Maailmassa ei ole korvaamattomia ihmisiä, mutta jokaisen elämä on korvaamaton. Siksi joskus joutuu tekemään hankalia päätöksiä. Juuri sellaisia kuin tämä. Parahin lukija, tämä blogi on juuri puksuttanut päätepysäkilleen.
Kun aikanaan aloitin kirjoittamaan blogia Kurjalan esikoululla, oli syyni varsin yksinkertainen: kaikki silloiset eskarini kulkivat koulukyydeillä, joten halusin heidän vanhempiensa tietävän edes jotain, mitä päivässämme on tapahtunut. Mutta sitä en osannut odottaa, että avoimessa alustassa olevista kirjoituksistani kiinnostuivat myös muut. Kuten eräs lämmin äiti-ihminen vuosia myöhemmin kiteytti: ”Luen yhä ja näen omankin lapseni uudessa valossa”. Se on järjetömän paljon sanottu se. Kiitos siis teille kaikille ihanille, jotka olette lukeneet, antaneet palautetta ja kannustaneet kirjoittamaan.
Aivan erityiseltä minusta on kuitenkin vuosien varrella tuntunut se, kuinka suuresti suorina lainauksina kirjoitetut lasten tuhannet ja miljoonat ajatukset jaksavat hämmästyttää aikuisia. Kuinka nämä pienet ihmiset osaavatkin katsoa maailmaa niin kovin paljon armollisemmin ja kirkkaamissa väreissä, kuin me aikuiset. Heille laatikko ei ole säilyttämistä varten, vaan täyttämistä. Kuinka erityistä onkaan saada olla joka päivä osa sitä kokemusta! Ja juuri sitä täti haluaa ehtiä ja jaksaa, jokaisena päivänä, enemmän kuin mitään muuta. Lapset rules!!!
Valolla ja ilolla sekä suurilla ajatuksilla kirjankannet sulkee Heidi