Lastenparlamenetti ja viikkohaaste

Aamutuokiolla kootaan taas yhteinen aivoriihi.

-Eskarit. Miksihän se on tärkeää kertoa hakevalle aikuiselle itse päivän hyvät jutut ja töllöntyötkin, jos semmoisia on sattunut?

-Koska muuten se aikuinen huolestuu kotona, että mitä on käynyt

-Sitten tulee pahamieli, jos sitä ei saa pois mielestä

-Silloin…unohtui

-Pitää pyytää anteeksi.

Tosi järkevästi eskarit osaavat käsitellä asiaa, jonka toteutus on välillä haastavaa. Olisi niin paljon helpompaa kertoa muiden tekemisiä. Ja muistella vanhoja. Tehdäänpä siis demostraatio, jossa Heidi on sanonut Eijasta rumasti ja juttu jää kertomatta eskarilla, mutta Eija kertoo sen kuitenkin kotona, jolloin vanhemmat huolestuvat ja soittavat eskarilla ja koko homma pitää alkaa selvittämään alusta asti.

-Toimiko?

-No ei! (*tosi monta)

Tuumaillaan myös, että joskus hankala asia on vain paras kohdata. Ja asia pitää tietysti sopia sekä pyytää anteeksi. Eikä muistamattomaksi heittäytyminen kyllä auta yhtään, siitä ollaan porukalla samaa mieltä.

-Te osaatte tämän, minä tiedän ja luotan teihin. Siksi. Nyt tulee haaste. Jos tällä viikolla saadaan kerrottua itse kuulumiset hakijalle…Saa ryhmä kaksi papukaijamerkkiä.

Oh hoh. Sehän tarkoittaa, että mukavuustunti on jo ihan käsillä.

-Mikä on mukavuustunti?

Hyvä kysymys. Kerrataan viimevuoden eskareiden toivomia juttuja: kilpikonnavierailu, elokuva isolta skriiniltä, roolivaatepäivä ja muotinäytös…jne. Kyllä. Tämän eteen kannattaa nyt yhdessä ponnistella.

 

Otetaanpa väliin omia hommia; lautapelailua, nukkeleikkejä, värittelyä…Kunnes on lokakuun lastenparlamentin aika. Ensin katsotaan tietysti viimekuun päätökset, joista ovatkin toteutuneet melkein kaikki. Hyvä niin! Sitten käydään miettimään tekemisiä lokakuulle, jonka pääteemana on oma terveys ja kasvaminen. Ruokaraketteineen kaikkineen.

-Ja kylään voitaisiin kutsua terkkari. Mikäs se semmoinen on?

-Telkkari???

-No ei. Se on se…neuvolassa.

Moni eskarilainen muistaakin varmaan terveydenhoitaja Marjan.

Puheenjohtaja kopauttaa nuijaa ja urheiluksihan homma menee heti; jumppasalissa renkaat ja liaanit, temppurata, ollaan lääkärihippaa ja jäämiestä, juostaan ympyrää, palloillaan, rakennetaan iso sanomalehtikasa paksulle patjalle hypittäväksi/ urheilukentällä jalkapalloturnaus/askarrellaan omanlainen kukka+pupu+kissa/rakennetaan porukalla legoista iso rakennus jumppasaliin alustan päälle/ pidetään nukke+hahmopäivä/ paistetaan makkaraa/ tehdään metsäretki, jolla rakennetaan käpykasa. Jo vain on taas mukavaa puuhaa! Kiitos eskarit hyvästä suunnittelusta.

Muutoin päivä kuluu tavallisesti ja ette taatusti ikinä arvaa, mikä valikoituu päivän ”pihapeliksi”:Piiri pieni pyörii.

-Vaikka tämä on kyllä iso piiri (hihitystä)

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana jauhelihakastike, spagetti ja hunajamelonisalaatti