Viimeinen lomapallo kuuseen, huomenna se jo on, eskareiden ihka eka joululoma. Ihanat pitkät vapaat. Niin pitkät, että uusi kalenterikin olisi tarpeen.
-Tuu kattoon. Paulin häkissä on jotain isoa!
Oh hoh. Katonrajan häkkikoulussa roikkuu tosiaan jotain niin suurta, että koko hökötys on kallellaan. Se on luontoaiheinen seinäkalenteri, johon kiinniteipattu viesti kuuluu: Hyvä jolua. Oli hino estys eksarit. Terveisin Pauli
-Eksarit (hihitystä)
On se melkoinen kirjoittaja tuo meidän Pauli. Mutta luontokysymykset ovat kyllä tiukkoja, kuten tänään, kun kyseessä on kaikuluotaus. Mikä eläin metsässä sellaista osaa käyttää??? Tuumataan ensin, että kyseessä on kyky lähettää ääni ja napata sen paluukaiku tarkkaan korvaan ja arvioida sitten esimerkiksi matkaa esteeseen.
-Oisko pöllö?
-Minusta jänis
-Kettu
Tämän täti tietää, joten annetaanpas vihjeitä: elää yöllä, syö hyönteisiä, roikkuu pää alaspäin
-Lepakko! (*monta)
Voi ilo ja riemu. Näin sitä on yhdessä selvitetty 10 tosi visaista luontopulmaa ja opittu, kuinka nerokkaita ratkaisuja luonnosta löytyy moniin asioihin. Kuten toukka Tomera, jonka leukojen työtavasta keksittiin aikanaan idea nykyaikaiseen moottorisahanketjuun. Tai mehiläinen, joka osaa kertoa kukkakedon sijainnin toisille tanssimalla. Meidän metsä on ihmeitä täynnä.
-Nyt tulee eskarit korjausanteeksipyyntöselvennysvarmistus. Eilisiä kipinöitä koskien. Talvipäivänseisauksessa yö on näin piiiiiiiiiiitkä ja päivä näin pieni. Se on vuoden pimein päivä. Siksi niitä tulia juuri poltetaan, että saadaan valoa ja kipinöitä pimeään. Melkein voisi sanoa, että talvipäivänseisaus on pimeä mörköpäivä. Sen jälkeen valo alkaa lisääntyä, mutta yhtä pitkiä päivä ja yö ovat vasta maaliskuun kevätpäiväntasauksessa.
Reilupeli. Aikuinen voi joskus sanoa jotain väärin ja silloin asia on oikaistava. Täti saa anteeksi, hyvä juttu. Ja taas porukalla tiedetään yksi uusi tutkittava juttu tammikuun avaruusteemaa varten.
Kirjastoautossa esittelemme lelupäivänleluja, joista erityistä hilpeyttä aiheutti vauvaponi toistellessaan: ”Huomenta äiti”, ”Rakastan sinua” ja ”Leikitäänkö”. Eskarit näet olivat aivan varmoja sen puhelevan tädille. Hupsut. Mutta entäs Pekan lelu? ”Se on niin iso, että sitä ei voinut ottaa mukaan. Minulla on siihen tällainen avain” Pekka näyttää ja paljastaa ”lelukseen” mönkijän. Siitä seuraakin kiihkeä keskustelu:
-Ai oikea?
-Niin
-Ei se ole lelu!
-Mitä sinä sillä leikit?
-Isäntää
-Miten sinä sillä leikit?
-Tuo onkin paha. En tiedä.
-Minä keulin minun mönkijällä.
-Minä en kyllä keuli. Ajelen vaan.
Kysymysprässi on tiukka, mutta hienosti Pekka selviää ja kertoo samalla muistavansa vieläkin veljeltään lapsena lahjaksi saamansa muovisen leikkiauton. Niin ja sekin selviää, että Pömpelimme on ”vain” vuosimallia 1984. Jes! Sillä tehän muistatte, että Pömpeli oli tädin kanssa samaa vuosikertaa, joten ihmekös tädistä on viimeaikoina tuntunut, kuin olisi nuorentunut rapiat kymmenen vuotta, heh heh.
Päivän lopuksi saadaan vielä iso iloinen yllätys, kun keittiön Riikka tulee ruokailulla ihmettelemään oveensa ilmestynyttä tähteä.
-Sakarias Sammakko!
No kukas muu. Taas on sammakkokuninkaan aarrekätköstä paketit odottamassa, mutta tällä kertaa ne pitäisi ensin saada pihan yli eskarille. Taas tarvitaan yhteistyötä ja avunautoa, minkä tämä ryhmä kyllä osaa ja hoitaa. Kuten myös lelujen vuoronperään esille nostamisen: parkkitalo, petsiteatteri, kenguru, orava reppu, piirustustaulu, vakoilijan naamioitumisvälineet, Angrybirds heittopeli…Monta mukavaa lelua leikittäväksi.
-Mutta ei ole petsejä
-Oi joi.
-Mutta. Seuraavalla kerralla voi olla!
Niinpä. Mutta olkoon se sen ajan murhe, nyt vain me keskitytään leikkimään yhdessä. Me.
Ihanaa joulunaikaa-ja taikaa kaikille sekä kaikkea hyvää vuodelle 2019 toivottaen eskarilta Heidi