Kohti ensimmäistä lomaa

Eskareiden superperjantai piti taasen sisällään sen sata hommaa. Ensin aamulla suunnattiin kirjastoautoon, missä asiointi sujui kuin vanhoilta tekijöiltä. Siitä sitten paluu eskarille ja viides matkustaja aakkosjunaan.

-E. Mutta siinä on pellen kuva?

Aivan. Sillä tällä pellellä on nimi Edvard.

-Aa- Se E on siitä nimestä.

-Edvard hyppää junaan. Piuuuu

Harjoitellaan vielä kirjoitusmuoto: selkä, jalka, lippa ja käsi sekä hassutellaan piirtämällä kirjan etenalle puhekuplat

-Tähän ylempään kirjoitetaan EI  ja alempaan SAA

Ja sitten pitää ”lukea” oikea vastaus väittämiin

-Nenää saa kaivaa. Leluilla saa heittää. Marjo on lapsi.

Hih, hilpeää. Hienosti sujuu päättely. Ja sitten eskarit keksivät väitämiä

-Ruualla saa leikkiä?

-Jätskiä saa syödä?

-Kaveria voi töniä?

 

Seuraavaksi vuorossa on omat hommat ja käyntiin lähtevät mukavat leikit keskiviikkona odottelemaan jätetyssä majassa. Ja siinä sivussa ehditään toki myös hiukan vakoilla jumpasalissa touhuavia koululaisia.

Ruokailun jälkeen väritetään tikas-projektia, jossa tänään kaikki saavat kiivetä askelmat ylöspäin kaikista kolmesta tikapuusta. Hyvä eskarit! Eikä välitunnilakaan ole mitään ongelmaa leikkiä yhdessä, päin vastoin, kun koulunrajalta löytyy värikäs vaahtera, kaverit käydään kiireesti pyytämässä mukaan upeiden lehtien etsintään.

-Keretäänkö aamupalottelu?

-Ei aamu, mutta ehkä iltapäiväpallottelu. Oottakaahan.

Anne-open luokka viettää liikuntatuntia ulkona auringossa suunnistaen, joten kyllä, eskareiden iltapäiväpallottelukin saadaan mahtumaan mukaan. Huh huh, johan oli siis touhukas päivä!

-Hei eskarit. Katsokaas. Meidän lomatatissa on enää montako palloa?

-Viisi!

Niinpä. Miten ihmeessä aika on mennä hujahtanut jo syyslomaan.

-No koska se kuluu. Elettyä elämää, siihen ei voi palata.

Totta. Kohti lomaa siis, valolla ja ilolla.

 

Kirjoittelee  Heidi

Ruokana lohikeitto, rieska, leikkekemakkara ja kurkku