Aamulla päiväkodineteisessä nököttää harmitus. Lelusellainen. Sähköisen lelun pitää olla tietynlainen, että se olisi hieno.
-Siinä pitää olla kauko-ohjain
-Ai. No sitten minullakin on ihan huono lelu. Mitä sinun lelussa tapahtuu sähköllä?
-Siitä tulee ääntä. Mutta se ei liiku.
-Mun liikkuu ja pitää ääntä, mutta ihan miten sattuu.
-Mikä sulla on?
Sovitaan, että se jää leluesittelyssä nähtäväksi, sillä nyt on jo kiire aamupalalle.
-Mutta sillä saa leikkiä, jos satut tykkäämään.
Ja kuinkas käy leluesittelyssä. On autoa, ponia, perhosia, moottorisahaa…mutta ei yhtäkään kauko-ohjaimella toimivaa lelua. Lisäksi todetaan sekin, että kaikilla on leikittävä nätisti, sillä sähköiset lelut rikkoutuvat helposti.
-Mikä se sun on?
-Minulla on tämmöinen Töyhtö (chuchupets). Se on jotain kymmenen vuotta vanha.
-Meilläkin on noita!
-Onko? Harmi, ettet ottanut mukaan. Ne ois voineet törmäillä toisiinsa. Ilman kauko-ohjaimia.
-Saanko minä leikkiä sillä?
Tietysti. On kiinnostavaa seurata, kuinka monitasoinen leikki alkaa rakentua varsin erilaisten lelujen ympärille. Ja kuinka paljon vuorovaikutusta sekä neuvottelutaitoa osallisuus eskareilta vaatii. Samoin kuin mielikuvitusta.
-Tehdään näille perhosille ja poneille yhteinen koti!
Käydään välillä kirjastoautossa ja syömässä sekä otetaan happihypyt ulkona. Sitten luetaan Onnin polkupyöräkorjaama-kirja ja koska se on kolmas yhteinen kirja, päästään jälleen arpomaan OnniOpus-vuoro. Hilpeää. Aikuisesta hommassa saattaa olla kyse ”vain” kirjanmerkistä, mutta vielä ulko-ovelta joku huikkaa omankirjanvuoron saaneen kaverin perään
-Hei hei OnniOpus, hyvä viikonloppua!
V&i kirjoittelee Heidi
Ruokana jauhelihakeitto, juusto ja sämpylä