Ensiksi vilpittömät pahoittelut, että kirjoitus jäi uupumaan eiliseltä. Päivä oli niin kertakaikkisen täysi ja pitkä, ettei täti millään ehtinyt koneen ääreen. Siksipä tähän alkuun ensin vähän koostetta eiliseltä.
Eilinenhän oli yhtä juhlaa. Tai aamulla meni hommat ensin hiukan överiksi, kun tontturataa rakentamassa ollessani eskareiden käsitys sovitusta asioista oli hiukan laventunut ja eskarilla oli auottu aikuisen kaapit sillä seurauksella, että joulukalenteri yllätyksineen meni ihan pipariksi.
-Varmistus. Saako näille kaapeille mennä?
-Päät pyörivät ja kaikille on varsin selvää, että ei saa. Onpa eskarilla valvomassa kuka tahansa.
-Mistähän se johtuu?
-Siellä voi olla aikuisten asioita.
-Tai vaikka lääkkeitä.
Totta. Aikuisen lukkokaapit pitävät sisällään sellaisia asioita, jotka lasten käsissä voivat olla vaarallisia. Tai sitten tavaroiden käyttö vaati aikuisen valvontaa, kuten vaikka tabletit tai koronakepit. Sovitaan siis, että annetaan aikuisten kaappien olla jatkossa rauhassa, kuten ne ovatkin olleet tosi piiiiiitkän aikaa.
Seuraavaksi vuorossa ovat koko koulun kenraaliharjoitukset, joiden perään siirryimme päikkärin puolelle pitkään joulupöytään, joka olikin katettu viimeisen päälle hienosti, nimikortteineen. Perinteisistä jouluruuista (kinkku, laatikot, rosolli, perunat ja kastike sekä jälkkärinä luumurahka) eskareille maistui parhaiten kinkku, muun syötävän jäädessä enemmän ja vähemmän maistelun asteelle.
-Meillä isä osti kaksi kinkkua
-Meillä mummo tekee aina ruokaa jouluksi
-Maistoin jo kaikkea
-Minä tykkään hirveästi porkkanalaatikosta. Minä syön sitä kesälläkin.
Esiintyy pienesti epäilevää irvistelyä. Myös luumurahka jakaa mielipiteet. Toisille riittää lusikankärjellinen, toisille maistuu santsikierroskin.
Iltapäivä sitten puuhaillaan omia hommia sekä hoidetaan pieni liimaustehtävä pienen kuusen tarinaan liittyen. Ja luetaan yksi kirja. Siinä tärkeimmät.
Ja illalla sitten juhlitaan. Ja ylläri pylläri, eskarille onkin saapunut tädin sijaisopeksi köllykkämahainen karhuherra Kauno Aatos Kultaomena. Kun sitä vatsatautiahan on ollut liikkeellä, heh heh.
Itse juhla sujuu hienosti ja eskarit sekä esiintyvät että käyttäytyvät aivan huipusti. Ei voi muuta kuin isoa peukkua heiluttaa. Mutta mitä eskareille itselleen jäi juhlasta mieleen?
-Ne unohti siinä näytelmässä ne esiintyjät lavalle
Hilpeää. Tämä havainto tosiaan tuntui painuneen kaikkein tarkimmin mieleen. Ja tietysti se, että oli kivaa. ja oma esitys sujui hyvin, eikä jännittänyt yhtään. Upeat juhlat siis, kiitos kaikille mukana olemisesta ja elämisestä!
Uusi aamu. Täti istuu meidän metsässä. Töiden alkuun on vielä hetki. Puut rätisevät ja hiillos hehkuu, on pimeän hiljaista. Päiväkodin parkkipaikalle kaartaa auto ja pian käydään seuraava keskustelu:
-Tuolla metsässä on joku!
-Ehkä se on tonttu
-Ei ole. Siellä on nuotio.
-Haisee savulta
-Tänään paistetaan makkaraa
-Huomenta!??
Tätiä hymyilyttää. Mutta tokihan tervehdykseen on vastattava.
-Tiesin, että sinä! Millon sinne saa tulla?
Ihan pian, kunhan hiukan pohjustusaamupalaa on mahassa. Mitää odotellessa täti ehtii rupatella kiintoisan keskustelun tulille tupsahtaneen vanhemman kanssa kullankaivuuharrastuksesta. Ja kuten arvaatte, kutsuahan siitä pukkaa eli keväällä saanemme eskareiden kanssa kuulla asian harrastajalta, että Suomen luonnossa on oikeasti niin kultaa kuin jopa jalokiviä. Mieletöntä! Ja aivan huippua on se, kuinka mielenkiintoisia ihmisiä Timolan kylästä alkaakaan löytyä…
Mutta. Hämärä metsä on jo itsessään elämys, mutta entäs kun siihen lisätään vielä elävä tuli ja makkaranpaisto. Voiko sen hienommin juhlia talvipäivänseisausta. Varsinkin, kun se tehdään koko kouluyhteisön voimin, pienistä kirppusista isoihin kutosluokkalaisiin. Hallitusti porrastettuna tietysti. Niin ja samalla koululaisetkin pääsevät kokemaan päiväkodin pienille rakennetun tonttupolun rasteja.
-Ne vanteet oli ihan hirveitä (aitaan kiinnitetyistä vanteista pitäisi päästä läpi kulkusten kilahtamatta)
-Oli hieno rata
-Tämä pitää ensivuonna tehdä silleen, että koululaisetkin pääsevät pimeällä
Täti on samaa mieltä. Kun tehdään jotain ja panostetaan, niin jaetaan se kaikkien iloksi. Ei se ole keneltäkään pois, mutta osallisuutta se on aivan parhaimmillaan. vai oletteko samaa mieltä?
Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi
Ruokana kalakeitto ja kurkku