Iloja

Hilpeää. Lastenparlamenttihan päätti, että tehdään oma sarjakuva. No, aloitimme aamun pikakatsauksella sellaisiin tuotoksiin kuin Lassi ja Leevi, Viivi ja Wagner, Babyblues sekä Maisa&Kaarina. Monet hahmoista ovatkin eskareille entuudestaan tuttuja.

-Meidän isällä tuolainen possu pyyhe, missä on tuo

-Meilläkin on

Ja mikä ilo ja riemu, kun kolmen ruudun skripit avautuvat oivallukseksi niin, että naurattaa ääneen. Tästä on hyvä lähteä luomaan omaa juttua iltapäivällä.

Mutta sitä ennen sujautetaan sukset jalkaan ja suunnataan aamuauringossa hohtavalle hangelle. Oikeaa latua ei vieläkään ole, mutta latupohjalla saa jo hiihtää. Otetaanpas siis työnalle sauvan oikea paikka nousussa ja laskussa sekä mäenlasku. Hienosti sujuu.

-Hiihtäminen on kivaa!

-Minä en ole kaatunut yhtään kertaa

-Kato!

Jo vain, pelkkiä omppuposkisia hymynaamoja liikkellä tänään.. Se on siis tällä selvä juttu, maaliskuussa on laturetken paikka.

 

Iltapäivällä piirretään sitten niitä omia sarjakuvia, joiden aiheet ovat kyllä hämmästyttävän oivaltavia. On eläimiä, prinsessoja, lumiukkoja, Angrybirdsejä ja jopa armeija-asiaa ja kaikissa skripeissä on toimiva idea, tarina, joka etenee.

-Saadaanko me nää kotiin?

-Kyllä, Mutta laitetaan ne ensin ruokalaan esille, niin koululaisetkin näkee. Nämä on oikeesti tosi hienoja.

Eikä näin hieno päivä voi tietysti muuhun päättyä, kuin KRUUNUMERKKIIN! Ja nukkarista tärähtää papukaijamerkki kaupan päälle.

-Tuplamerkit!

V&i kirjoittelee  Heidi

Ruokana lihapullakastike, perunat, vihersalaatti ja vaalealeipä