Kruunumerkillä lomalle

Tämä päivä soljui mukavasti omien hommien parissa. Tosin ensin aamulla tutkailtiin ”Made in China”-tavarat, joista suurin osa oli, yllätys yllätys, leluja. Erityisen mukavaa oli kutenkin se, että aika moni eskareista oli kotona etsiskellyt valmstusmerkintöjä yhdessä aikuisen kanssa ja yhteisiä löytöjä oli koettu.

-Voiko olla salissa?

Kyllä, omilla hommilla saa tänään rakentaa leikin minne haluaa. Salissa onkin pian menossa kivat leikit, mutta toiseksi päivän vetonaulaksi osoittautuu Korona, jossa sovitaan, että voittaja aina jatkaa kentällä. Ja mikä mahtavinta, myös täti ehtii tänään kepinvarteen.

Kirjastoautossa puheeseen nousee uudestaan valmistusmaa, kun eräs eskareista kysyy, missä kirjastoauto on tehty. ”Lattiasta alaspäin Ruotsissa ja lattiasta ylöspäin Suomessa” Pekka kertoo, mutta siihen hänkään ei tiedä varmaa vastausta, että tehdäänkö kirjastoautonkirjoja jo nykyään Kiinassa. Ainakin Virossa niitä painetaan, mutta tuskin sentään Kiinassa asti. ”Tässä olisi tämmmöinen” Pekka toteaa , kun jono on saanut lainaukset hoidetuksi ja toivottanut hyvät lomat. Papukaijamerkki! Todentotta. Vierailu on sujunut vimpan päälle mallikkaasti. Hyvä eskarit!

Kun vielä loputkin päivän omista hommista sujuvat reilulla pelillä ja ruokailukin hoituu höpsimättä, on ulkoilulle lähtiessä tunnelma korkealla.

-Onko nyt melkein kruunumerkki jo?

-Juu. Vartti eli viisitoista mnuuttti jos vielä saadaan sujumaan.

-Kyllä saadaan!

Ja juuri niinhän siinä käy, että tänään lomalle lähdetään kruunumerkillä numero 41. Voi ilo ja riemu! Vielä pikaiset heippastelut ja hyvät lomat taksiin lähteville ja loput päiväkodille lukupäiväunille. Tästä meidän on kiva loman jälkeen taas jatkaa.

 

Oikein aurinkoista ja voimaannuttavaa lomaa kaikille toivottaen viestittelee  Heidi

Ruokana jauhelihakeitto, kalkkunaleike ja kurkku