Aamu on lähtenyt liikkeelle rähisten ja tilanteentarkastelu paljastaa uuden haasteen: valtapeli. Pohditaan ensin aikuisen sanoin, mitä se on ja sitten on asiantuntijiden vuoro kertoa kokemuksiaan.
-Silleen, että omii kaikki itselle. Ja sitten. Sanoo, että kuka haluaa ja sitten kuitenkaan ei anna.
-Voi huijata, että olen sinun kanssa, mutta onkin sitten jonkun muun kanssa.
-Voi myös huijata, että antaa jonkun tavaran, vaikka oikeesti haluaa sillä toisella olevan tavaran.
-Tulee tosi paha mieli, kun joku yksi vaan päättää, että ketkä pääsee peliin.
-Olisi tuntunut hirveän pahalta, jos joku ei olisi saanut yhtään korttia eilen
Aivan. Se vasta onkin pienelle ihmiselle hirveän kamala paikka, jos jää ilman synttärikutsua tai vielä hirveämpää, joku kiristää asioita itselleen synttäreille pääsemisen varjolla ja vaika tekee kaiken, ei sittenkään pääse. Tästä kohtaa siis ISO KIITOS teille perheille siitä, että olette hienosti hoitaneet nämä kutsuasiat niisät numero tekemättä. Mutta. Meillä on siis selvästi koettu valtapeliä, sille ei ole vain ollut nimeä. No, nyt on. Ja tätä asiaa alamme tarkkailemaan erityisen tiiviisti, koko ryhmänä.
Päiväntähden kohdalla sen sijaan tarkasteltiin ihania valokuvia ja luettiin mukavia muistoja. Myös eskarikavereiden kysymykset olivat kekseliäitä ja saimmekin monta uutta ja yllättävää tietoa tähtösestä. Niin ja sekin selvisi, että mikä on hulju ja missä päin maailmaa ovat Kanariansaaret. Kiitos tähtönen, hienosti sujui!
Aamupäivällä ehditään vielä leikkiä pitkät leikit Hattara-ja Angrybirdssaarilla, jotka saivat eilen jäädä purkamattomina odottamaan. Ja kun ne on raivailtu, vuorossa on vielä päivän agenttileikki: Mitä tiedät ystävästäni. Oh hoh, se ei olekaan ihan helppoa antaa vihjeitä tai toisaalta osata arvata, että kuka on salainen ystävä.
-Eskarit. Tämä saattaa olla eskarin viimeinen hiihtopäivä, joten tänään mennään valloittamaan iso mäki.
Metsä on suojannut meille varjollaan yhden mäen, vaikka muut ovat sulaneet jo paljaalle maalle asti. Sukset siis variksennokalle ja haarakäyntiä tampaten ylös. Kaikki pääsevät perille ja ilo on suuri.
-Minä voisin hiihtää tälleen koko päivän
Niin tätikin, jos olisi vaan sitä lunta. Pikku vinkki siis Otavalle, että pakkasta ja pyrytystä kaivataan. Mutta. Huh huh, aikas korkealla ollaan. Jokainen eskari harkitsee itse, että uskaltaako laskea ylhäältä asti vai laskeudutaanko yhdessä hiukan alemmas. Sujuu, sujuu. Hienoa eskarit. Hiihdellään vielä hetki latua kaukalonlaidalla ja lasketaan tuttua pikkumäkeä. Ja silloin, yksi eskari intoutuu menemään sellaista tasatyöntöä, että täti ja Eija toteavat melkein yhdestä suusta
-Sinähän painallat kuin Juha Mieto!
Hilpeää. Ei ole eskareille ihan tuttu tämä Kurikan jättiläinen, joten pakkohan hänestä on pikkuisen tarinaa kertoa, varsinkin legendaarisesta häviöstä parranmitalla.
-Hiihtäminen on kivaa
-Onko meillä hiihtoa vielä?
-Se riippuu, että saadaanko sitä lunta. Mutta nyt pitäisi laittaa sukset pakettiin.
No sehän on ihan helppo nakki, koko porukalle. Ja ylpeys taidosta paistaa oikeutetusti hiihtäjien kasvoilla. Kiitos eskarit tämän talven hiihtoinnosta ja ahkerasta harjoittelusta, jos siis ei ladulle enää tämän jälkeen päästä. Iso peukku ja kolme sormea!
Valolla ja Ilolla kirjoittelee Heidi
Ruokana kaalilaatikko, puolukkahillo ja sekaleipä