Tähteilyä ja startti kohti pääsiäistä

Tänään päiväntähdellä olikin mukanaan ISO kassi, sillä hän oli napannut mukaansa autoradan. Voi ilo ja riemu! Mutta ennen ratahurjastelua otettiin toivejumppaa salissa, joka sekin oli aika autopainotteista. Konemiehiä tämä päiväntähti, motoista peltoautoihin, selvä se.

Jumppasalin jälkeen kirmailtiin ulos, missä aamun kaunis kevätsää oli muuttunut harmaan kurjaksi takatalveksi. No, eipä tuo haittaa mahdottomasti, kun ottaa sopivan asenteen ja harrastaa  kuravellinkeittoa tai open ”myrkytystä” ällökakkusilla. Hilpeää. Ja hyötyhommiahan voi tehdä joka säällä, kuten koota polttopuita.

Ruokailun jälkeen luettiin päiväntähden haastattelut, joista kävi hienosi ilmi suuri kiinnostus koneisiin ja laitteisiin. Myös autokorteilla pelailu nousi esiin ja siitä syntyikin idea, että tädin täytyy muistaa tuoda sellaiset eskarille, tehojen ja mittojen vertailu on näet aivan erinomaista numeroharjoittelua. Kiitos ideasta! Sitten kootaan autorata ja samalla, kun puolet ajelee, toinen puoli askartelee, päiväntähden toiveita sekin.

-Miksi tällä trullilla on neljä kenkää?

-Ei niitä ole kuin kaksi, mutta molemmin puolin.

Tämä askartelu vaatiikin keskittymistä, mutta hyvin sujuu eskareilta. Eikä edes tummasävyinen Noitavalssi huolestuta, vaikka tuima kissa käy  pääsiäismunilla heittelemään. Sen sijaan päivän lopuksi tätiä huolettaa, kun Simo siili meinaa karata lapasesta.

-Annapa arvio itsellesi, kuinka maltoit ja keskityit?

Paljon on kolmosia, mutta kakkosiakin nousee…Huh  hei, huutamiseksi meni, toteavat kakkostelijat. Otetaanpas siis uusi yritys. Nyt sujuu ja voitteko arvata, muutama murunen osaa jo koko laulun ulkoa. Ou nou! Mahtavaa! Ja vielä lisäksi yksi juttu, alakerrassa eskariaan hakemaan tullut äiti-ihminen toteaa, että kuulostipas nyt kivalta. Siis uusi yritys.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana bolognesekastike, minispagetti ja vihersalaatti