Tällä viikolla on pinnistelty kokoon omat osaamiset eskarikeskustelujen pohjaksi ja niitä koskein tänään tehtiin viimeiset kynähommat ryhminä. Pitää katsoa tarkasti ja tehdä mallin mukaan tai värittää samanlaiseksi. Viiden minuutin tehtävistä osa on helppoja ja osa haastavampia, mutta sellaistahan se oppiminen on. Eikä kaverilta kannata katsoa, kun sillä voikin olla väärin.
-Tämä nimi meni tänne väärään, kun oli paperi väärin päin
-Ai mitä piti tehdä?
-En kerennyt tuota viimeistä
-Mikä se piti värittää?
Kuten vanhempainillassa juteltiin, peruskoulu kyllä huolehtii akateemistenasioiden opettamisesta, kunhan me saadaan kokoon riittävät oppimisenvalmiudet. Ja saadaanhan me, kun harjoitellaan pienissä erissä ja onnistuen.
Ruokailulla tunnelma on korkealla, sillä kruunumerkki näyttää varmalta. Ei mitään hässäkkää kirjastoautossa, puukäsitöissä, virkkauksessa omissa hommissa…
-Miten lähellä se on?
-No näin (nokka näyttää kolmea milliä)
Mutta. Ulkoilulla. Ensin leikki karkaa liian rajuksi, sitten toisaalla riitaannutaan hiekkalaatikon hallinnasta ja taas hiha heikahtaa. Ou Nou!
-Eskarit. Otetaanpas pyllyt parkkiin.
Levitetään ulos suuri pressu ja istuudutaan kuuntelemaan iki-ihana OnniOpus Nalle Puhin kuntoiluyrityksestä. Aurinkokin haluaa silitellä meitä. Kirja päättyy ja joku toteaa
-Se nalle Puh oli kuin Heidi
Seuraa iloista naurua. Niinpä, lastensuustahan se totuus usein kuulaan; täti ei totisesti taivu mihinkään ja pitää herkuista, aivan liikaa. Allekirjoitan. Hilpeää!
-Hei. Mitäs me hypätään?
Tänään on hiukan hankalampaa keksiä juttuja, johtuneeko sitten kruunumerkin menetyksestä vai mistä. Mutta kyllä sitä aina jotain hyvää on sanottavaksi, kun keskittyy miettimään
-Hyvä eskari ja nalle Puh!!
Valola ja Ilolla kaikille hyvää viikonloppua toivottaa Heidi
Ruokana ohrapuuro, mehukeitto ja sekaleipä