Hih, saa nähdä pääseekö tämä kirjoitus ollenkaan liikkeelle tänään, niin mukavasti aivoja rentouttavat sähkökatkot ovat tätiä illanmittaan hellineet. Kivikausi rules! Välillä.
Mutta eskaripäivään. Aamu meinaa alkaa katastrofilla, kun tuloskiistasta kärähtäneet hermot äityvät painiotteluksi. Siinä läpsähtää tädiltä kerrasta melko kovaääninen punainen kortti ja parin ottelun ottelukielto. Mutta elämä on ja tilanteita sattuu. Tästäkin opitaan, kasvetaan ja vahvistutaan. Ja onneksi ehditään jähinä hoitaa alta ennen tähtipäivän alkua.
Tänään siis saimme viettää taas tähtieskaripäivää ja kenetkäs päähenkilö olikaan kutsunut kylään
-Hannatädinkakkuja. Niin tässä lukee. Voi ei! Mitä täti nyt sanoo, kun hänen taikinansa on täällä? Apua.
Hilpeys, ilo ja riemu. Ihanasti on äiti-ihminen pyöräyttänyt matkaan oikein herkkutaikinan, voita ja kermaa säästelemättä. Kyllä siitä kelpaa taas eskareiden itselleen pikkuleipiä leipoa. Ensin oma pala kahdeksi yhtä suureksi pötköksi ja sitten molemmat kolmeen osaan…arkimatikkaa maistuvimmillaan.
-Eikä kehuta kouluisille
-Eikä pienille
Ei. Ja keksikekkerit vasta ruokailunjälkeen.
Ulkoilulla pitää hoitaa tähtipäivästä huolimatta vähän eilisen jälkipyykkiä. Liukumäessä on näet ollut kränää ja erimielisyyttä, eikä lumenheittelyltäkään ole vältytty. Istutaan siis koko porukka hiekkalaatikonkannelle aurinkoon ja selvitellään. Sillä kyllähän me asiat osataan tuumata ja yhdessä sopia säännöt. Tämähän on meidän ryhmä.
Ruokailussa saamme pöytään oikein arvovieraan, kun Markku-ope istahtaa seuraamme sijaisrehtorin ominaisuudessa. Vau! Hetken on hämmentyneen odottavaa, mutta aika nopeasti eskareiden puhe kääntyy jälleen kevääseen ja kouluun, kun he alkavat laskea, että paljonko eskareita olisi, jos he jäisivät ja uudet vain tulisivat lisäksi. Tai paljonko eskarille ylipäätään mahtuisi, jos ei tehtäisi mitään muuta, kun seisottaisiin.
-Lukulepospatjoja tarviisi hirveesti lisää
Tässä kohtaa Markku ehdottaa, josko koko sali otettaisiin käyttöön, mikä on eskarista aivan mahtava ajatus. Mistä kierrytään jotenkin kummallisin kaarroksin selvittämään uutta termiä: positiivinen ongelma.
-Positiivinen ongelma on sellainen asia, että joku huono juttu on samalla myös hyvä. Vaikka meillä täällä päiväkodissa. Positiivista on, että meillä on paljon lapsia ja koko päiväkoti täynnä, mutta huonoa taas se, etteivät kaikki halukkaat mahdu.
Ruoka on syöty ja aika lähteä pitämään tähtikekkerit. Ensin tosin katsotaan eskarilla päiväntähden hilpeät valokuvat ja luetaan haastatteluarvioit, joissa ei voi voi kyllä tyypistä erehtyä. Mutta sitten
-Tosi hyviä!
-Maistuu ihan voisen sokerilta
-Haista. Tuoksuu hyvältä
Tunnelman voi kiteyttää kahteen sanaan: Hyväntuuliset leipurit. Tähän herkkuun eskarit ilmoittavat haluavansa ehdottomasti reseptin. Tottahan toki, huomenna saamanne pitää.
Päivän lopuksi päiväntähti saa vielä päättää, että mitä tehdään
-Omia hommia
-Jee!!!!! (*monta)
-Kerkeetkö sinä nyt katsoa sen meidän elokuvan?
-Minä kerkeä itseasiassa ihan kuvaamaan sen teille.
Alkaa hillitön rooliasujen, lavasteiden, repliikkien yms. mylläkkä, kun purkittamaan valmistaudutaan niinkin vaatimatonta spektaakkelia kuin: Tuhkimo. Pian on kuitenkin valmista ja kamera käy. Mieletöntä, miten hienosti eskarit esiintyvät! Puhe, liikkeet, eleet, juoni…Kuvataan viisi otosta ja sitten se on valmis.
-Siitä tuli ihan super hyvä!
-Sinä osasit hienosti itkeä
-Minä olen aina niin dramaattinen
-Mekin oltiin siinä. Prinsseinä.
-Ja hiirinä.
Katsotaan kolme ensimmäistä otosta, loput on jätettävä huomiselle.
-Se on niiiiiiiiiiiin hyvä!
Tämän aidompaa ei voi olla yhteinen ilo onnistumisesta. Taas on muistitikuille suuria hetkiä tallennettavaksi.
Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi
Ruokana kebabkiusaus ja salaatti