Kuusensytyttäjäiset

On päiviä, jotka haluaisi säilöä purkkiin ja kiertää kannen tiukasti kiinni. Katsella ja käännellä vielä uudestaan, kuin lumikidepalloa. Tämän päivän reissumme Varkauden ammattikoululle oli juurikin sellainen.

”Huomenta” Varkauden lukion rehtori toivottaa hyväntuulisesti Timolan päiväkodin pihalla. Hän on tullut hakemaan meitä vierailulle ja saa tervehdykseensä vastauksen niin suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, viroksi kuin viittoenkin. Harjoituskierros nääs, pääesiintymistä varten. Rehtorille ehditään matkalla laulaa myös koko tulossa oleva ohjelmisto, pariinkin kertaan. Olisiko pientä jännitystä ilmassa.

-Kato miten iso se on (hämmentynyt henkäys)

Ammattikoulunpihalla seisova kuusi on valtava. ”Varkauden suurin valaistu”, rehtori tietää. Vau. Ja sen valot me saamme sytyttää. Paikalle alkaa kertyä yleisöä, joten toivotetaan heillekin huomenet kaikilla osaamillamme kielillä ja sitten vaan jouluntunnelmaa luomaan. Ensin lausutaan runo Suomenlipulle, jota seuraa piirileikkinä iki-ihana Joulupuu on rakennettu. Josta siirrytään sujuvasti kevyempään viihdeosastoon ja kaivetaan esiin äidin porsaiden itse askartelemat nenäröhköttimet. Hilpeää. Ja lopuksi vielä Pikkuisen tontun hyppelyhuutelu:”Tästä se joulu alkaa!!” . Raikuvista aplodeista päätellen yleisö on esiintyjien kanssa täysin samaa mieltä.

Esitys on hoidettu, joten on aika astua sisään ammattikouluun.

-Jännittää (kuuluu kuiskutus kaverille)

Ensin herkutellaan vähän mehua ja pipareita, sitten alkaa suuri seikkailu. ”Mennäänpäs katsomaan linnaa”, toteaa autoalan opettaja ja johdattaa meidät läpi tosi ISON ruokalan, jonka yhtä seinää peittää valtava graffitimaalaus.

-Minä haluaisin tuollaisen meille kotiin

Aika moni olisi innostunut myös parkkipaikalla seisovasta koppimönkijästä, eikä paikalle kurvaava tossumopo jää paljoakaan huonommaksi. Ja mitä kaikkea  muuta eskarit ehtivät huomata pelkällä paikasta toiseen siirtymällä: rakennusmiehet korkealla, lasermitan punaisena vilkkuva huomiovalo, opastinkylttejäkin tavataan, ohitetaan paksu lasitorni jne. Ja palosammuttimia, niitä bongataan päivän aikana kymmeniä.

Autoalan opetustiloissa päästään kurkistamaan autoa altapäin ja opettaja saa vastata aika moneen kysymykseen.

-Hyi, miten likaista. Miksi se on likainen (auton pohja)

-Tuossa on auton vieteri (takajousi)

-Mikä tuo putki on?

”Se on pakoputki”

-Mun peltoautosta meni se poikki

Myös sivummalla seisovasta moposta tehdään havaintoja

-Siinä ei ole rattia

-Kato. Pinkkiä putkea.(Hilpeää iloa. Eskaritkin sen tietävät, että värillä ei ole tädille väliä, kunhan se on pinkkiä.)

-Tuo on moottori

-Miksi tähän on pantu pahvia? (muotti)

-Miksi tuossa on reikiä (moottorin imusarja)

-Mikä kone tämä on? (renkaisen tasapainotin)

On ilo seurata, kuinka esittelijöinä toimivat opettajat ottavat eskareiden kysymykset tosissaan ja niihin yritetään vastata lapsentasoisen ymmärrettävästi. Samalla, kun katsastetuksi tulevat niin autopesula, korjaamohalli kuin paloletkukaappikin.

