Vau. Toinen kruunumerkkipäivä peräkkäin.
-Enää kaksi ja sitten on se yllätys.
-On mennyt päivä ihan älyttömän nopeasti
-Niin on
-Voiko huomenna neppiä?
-Me haluttais taas ne ponit
Iltapäivällä eteisessä jono muodostuu mukavasti ja kotiinlähtijöille avataan väylää. Ilmassa leijuu hyvä fiilis. Meidän porukka. On oltu kentällä palloilemassa viskareiden kanssa ja tehty puukäsitöitä, mutta ennen kaikkea on oltu ryhmä. Voi himpula, että te olette huipputyyppejä eskarit, täti niin rulettaa teitä!
”Kuulkaa eskarit. Jos näette mustan yksinäisen repun, kerrottehan siitä heti opelle tai koulun aikuisille?”kysyy Katja-ope ruokalassa ja ilmeet pöydässämme ovat sitoutuneen vakavat. Kadonnut reppu. Tietysti kerrotaan, sehän on selvää.
-Mä tiesin siitä repusta. Se …. itki, kun se hävis ekana päivänä.
-Minä pitäisin ainakin kokoajan selässä
-Entä jos joku on varastanut sen?
Paha homma ja mietityttää eskareita kovasti. Miten voi kokonainen reppu kadota?Kirjoineen kaikkineen. Mutta me pidämme silmät oikein apposen auki, jos reppu vaikka jostain tulisi vastaan.
-Huomenna olisi muistettavaksi kaksi juttua, kun on perjantai
Käsiä kimmahtaa heti pystyyn.
-Kirjastoauto
-Pihalelunpäivä
Nepä juuri, hyvin on asiat pantu muistiin.
-Voi hitsin pimpula. Minulla ei taida olla mitään pihalelua, kun meillä ei ole ollut edes hiekkalaatikkoa kymmeneen vuoteen…
-Pitäis olla
eskarilainen toteaa nyökäten ja kirmaa jatkamaan puuhiaan. Jaa. Siis kumpiko. Ja hyväksytäänköhän istutuslapio pihaleluksi..tässä se taitaa yösydän mennäkin, ajatellassa ja arpoessa.
Hilpeilee valolla ja ilolla Heidi
Ruokana kasvisnapit, perunat, kastike ja feta-salaatti