Ensimäinen tähti ja kanttia mäkeen

Tähtieskaripäivä. On kohtuus, että jokainen eskari saa kerran eskarivuodessa olla ihan super hyper ekstra erikoinen. Ja niin, että tästä erityisyydestä saadaan myös ulkopuolista kommenttia. Kuten tänään, kun ensimmäinen tähti jakoi kanssamme kokemuksiaan niin iloisin valokuvin, omin tavaroin kuin lähipiirin kirjaamien haastattelujenkin kautta. Niin ja tietysti vielä esittelyn lopuksi kaverit saivat esittää kysymyksen päiväntähdelle. Ja kuinkas kommasta suoriutui päiväntähti? No ihan huipusti, kolme sormea! Kiitos!

Aamupäivänhommana suuntailtiin hiihtämään, missä alunperin oli tarkoitus hiihtää ihan läpi lenkki, mutta koska ura osottautui aika liukkaaksi, tehtiin ohjelmamuutos ja hiihdettiin ensin 1/4 latu ja harjoiteltiin sitten loppuaika mäenlaskua ja kantilla mäen nousua. Ja ihan lopuksi oli porukalla tuumailtava myös, että sauvoilla ei saa koskaan sohia, eikä niitä saa laittaa esteeksi toiselle.

-Niin. Kun nyt on se pääkallokelikin. Voi kaatua ja osua pää maahan.

-Tai katketa jalka.

-Tai sukset

Ok. Tunti on takana ja mahat murisevat. Aika suunnata syömään.

-Hiihtäminen on helppoa

-Katso! (Mikä ilo onkaan itse koottu suksipaketti! Ja sen osaavat nyt kaikki eskarit. Mahtavaa!)

Johan oli mukava hiihtohetki. Kiitos eskarit!

 

Iltapäivällä napataan sitten haltuun aakkosjunan yhdeksäs kirjain: T niinkuin tonttu.

-Tää ois pitänyt olla joulukuussa!

-Mutta on se tonttu tonttu myös helmikuussa.

-Mutta se ois voinut olla tonttu tammikuussa

Hilpeää. Eskareiden kielellinentietoisuus riittää jo hienosti leikittelyyn ja ajatusten kehittelyyn. Siitä se sitten viimeistään syksyllä alkaa sukkuloitua luku-ja kirjoitustaidoksi. T niinkuin todellakin.

Päivän loppuun otetaan vielä tähdelle postittivusuuspiiri ja siten onkin jo homma pulkassa.

-Minä käyn tänään äitin kanssa ostamassa 100g karkkia

-Minä otan puolet viinirypäleitä ja pienen rasian karkkia

-Minä otan poppareita, kun ne ei oo ees karkkeja

Aivan. On ollut kiva saada palautetta teiltä vanhemmilta siitä, että tämä ”painorajoitettuannostus” on hyvä homma, koska lapsen käsitys pienestä määrästä voi olla aikalailla eri, kuin aikuisen. Ja arvatkaapa mitä, tähän 100g on ujutettu myös matemaattinen syy. Aloitamme näet maaliskuussa kymmenylityksen ja siinä yhteydessä käsitellään myös kymmenen kymmentä eli sata, mihin tästä saadaan oiva arkikokemus jo pohjalle.

 

V&I kirjoittelee Heidi

Ruokana tulinen kanapesto ja kaaliraastesalaatti