Aikavarkaat

Koko koulun aamunavaus käsitteli tänään helmikuun ”Rauhallisesti ruokalassa”-haastetta sekä otti vastaan uuden haasteen maaliskuulle, työnimeltään ”aikavarkaat”.

-Mitä se voisi tarkoittaa koulussa tai eskarissa? 

Termi ei aukea heti, joten otetaanpas taas demostraatio avuksi. Pannaaan ensin oppitunti viiden minuutin merkein lattialle eli yhdeksän lätkää riviin. Sitten estradin valtaa Eero-rehtorin tuskastuttavan hidas vetelehtiminen välitunnilta sisään, vaikka kello on soinut jo aikaa sitten. Siinä sitä kuluu aikaa odotteluun, vähintään viisi minuuttia oppitunnista. Seuraavaksi Anne-ope kaivaa paperia täpötäyteen sullotusta ja sotkuisesta pulpetista, huomaten vielä repunkin unohtuneen pihamaalle. Tai johonkin. Pling. Sinne meni taas viisi minuuttia opetusaikaa. Vähintään. Viimeisenä saapuvat Katja ja Merja, joiden kohtalona on ollut riita välitunnilla. Ja jota selvitettäessä vähitellen sotkeutuvat mukaan myös Eero ja Anne. Juupas, eipäs ja trallallaa….Selvittelyyn kuluu aikaa vähintään vartti, mutta helposti kuulemma koko tuntikin. A-PU-A!

-Siis vähintään tämmöinen pino viisi minuuttisia aikavarkaille. Kolmesta näin pienestä jutusta. Vähintään.

Sipinää ja supinaa riveissä. Kiintoisaa.

-Mitenkäs nämä hommat sitten hoidetaan, kun niitä ei keretä tunnilla?

-Ne pitää jäädä tekemään välkällä.

-Tai sitten ne tulee läksyksi kotiin.

-Ai aikavarkaille?

-Ei. Kun kaikille.

No nyt ei kyllä kuulosta reilulta. Tähän me siis paneudutaan maaliskuussa oikein toden teolla.

 

Päivän hommissa saimme sitten ensin iloita päiväntähden ihanista vauva-muistoista; kuvin ja kertomuksin. Lisäksi tähdellä oli vielä kiva yllätys ajateltuna koko eskariporukalle

-Minä kutsun teidät kaikki minun synttäreille. Tänne jumppasaliin.

Aika mahtavaa, että jokainen saa käteensä samanlaisen tuoksutussatun kutsun. Joillekin se voi olla elämän ihka ensimmäinen. Lämmin kiitos siis kotiväelle ja tähtöselle.

Seuraavaksi vuorossa oli mukavuustunnin leludisco, jossa toivemusiikkia soitettiin Antti Tuiskusta joikuun. Hauskaa ja hikistä, kiitos eskarit, kun pidätte meidät täditkin liikkeessä.

Iltapäivällä vielä ulkoillaan ja ollaan päiväntähden toivepelinä Peiliä. Ja sitten onkin vuorossa jo loppuhyppy.

-Tuliko kruunumerkki?

Dääm. Ei vieläkään. Mutta huomenna. Huomenna ollaan ihan pihalla ja pinnistellään se puuttuva merkki. Jookosta kookosta?

Näillä eteenpäin ja merkkiä kohti

V&i  Heidi

Ruokana jauhelihakastike, perunat ja feta-salaatti, välipalalla laskiaispulla + aamulla ruokala-kampanjan onnistumisesta saadut kiitosjätskit