Samanlainen

-Mitä tarkoittaa, että joku on samanlainen?

-Niin kun näyttää samalta

-On samanmuotoinen

-Kengät on samanlaiset

-Onko? Mietitäänpäs. Jos molemmat kengät olisi ihan samanlaiset, niin miten kävisi?

Tällaisiä pohdiskelimme tänään aamusta ennen kynä- ja askarteluhommia, jotka sitten sujuivatkin oivalletun termin pohjalta mallikkaasti. Ihan niin hyvin, että pitkästä aikaa rastitaan kotiin matkaan läksyä.

-Ou nou

Hyvin toimi myös eskareiden viskareille saliin rakentama jumpparata, jota päästiin tietysti myös itse omalla vuorolla viipottamaan. Ja hippaleikkejä kaupanpäälle. Kolmosta pukkasi siitäkin, koko porukalle.

Ruokailun ja ulkoilun osalta eskarilla olikin sitten näytönpaikka, kun täti joutui pistäytymään palaverissa ja hommat piti hoidella päiväkodin Anne-open kanssa. Hyvin oli sujunut, kuten myös koko porukan päiväleposet sekä seurakunnan Sarin iltapäivävierailu. Maltilla ja kuunnelleen keskityttiin pääsiäiskertomukseen, samalla esimerkkinä pienille toimien.

-Muistakaahan ottaa viemiset hyllyn päältä

Eskareiden pääsiäisaskartelut ovat hienoja, toteaa yksi jos toinenkin. Ja ohraruoho luvataan kastella heti kotona, mutta varovaisesti.

-Huomenna alkaa loma

-Ja on Aatun viimeinen päivä

-Eiiiiii

Sellaista se on, asiat alkavat ja loppuvat. Mutta ei me murehdita sitä sen enempää, sillä oikeastaanhan on hirmuisen hyvä, että Aatun tet-jakso loppuu, ennenkuin tädille koittaa konkurssi. Tilanne on nimittäin niin, että täti meni ma lupaamaan 0,10e joka kerta, kun kutsuu Aatua isoveli Jereksi. Ja nyt summa on jo 1,20e. Auts!

-Konkurssi. Timolan eskari oy.

Voi hilpeys teidän ipanoiden kanssa!

V&I kirjoittelee  Heidi

Ruokana (pääsiäisruokailu); broileri, kermaperunat, salaatti ja mämmi