Pakkasta -7 astetta. Aurinko pilkistelee puiden lomasta, metsässä valkea ja vihreä vuorottelevat. Runkoihin teipatut paperit odottavat taiteilijoita työhön.
-Pääsenkö minä?
Siveltimet liikuvat ja kuvioita alkaa muodostua. Marraskuun maalauksessa aihe on vapaa.
-Mitä. Hei. Tää ei enää irtoa
Hupsis. Näin voi käydä luontotailussa. Sekä sivellin, että vesivärinappi ovat jäässä. Hih, onneksi on siis rukkaset kädessä. Otetaanpas kylmälaukkuun säilötystä vesikanisterista lämmintä vettä ja taas pääsee työskentely jatkumaan. Syntyy upeita kuvia, joihin pakkanen jäädyttää omat jälkensä. ”Tule katsomaan!” innostuneet kiljaisut kutsuvat. Ja kavereiden töitä ihaillaan hartaudella. Meidän metsä on kuin suuri ateljee, luovuuden vapaa maailma.
Iltapäivälläkin luodaan, mutta mitä, siitä ei voi vielä kertoa enempää. Tai voi sen verran, että eskareiden työskentely ryhmänä toimi upeasti. Vuorollaan ja kuunnellen, pienellä muistuttelulla. Niin ne hommat etenevät.
-Tuliko kruunumerkki?
Oi voi, tänään oli taas haastetta; jähinää ja tömimistä jonossa, vessasanoja ja pientä nimittelyäkin. Sellainen ei ole reipun pelin päivä. Mutta huomenna on uusi mahdollisuus, sitä kohti me tähdätään.
-Tänään teillä on se tehtävä.
Juu, isälle on ojennettava kutsu perjantain vohvelikahvilaan, kohteliaan lämpimästi. Tehdäänpäs testi. Toimii!
No niin. Erinäisistä syistä en voi nyt paljastaa teille päivän loppuhyppykuiskaustakaan. On tämä nyt merkillisen jännittävää supattelua…Mutta kaikki kyllä selviää aikanaan, sen vannon, kautta kiven ja kannon.
Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi
Hernekeitto, juusto, vaalealeipä, letut ja hillo