Ihan metsässä

Aamuaurinko on kirkas ja yökaste kimmeltää metsänpohjassa, linnunlaulu soi moniäänisenä. Tunne on satumainen, vaikka ollaan vain metrin päässä päiväkodin aidasta. Ihana luonto. Pumppuliina kiristyy mänynrunkojen väliin ja pressumaja virittyy paikoilleen.

-Saako jo mennä?

Saa. Tai oikeammin pitää, sillä tänään koko Timolan päiväkoti vietti meidän metsässä telttailupäivää. Ensin pitää kömpiä tunneliputkea pitkin aidan taa ja sitten aloitetaan rakennusurakat. Telttoja on otettu matkaan kotoa ja niitä nousee sinne ja tänne. Metsä suhisee ja kuhisee työntouhua, kuin muurahaispesä.

-Mulla on nälkä, Joko saa paistaa makkaraa.

Hilpeää. Aamupala on juuri syöty, mutta tekeytymään sytytetyn nuotion savulla on joukkoreaktiivinen vaikutus. Kaikilla on yhtäkkiä kamala nälkä.  Sovitaan, että maltetaan vielä hetki, varsinkin, kun meille on saapunut vieras.

”Onkos teistä joku nöhnyt minut joskus kirjastolla”, kirjavinkkausta pitämään tullut Anna Kaisa kysyy ja useampiakin käsi nousee. Anna Kaisan piti alunperin pitää tämä tuokio vain eskaviskalle jumppasalissa, mutta oli saanut kirjastoauton Pekalta villin vinkin: ehkä tuokion voisikin pitää metsässä niin, että kaikki pääsevät mukaan. Aivan huippu juttu ja parasta asiakaspalvelua mitä saada voi! Levitetään siis aukealle kohdalle suuuuuuuuuuuuuuri pressu ja siihen kaikkien pyllyt parkkiin. Seuraavaksi saadaan ohje hauskasta kirjainetsinnästä, jonka Anna Kaisa on metsään piilottanut. ”Voitte etsiä yksin tai parin kanssa”, hän lupaa ja antaa luvan lähteä. Joukkoa ei tarvitse kehottaa kahta kertaa. Etsinnän jälkeen kuunnellaan vielä mukava satu nälkäisestä karhusta, mikä teemaltaan sopiikin hetkeen vallan mainiosti, sillä nuotiomakkarat eivät tunnu unohtuvan hetkeksikään. Hilpeää! Lämmin kiitos Anna Kaisa vierailusta ja iloisesta loppuhypystä kanssamme. Ja tervetuloa uudestaan!

Nuotio on hiillostunut kirjavinkkauksen aikana juuri sopivasti ja voidaan alkaa makkaranpaistoon. Sovitaan, että pienet ensin ja eskarit viimeiseksi, kun heillä on eniten malttia. Homma toimii ja tunnelma metsässä on letkeän tyytyväinen. Tai no, muutama kahnauskin sattuu, kun kepit meinaavat lentää ja muurahaiset kiinnostaa huonolla tavalla.

-Hei. Muistathan. Metsä on muurahaisten koti. Ei oteta niitä vangksi sankkoihin tai muihin. Voit tutkia niitä maasta käsin.

-Mutta sitten ei näe niin hyvin.

Asioilla on puolensa ja puolensa, mutta sovitaan kuitenkin, ettei oteta muurahaisia vangeiksi. Tai muitakaan hyönteisiä. Ja koska hiillos on kuuma, pian jo eskaritkin pääsevät makkaranpaistoon. Ja siitä hetkeä myöhemmin mennään ruokailuun. Mistä välitunninmittaisen ajan päästä taas yksi eskaripäivä on elettyä elämää.

-Enää 8 päivää

Vielä. Täti haluaa ajatella niin. Vielä kahdeksan ihanaa yhteistä päivää.

 

V&I kaikkia lapsia iloisesta teltailupäivästä kiittäen  Heidi

Ruokana jauhelihakeitto, juusto ja sekaleipä