Voimannäyte luontoikkunalla

”Mikä oli Paulin eilisen luukun kysymys?”tarkkaavainen bloginseuraaja kysyy aamulla. No voi himpura, toden totta, tätihän oli unohtanut kirjoittaa siitä täysin. Pikakelataan muistia….

-Se liittyi siihen, että sisilisko voi kasvattaa uuden hännän, mutta voiko mikään muu eläin tehdä samoin.

Se olikin tosiaan haastava kysymys, eikä eskareille tullut mieleen muu kuin , että käärmeet voivat luoda nahkansa. Ja täti muisti, että rapu pystyy kasvattamaan itselleen uuden saksen, mutta se jää aina alkuperäisät pienemmäksi. Sen sijaan eskarit tiesivät heti, ettei ihminen voi kasvattaa uutta kättä tai kissa häntää.

Ja tietysti Paulin postikoulussa roikkuu taas uusi viesti: Mihin hemrot menevät?

-Ei. Kun se tarkoittaa, että minne hermot menevät.

-No mihin ne menevät?

-En minä tiedä

Hämmentyneen hilpeää pohdiskelua.

-Se on silleen, että jos joku suuttuu kovasti, niin se silleen puhisee ja sillä menee hermot.

-Mutta meneekö ne sitten johonkin?

-No ei (iloista hihitystä)

Päätämme, että kun joku seuraavan kerran sanoo, että menee hermot, varmistetaan häneltä heti, että mihin ne hänestä oikein menevät. Ja tietysti asiaa kysytään kirjastoauton Pekalta, joka toteaa muikeasti hymyillen: ”Jaa. Ei ainakaan minulta. Mutta otetaan selvää” ja kirjoittaa asian lapulle. Hilpeää. Sen sijaan Pekalla on heti vastaus Paulin luontokysymykseen: Miksi tikalle ei tule pääkipeäksi, vaikka se takoo sitä puuhun koko päivän? Eskarit epäilivät sen johtuvan seuraavista

-Sillä on kypärä (iloista naurua)

-Sen pää on niin paksu

-Ei se lyö päätään, vaan nokkaa

-Sen päässä on vain pieni tila aivoille

Pekan vastaus: ”Tikan päässä on sellaiset iskunvaimentimet. Siksi se ei saa aivotäräystä”. Ajatella. On se vaan hyvä, että kirjastoautossa voi kysyä ihan mitä vaan. Ja kirjastoautossa syntyy myös uusi idea. Pekka näet toteaa ensiviikolla koululaiset ovat poissa, joten me voimme asioida oman aikataulumme mukaan.

-Meillä on silloin lelupäivä. Saataisiinko me tulla lelujen kanssa. Olisiko sinullakin Pekka joku lelu?

Ja niin sekin järjestyy, suot sait, kirjastoautolelupäivä: kokonainen puolituntia aikaa lelulukea.

 

Päivän toinen juttu on joulukuun luontoikkuna. Hassua, miten metsä voi näyttä yhtä aikaa vanhalta ja uudelta. Hattupuu ja rotko löydetään helposti, mutta minne lumi on kätkenyt koirakannon ja Minnanpuun. Joku on saanut myös suuren koivun katkeamaan ja pudottanut raskaan latvan kuusen niskaan. eskarit miettivät, ettei se vaan ole pieni kuusi, kun on noin vino raukka. Onneksi sentään luontoikkuna roikkuu edelleen ihan paikoillaan.

Kaivetaan siis joulun kunniksi repusta oikein suklaakeksit ja mehut sekä luetaan Sakarias Sammakon kirje, jonka huomasimme vasta eskarilta reissuun lähtiessä.

13.12.2018
JOU JOU JOULUKUU,KUNKKU IHAN INNOSTUU, KUR KUR KUR KUR, LAULUUN KÄYPI SUU.

HIENOSTI KERÄTTY KOLMAS RIVI ESKARIT. MONTA SUJUNUTTA PÄIVÄÄ, EI HUOLEN HÄIVÄÄ. SIISPÄ VIHJETTÄ PUKKAA, TÄNNE ÄLÄ SUKKIASI HUKKAA.VITSI VITSI. EI SE OLLUT VIHJE. VIELÄ. KUNHAN INNOISSANI RIIMITTELIN.KUR.

OIKEA VIHJE ON TÄSSÄ, RIIKKA KÄY TÄÄLLÄ PYYKKÄÄMÄSSÄ. VAAN EI OLE YLLÄTYS SIELLÄ HETI JUURI, VAAN VASTA KUN IMESTYY TÄHTI SUURI.

KUR. JOHAN PUKKASI TARKKAILUTEHTÄVÄÄ. SE ON MOLSKIS JA LOISKIN. JA KOHTI 40.           SS (+ kruunumerkkileima)

 

Siinä me mutustellaan keksejä lumisessa metsässä ja pohditaan, että missä meillä muka keittäjä Riikka voi pestä pyykkiä. Ei jumppasalissa. Eikä keittiössäkään.

-Se on siellä koulunpuolella. Se ovi. Siellä on pyykkikone. Minä olen nähnyt!

Hieno homma, jäljillä siis ollaan. Mutta entäs tähti. Eskarit miettivät, että voisiko se liittyä keskiviikon pyhäkouluun.

-Tai. Sitten jonnekin ilmestyy sellainen iso pahvitähti. Ja se on siellä.

Aivan. Vihjehän ei lupaa aarteen olevan vielä missään. Hienosti hoksattu. Täytyy siis alkaa tarkkailla tähtiä. Lasketan vielä muutama liukumäki  lumiselta kiveltä ja sitten täytyy jo suuntailla takasin eskarille. Ja täti sekä mukanamme oleva veo Minna kokevat elämänsä hämmästyksen. Löysimme näet tulomatkalla koivurangan, josta mietimme saatavan hyvää polttopuuta torstain ”kipinöitä pimeässä”-makkaratulille. Me aikuiset emme ehdi sanoa mitään, kun koko eskariporukka nappaa omatoimisesti rungon kainaloon ja lähtee viipottamaan kohti meidän metsää.

-Kuinkahan pitkä tämä oikein  on?

Täti kysyy, kun ranka vihdoin lasketaan grillin edustalle. Minna mittaa:” 1, 2, 3, 4…neljäkymmentä jalkaa”. Voi ilo ja riemu. Siinä on polttopuuta kerrakseen.

-Yhteistyöllä onnistuu

-Minua meinasi väsyttää, mutta ajattelin, että pitää jaksaa, kaikkien eteen

Ruokalaan suuntaa iloista ja ylpeää porukkaa. Syystäkin! Oli se sellainen urakoiden urakka.

 

Valolla ja ilolla hyvää viikonloppua kaikille toivottaen  Heidi

Ruokana kalamurekepihvit, muussi ja salaatti