Heti alkuun iso ilo: Timolan isäihminen Päätalon Jyrki tuoda tupsautti meille kaivatun halkaisupöllin. ISO Kiitos!
Aamulla jumppasalissa vallitsee jännittynyt vipinä, kun vuorossa on päiväkodin ja koulun valokuvaus. Ja miten hienosti uskaltautuvat ihan pienimmätkin kuvattavat kuvaajan eteen vuorollaan ja ongelmitta saadaan myös koko päiväkodinporukka tiivistettyä yhteiseen ryhmäkuvaan. Vaikka meitä on paljon, yli 30. Isoa peukkua kaikille!
Kuvauksen jälkeen suunnataan ulos, missä eilisen pakkanen on lauhtunut mukavaan -7 ja taivas tuiskuttaa lunta. Ihanaa. Vaikka joku kyllä jo pohtii, että mitenkähän käy huomisen hiihdon, että onko latu taas kadonnut kokonaan. Saapas nähdä.
Ruokailussa sitten tulee tilanne. Koululainen tulee näet kertomaan tädille, että häntä on eskarilainen potkaissut. Ja tuskin on tämä ehditty selvittää, kun Katja-ope pyytää tätiä selvittämään nimittely-asiaa. Oi joi. Se on käytöspalaverin paikka.
-Ei tule kruunumerkkiä tänään
-Ei tullut eilenkään
Ai jai. Nyt meinaa homma lähteä lipsumaan syksyllä jo voitettuihin höpöhommiin. Varsinkin, kun vielä päivän päätteeksi eräs äiti-ihminen toteaa eteisessä korvansa napanneen aika ikävää puhetta. Tämä käytösasia tarvitsee siis selvästi yhteistä tarkastelua ja sopimuksia, ettei hukata ryhmän hyvää ja reilua toimintatapaa. Ja ennen kaikkea, otetaan vastuu omista pöljäilyistä, ilman turhia venkoiluja ja vänkkäämistä.
Mutta jos oli haastetta tänään muualla, niin puukäsitöissä sujui mallikkaasti, kun kokeiluun oli aika ottaa uusi työkalu: vintilä eli käsipora. Ensin annetaan ohjeet ja jokainen eskari poraa yhden reiän yhdessä aikuisen kanssa. Sitten saa kokeilla ihan itsekseenkin. Nyt kieli keskellä suuta ja hätäilemättä. Sujuu. Eikä sitä surra, että yksi poranterä katkeaa, siitähän yhdessä opitaan, että ei se mene terä puuhun voimalla ta väkisin, vaan kauniisti kellonsuuntaan kääntäen sekä vastapäivään pakittaen.
-Tässä kotiläksyssä te saattekin vauva-päivää varten selvittää, että mitä teidän äidit ja isät muistavat teistä pieninä.
Hilpeää. Ensin eskarit ovat sitä mieltä, etteivät vanhemmat varmaan muista mitään heistä. Täti on satavarmasti erimieltä.
-Meidän Tuukka ei pienenä halunnut syödä amiittia
-Mitä on amiitti?
-No se olikin pulma, kun me ei tiedetty. Mutta sitten selvisi, että hän tarkoitti tomaattia.
Seuraa hilpeää hihitystä. Kuten muistakin tädin muistinvaraisista vauva-jutuista. Ja innostus alkaa kohota. Ai että. Mitähän kaikkea tästä saadaankaan irti.
Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi
Ruokana limekala, perunamuusi ja salaatti