-Milloin mennään hitsaamaan?

Niin, sehän se oli oikeastaan alkusysäys tälle koko reissulle. Nähdä, kuinka metallit voidaan liittää toisiinsa. Jatketaan siis matkaa metallialan työtiloihin, mutta ensin: ”Täällä pitää olla aina kaikilla suojalasit päässä” opettaja toteaa ja ojentaa jokaiselle eskarille omat okuläärit. Alalla ollaan. Tutustutaan ensin koneistuksen puoleen, missä tietokoneilla ohjaten on metallista jyrsitty vaikka mitä.

-Tämä näyttää ihan huulipunalta

-Mikä tämä on?

”Se on mysteerikuutio”

-Mikä se on?

”Sepä se. Se on mysteeri.”

”Haluattekos te nähdä, miten tällainen kone toimi?”

-Joo!(*kaikki)

Tietokoneennäytöllä on kuva Pikkumyystä ja voi ihme, niin se vain osaa kone leikata paksusta rautalevystä samanlaisen. Joka me kaiken lisäksi saadaan mukaamme meidän metsään. Jee!!!!

Mutta yhä se hitsaus. Se olisi vielä nähtävä, mutta hitsatessa pitää kaiken turvavarustuksen olla viimeisen päälle ja siksi työnäytöstä voi seurata vain pieni ryhmä kerrallaan. Eikä pakko tietysti ole, jos ei halua. Mutta kaikki haluavat. Yllätys, heh heh. Hitsaaja käy siis työhönsä ja kylläpä tulee viimeisenpäälle siistiä saumaa. Rauta hehuu tulipunaisena.

-Niin niin. Mutta mitä siinä tapahtuu, kun ne menee yhteen?

Aivan. Oivallisesti opettaja selittää, että hitsaaminen on vähän niin kuin liimaamista, jossa kuumuus saa metallit sulamaan ja tarttumaan toisiinsa. Ok. Nyt me tiedetään tämäkin.

Kaksi tuntia on kulunut ja eskarille paluu häämöttää. ”Minulla ei aamulla ollut sitä tonttulakkia ja lupasin siksi näyttää teille sen minun työhatun” metallin opettaja juttelee hymysuin ja räjäyttää pankin:” Tässä on kuulkaa jokaiselle ihan oma työhattu. Sitä voi pitää näin etuperi. Tai vinossa. Tai takaperin.” Eikä. Oikea hitsarin työhattu. Vähänkö päheetä! Eikä siinä vielä kaikki. Myös työlasit saa jokainen pitää omanaan. Ja kirsikkana kakussa: huulirasvan.

-Saako tätä laittaa heti?

-Näitä  ei saa kehua pienille. Tai niille tulee paha mieli.

-Mutta voidaan näyttää kuvia koneista. Ja junasta.

-Voidaankohan me tulla ensi vuonna, kun ollaan koululaisia?

 

Päivän viimeinen kuva. Eskarijono ylittää opasopettajien perässä ammattikoulun pihamaata.

-Katsokaa. Tuolla on se kuusi! (latva pilkottaa talon takaa)

-Niin on. Siihen te sytytitte valot vuonna 2018.

-Minä tulen isona töihin tänne ammattikoululle

-Niin minäkin

-Minä tulen Timolan eskariin (hihitystä)

-Kato. Tuo joku vilkuttaa meille tuolla ikkunassa! Vilkutetaan sille.

 

Johan oli hieno reissu. Ja kaikkea huomattua ja opittua ei edes ehditty jutella auki. Tähän kokemukseen me vielä niin palataan, monta monituista kertaa.

 

Valolla ja ilolla huikeasta päivästä Savon ammattiopistoa ja Varkauden lukiota sekä erityisesti meidät esiintymiskeikalle bongannutta Kirsiä kiittäen  Heidi &go

Ruokana eskarilla kalakeitto, sekaleipä, leikkelemakkara ja kurkku