Joka kerta se jaksaa riemastuttaa, lasten valtava tietomäärä asiosta. Tai oikeammin, kuinka paljon tietoa kertyy, kun asian ottaa käsittelyyn ryhmässä. Kuten Marjo teki eskaviskareille tänään: ”Hei. Mitä te tiedätte oikeista hevosista?” Tässäpä listaa: ne ovat isoja, syövät heinää/kauraa/rehua/leipää, niillä voi ratsastaa/laukata/ravata, myös ponit ovat hevosia ja yksisarviset, aasillakin voi ratsastaa, hevosilla on kengät kavioissa/ niillä on satula, suitset ja päitset, poni voi nykkäistä, ne asuu tallissa, hevosta voi silittää…Että kun tältä pohjalta miettii, niin aika mukavasti virittyi sisäinen motivaatio syysloman jälkeen starttaavaa keppariprojektia varten. Hienoa eskaviskat ja Marjo!
-Saako sen kepparin sitten kotiin?
-Keväällä. Mutta sillä saa kyllä aamulaukkailla salissa.
-Jee!(*monta)
Meidän metsässä lasten tietoisuuden availu jatkuu Ihan pihailussa, kun käsittelyssä on lokakuun luontoteemaan liittyen termit: elollinen ja eloton.
-Mistä tietää, että joku elävä?
-Se hengittää ilmaa
-Kun liikuu
-Sillä on silmät auki
Ok. Tuumaillaan siis yhdessä kaikki kahdeksan ”elollistietoa”: syntyy/hengittää/syö/kasvaa/tuntee/lisääntyy/liikkuu/ kuolee.
-Onko kivi elollinen?
-Ei.Se ei hengitä.
-Onkos aurinko elollinen?
-Ei. Se ei kasva.
-Synnyttääkö se pikkuaurinkoja?
-No ei!
-Entäs se tämän päivän hevonen, onkos se elollinen vai eloton?
-Elollinen. Se synnyttää varsoja.
-Ja liikkuu.
-Ja syö.
-No entäs puu?
-Elollinen
-Mutta puu ei liiku.
-Liikuu se. Silleen tuulessa.
Lopuksi on käsiteltävä kuolema, sillä se kuuluu elollisen ketjuun siinä missä syntymäkin. Kaikilla lapsilla on heti mielessä kerrottavana joku asia, ihminen tai eläin kuolemaan liittyen ja hautaamamme lintukin muistetaan. Mutta toisin kuin voisi luulla, asian käsittely ei ole lapsille siten vaikeaa, kuin ehkä aikuisille.
-Kuoleeko sinun Mörkö ja EnskaPenska?
-Joo. Ne ovat elollisia, joten kyllä ne joskus kuolevat. Mutta tiedättekö, minulla on ollut kaksi koiraa ennenkin, Jeppe ja Hömppä. Ne ovat jo kuolleet, mutta minulla on ne täällä sydämessä tallessa ja aina, kun minä nään vaikka metsämiehillä karhukoiran, minä aattelen, että ihan Jepen näköinen.Mutta Hömpän näköistä en ole nähnyt, kun sillä oli pystyt luppakorvat. (seuraa hihitystä)
Ok. Päivän luontoluokka on hoidettu ja voidaan vielä hetkeksi rientää omiin leikkeihin metsässä.
-Heidi! Ukkoetana on kadonnut!
-Eli sen täytyy olla…
-Elollinen. Se liikkuu.
Hilpeä sattumus, että ulkoilun aluksi löydetty komea ukkoetana on päättänyt häipyä. Kertakaikkisen opettavainen otus siis. Otetaan vielä lopuksi EE-hippaa, jossa turva pitää löytää aina kulloinenkin huudettu asia tunnistamalla ja sitten on jo aika suuntailla ruokailulle.
-Pitää syödä, koska ollaan elollisia.
Juurikin näin.
Eskarit tekevät vielä iltapäivällä aiheesta pienen kynätehtävän, mutta muutoin mennään omilla hommilla. Ansaitusti. Ja mihinkä muuhun voisikaan päivän iloisemmin päättää, kuin kotiinlähtijän haltioituneeseen kommenttiin
-Huomenna paistetaan makkaraa
V&i kirjoittelee Heidi
Ruokana kanarisotto ja salaatti