Tänään se vihdoin tapahtui, meidän metsä imaisi koko ryhmän mukaan yhteiseen piiiiiiiiiitkään leikkiin (1,5h).
-Täällä on kenkä!
Toden totta. Meidän metsän pressumajat on juuri saatu viriteltyä, kun poikaporukka tekee superlöydön. Maahan on kaivettu nahkavartinen kenkä. Tosi vanha sellainen.
-Se on varmaan jonkun noidan kenkä.
Ja siitä se sitten lähtee. Hetkeä myöhemmin joku keksii, että se on varmaan Pomperipossan, josta luimme OnniOpuksesta viimeviikolla.
-Tuu kattoon. Tuolla asuu se Pompelipossa. (raja-aidan takana oleva tiheä ryteikkö)
-Se on heitellyt roskia tänne.
-Äkkiä turvaan majaan!
On ilo seurata, kuinka leikki tempaa eskarit mukaansa ja juoni sekä rakenne kehittyvät leikkijöiden aina vain uusista ideoista. Ja jokainen voi osallitua tekemiseen juuri itselleen sopivalla volyymillä. Joku hiippailee ja vaanii, toinen pitää enemmän majaturvailusta, yksi tutkii kiviä ja joku haluaa esittää itseään Pompelipossaa. Hänhän on siis metsämökissä asuva noita, joka muuttaa vastaanhangoittelijat kiviksi.
-Voisikohan sen kirjan saada uudestaan lainaan, kun minä en nyt ihan tarkalleen muista, miten se nenähomma meni?
-Ja minä en ollut silloin
-Joo, saa
-Hyvä. Vai on meillä täällä sellainen naapuri…
Leikki on juuri niin hauska ja jännittävä, kuin vain lapsiryhmä osaa luoda. Melkein tyhjästä. Yhteistä iloa luonnossa viipottaen. Juuri tämä on tässä työssä niin parasta. Ei voi kuin kiittää luvasta olla mukana. Eikä leikki häiriinny mitenkään siitä, että välissä metsämusisoidaan kepein ja rytmein, vaan oikeastaan vain syvenee. Kop kop Pomeperipossa. Ensiviikolla tavataan!
Päivän lopuksi valmistaudutaan huomisen ruokaraketti-projektin käynnistymiseen lukemalla Tomin tiedekirja siitä, mitä ruualle tapahtuu ihmisessä. Sillä onhan se aika jännittävä juttu, että lounaalla syömämme nakkikastike ei vain hyppää nakinpalasiksi hauikseen. Ja tietysti pitää tuumata myös syömisen sivutuotteet, pieru ja kakka, koska luonnollisia asioitahan ne ovat. Ja yksi sopimuskin me tehdään, koska ruokatorvi on vain oman peukalon paksuinen putki: ruoka pitää pureskella hyvin, eikä suuhun pidä laittaa mitään, mikä ei ole syötävää.
-Mun isä panee suuhun nauloja. Tälleen.
-Ja mun!
-Mun isä ei pane ikinä nauloja suuhun. Sillä on sellainen juttu vierellä niille.
Joku tietää kertoa myös nielaistusta napista ja täti puolestaan lapsena ystävän nielaisemasta viisipennisestä, jota odoteltiin pottaan peräti kaksi päivää.
-Eskarit. Mites meidän päivä on mennyt tänään?
-Hyvin(*monta)
-Joo. Vähän meinasi alkaa vauhti kiihtyä, kun Olli-Pekka talkkari tuli laittamaan sitä naulakkoa, mutta hienosti te rauhoituitte, kun pyysin. Tämä on ihan selvä kruunumerkinpäivä. Ihan kuin eilinenkin.
-Se on jo 15
Niin on. Ja senkin eskarit osasivat hienosti laskea, että jos kaikki päivät sujuvat hyvin, uusi rivi ehtii tulla täyteen ennen syyslomaa.
-Onkohan Sakarias Sammakon paketti sitten N huoneessa?
Saas nähdä, kunhan sinne asti päästään.
Valolla ja ilola huippupäivästä eskareita kiittää Heidi
Ruokana makkarakastike ja perunat, porkkana/appelsiiniraaste