Aloitimme tänään aamun mielenkiintoisella keskustelulla luonnonvaraisista eläimistä. Juttu lähti liikkeelle sammakonkudusta, jota meidän oli ollut tarkoitus kasvattaa, mutta mikä sitten osoittautuikin luonnonsuojelun vastaiseksi teoksi. Suomen kaikki sammakkolajit ovat näet nykyisellään rauhotettuja, eikä niiden kutuun saa siis kajota. Kuten ei luonnosta voi ottaa siiliä tai oravaa.
-Miksi?
-Sen voi miettiä siten, että luonto on eläinten koti. Et sinäkään varmasti tykkäsi, jos joku tulisi teille ja sanoisi, että nyt lähdet matkaan.
-Mutta. Minä kuulin, että oravanpoikanen oli jäänyt hylätyksi, niin sitten sitä kasvatettiin. Ja sitten kun se kasvaa, niin se pääsee takaisin luontoon.
-Ja jos siili on jäänyt auton alle.
Hienosti eskarit osaavat ajatelle asiaa apua tarvitsevan eläimen kautta.
-Mutta sudenpentua ei saa ottaa tai sen emo voi vaikka syödä ihmisen!
-Miksi?
-No. Miettikääpäs, jos joku meinaisi ottaa teidät äidiltä, niin kyllä voisi olla melkoinen rähinä päällä.
Eskareita naurattaa, kaikki ovat asiasta ihan varmoja. Sovitaan siis, että annetaan luonnoneläinten asua omassa kodissaan ja lemmikit stten hankitaan, vaikka eläinkaupasta.
Puuhataan vähän aikaa omia hommia ja sitten on vuorossa 1. harjoitus kouluunsiunausta koskien. Kaivetaan ensin kuunteluun kaikki tulevat lastenvirret sekä katsellaan tabletilta kuvia Leppävirran kirkosta. Ja tehtään tietysti myös ”siunausharjoitus” eli miten alttarikaarella ollaan ja mihin ne aikuisten kädet tulevat.
-Heidiä sitten itkettää
-Niin itkettää, ihan varmasti. Mutta ne on ilonkyyneliä. Kun te olette kasvaneet jo melkein koululaisiksi.
-Niin, mutta kyllä me silti vielä nähdään.
-Totta. Tässä ollaan samassa pihapiirissä syksylläkin.
-Minä olen Varkaudessa.
-No se on vielä lähempänä, kun minä asun siellä.
Nauru vapauttaa ja kaikkien mieli on lämmin. Kirkkoreissuhommatkin ovat hallinnassa.
Iltapäivän juttu on maantiepyöräily oikeassa liikenteessä, päämääränä Timolan uimaranta. Turvaliivit päälle ja kypärät päähän, sitten jonoon järjesty, turvaväli huomioiden. Kerrataan viekä pyöräilijän paikka tiellä ja eikun maltilla liikkelle. Hienosti sujuu, vaikka aluksi haastetta tuottaa pitää koko joukon vauhti tasaisena. Ja kun auto lähestyy, koko jono pysähtyy viipymättä. Hienoa eskarit!
Uimarannalle päästään turvallisesti viidessätoista minuutissa ja siellä yhteiset leikit käynnistyvät leppeässä auringonpaisteessa. Kuinka kiinnostavaa voi olla tutkia vesirajaa tai etsiä kauniita kiviä. Entäs kotilonkuoret.
-Rakennettaan tälle etanalle hiekkalinna
-Joo! Tai ne voisi olla picnicillä.
Voi muruset, Ihana hetki, jonka täti niiiiiiiin mielellään tallentaisi purkkiin tulevan talven hämärien päivien voimaksi. Ja voimasta puheenollen, tietysti reissussa pitää myös syödä pienesti evästä, mitä tehdessämme eskarit sitten huomaavat grillikatoksessa
-Tänne on kirjoiteltu rumia sanoja
-Tuolla lukee se V
Tuumataan, ettei me ainakaan edes isona moiseen pöljyyteen aleta.
Myös kotimatka sujuu hyvin ja eskarinpihalla ehditään ottaa hetki omia hommia.
-Huomenna mennään sitten kutureissulle.
-Onko sitten vielä pyöräilykoulua?
-Ei ole. Perjantaina on jo telttailun vuoro. Että huomenna on vähän niinkuin pyöräilykoulun loppukoe. Ylä-ja alamäet, kaarteet, jarrut. Kaikki.
-Jännittää.
Sitä kohti siis.
Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi
Ruokana hernekeitto, vaalea leipä ja letut+hillo