Eskarit olivat aloittaneet aamun hienosti koko päiväkodin yhteisellä ulkoilulla, kun täti oli kylällä hoitamassa asioita. Meidän metsässä tuntui olleen kivaa ja kaikille löytyneet tekemistä, varsinkin kun pakkanen armahti kurahousuista.
-Mutta sormet on ihan jäässä
-Niin minullakin
Sellaista se on suomen keväässä.
Ulkoilun päälle otettiin vielä koko porukan yhteinen pieni draamahetki, jossa pöytäteatterina kerrottu tarinaa vei meidät autiolle saarelle ihmettelemään outoa puhuvaa munasta. ”Kop kop, kuka siellä?”. Voi ilo ja riemu, kuinka hienosti kaikki lapset ovat mukana jutussa ja kaikulaulussa jokainen osaa keroa oman nimensä. Eskareiden esimerkin ansioista. Isoa peukkua siitä!!
Iltapäivällä touhuillaan omia hommia sekä tehdään rästitöitä.
-Saadaanko me nämä liikennemerkit kotiin?
-Kyllä. Mutta perjantaina tarvitaan niitä ensin siihen pienten liikennejumpparataan.
-Päästäänkö mekin sille radalle?
-Tietysti. Ensin saatte olla opeina. Ja sitten pääsette liikkujiksi.
-Jee!
Ja liikennemerkkejäkin on tunnuttu bongailleen paljon.
-Minulla on jo neljä
-Minulla on ehkä kaksikymmentä
-Missähän se mun paperi on….
Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi
Ruokana makkarakastike, perunat ja salaatti