Tänään meillä oli Varkauden Tarmosta salibandyä opettamassa Kimi, jonka toteamukseen otsikko viittaa. Sählytuntia oli nimittäin mennyt noin 20 minuttia, kun: ”Osaattepa te olla hyvin hiljaa ja kuunnella”. Joo. Se on ihan totta. Eskarit katselevat toisiaan, joku hymyilee ujosti. Ei mitään hässäköintiä, vaan tarkalla korvalla ohjeet ja hommat sen mukaan. Kuljetetaan, vaihdetaan suuntaa, lämäistään maaliin…
-Koskee selkään
Ou nou. Oikea sählyasento on aika kumara, varsinkin, jos kädet ovat mailassa kiinni oikein eli peukalot ylös päin. No, väliin voi ottaa pikku juoksut ja sitten pystyy taas jatkamaan. Tunti vierähtää nopeasti ja on aika loppuhypyn. Ehdotuksia on monia, mutta lopputulos naurattaa kaikkia (myös Kimiä)
-HikiVarta!!!
Päivän toisena hommana oli numero kahdeksan. Numero, jota joku sanoi syksyllä ihan pelkäävänsä, kun se on niiiiiiiin hankala.
-Eikä sitten mitään pallot päällekkäin lumiukkoja
-Minä harjoittelin tätä jo eilen äidin kanssa salaa (hihitystä)
Se on hyvä se! Tehdään ensin isosti liitutaululle.
-Kato!
Hämmästys on aito. Eihän se niin paha ollutkaan; poski vasemmalle, kaarra maha oikealle, sitten maha vasemmalle ja vielä poski oikealle. Siinä se. Sujuu.
-Tuleeko läksyjä?
-Katsotaan nyt, että miten saadaan tehtyä
No saadaanhan me, ihan koko moniste. Hyvä eskarit!
-Ei tullut läksyjä. (ilmassa on lähes urheilujuhlantuntua)
-Tyhmää. Minä tykkään läksyistä.
Iltapäivällä vielä ulkoilut ja loppuhypyt.
-Tuliko kruunumerkki?
Tulihan se, vaikka aamulla näytti jäkäti käkäti ja rillin rollin huonolta. Mutta niin sitä vaan voi oikaista asennettaan ja saada päivän sujumaan. Hienosti hoidettu eskarit!
Kenraaliharjoitus jo mielessä kirjoittelee v&i Heidi
Ruokana kasvislasagnette ja salaatti