyö vielä kiinni. Vaikka minä sanon!
-Minä saan surffata kotitiellä
-Meidän isä pysähtyy heti, jos minun vyö ei ole mennyt kiinni
-Minun peltoautossa on vyöt rikki. Pitäisi korjata ne.
Tätin kanta turvavyöasiassa on yksiselitteinen. Turvavyö on oltava kiinni aina auton liikkuessa. Piste. Sovitaan siis eskareiden kanssa, että koulutaksissa vyö on oltava kiinni ihan pysähtymiseen asti, niin kiire ei saa olla kilpajuoksuun. Vanhempien toimiin täti ei taas voi ottaa kantaa, paitsi äitinä: ”Minun lapset on jo tosi isoja 15v ja 14v., mutta heillä on ollut ja aina edelleen vyöt aina kiinni autossa. Kun aina voi tulla vaikka pakkojarrutus eteen. Ei sitä kukaan etukäteen ilmoita, että ajapa nyt varovasti, kun kohta pomppaa pallo tielle. Siksi”.
No niin, nyt on vyöt puitu ja voidaan kimpoilla ihan pihalle. Lähtiessä ei sada, mutta vettä on luvattu niin runsaasti, että kuravaatteet puetaan suosiolla. Metsässä on nimittäin luvassa sadetaiteilua
-Nyt pitäisi etsiä kuravettä, että voidaan maalata vesiväreillä kurakuvia
Helpommin sanottu, kuin tehty. Onneksi grillipaikan muovikouru osoittautuu oivalliseksi vedenkerääjäksi, varsinkin kun pisaroitakin alkaa putoilla taivaalta. Teipataan siis paperit kiinni puunrunkoihin ja sitten vaan taiteilemaan
-Ei! Sade kastelee tämän
-No se onkin sinun ja sateen yhteinen uniikki taideteos, jota ei voisi tehdä muuten
-Sulla on ihanat värit
-Tästä tulee oikein kunnon kurakuva (ja kyllä tulikin)
-Tämä on monsteri. Saadaanko nämä kotiin?
Tietysti, mutta teokset kaipaavat pientä kuivattelua ensin. Me saamme metsään myös yleisöä, kun päikkärin pienimmät pistäytyvät vetiseen taidenäyttelyyn. Kiitos muruset, kiva kun kävitte!
Iltapäivällä meille saapui lastenkultturikeskus Versosta taidekasvattaja Minnamaria, jonka kanssa lähdimme seikkailulle menneeseen aikaan. Satusalkku aukeaa ja paljastaa vanhan valokuvan. ”Tämä perhe asui tämmöisessä pienessä pirtissä 100 vuotta sitten” Minnamaria kertoo ja nostelee esille vanhoja tavaroita. Hän kertoo tarinaa,joka vie meidät Eetu-pojan matkassa metsään, hevosrattaille ja tehtaseen, liikkuen, laulaen ja soittaen. Tuokio hujahtaa ja on aika hypätä loppuhyppy:
-Kiva kiitos!
Sitten vielä kiireesti eskarille ihan minipienille omille hommille ja päivä on pulkassa.
-Onko meillä leposet?
-On. Kun tänään minun pitää lähteä kylälle. Ja ei oltu ulkonakaan koko päivää.
-Höh. Jo toinen kerta.
Aivan. Lukuleposethan siirtyivät viimeviikollakin. Ja leposet ovat kamalia, ainakin. jos alle 15v. kysytään.
-Kuulkaa. Tuo on kyllä hyvä peruste. En siis lupaa, mutta kokeilen järjestää niin, että otetaan lukuleposet huomenna. Kun on muutenkin se mukavuustunti.
-Huomenna on mukavuustunti (jännittynyttä kihinää)
V&i viestittelee Heidi
Ruokana hernekeitto, juusto&tomaatti ja letut hillolla