Kiitos yöpakkanen. Vihdoin sää on sellainen, että pääsemme luistelemaan. Ensin tuumaillaan perusasiat ja sitten varustekassit olalla luistinkopille. Missä vaaditaankin eskareilta konkreettisesti malttia.
-Me päästään kotona paljon nopeammin
Varmasti. Mutta mietitäänpäs, että montako lasta ja aikuista silloin on paikalla. Ja tänään oman aikansa ottavat myös välineet: katkenneet ja karanneet nauhat, kypärien säätely yms. Mutta hienosti eskarit malttavat ja mikä tärkeintä, kaikki saavat suoritettua ensimmäisen luistelukerran tavoitteen: saan itse luistimet jalkaan ja kypärän päähän. Sitten vaan kontaten kaukaloon ja jäälle viilettämään. Tästä se lähtee!
Ruokailussa tarjolla on viimeinen kevään uusista ruokalajeista eli tonikalapasta ja eskarit oivaltavat heti, että kannattaa ottaa vähän ensin maisteluksi ja hakea sitten lisää. Osalle maistuu, osa vielä totuttelee, eikä siinä sen kummampaa. Eskareilla. Mutta. Kesken ruokailun Eero-rehtori joutuu istuttamaan muutaman koululaisen pöytään silmänsä alle. Eikä sekään riitä, vaan joutava vänkytys jatkuu vain. Kunnes suusta pääsee jotain sellaista, mitä täti ei sulata. Eero on juuri huomauttanut pienemmille mallina olemisesta, kun: ”Niistä tulee ihan samanlaisia”. Eskarit katsovat silmät pyöreinä. Samanlaisia. Otetaanpas juttu heti samantien yhteispohdintaa, että onko tämä isojen käytös nyt muka jotain uskaltamista vai pelkkää joutavaa toisten häirintää. Ja aikovatko eskarit alkaa koululaisina tehdä samaa.
-No ei(*kaikki)
-Tyhmää tuo on. Ruokalassa syödään.
Niinpä. Huono käytös kostautuu aina, mutta hyvällä voi voittaa paljon. Sitä kohti me yhdessä pyritään.
Iltapäivällä otetaan vielä haltuun aakkosjunan kuudes matkistaja: K niinkuin koita. Tai eipäs, sillä päivän salasana, joka kirjoitetaan kuunteluna on: k i s s a.
-Kissa!
Voi ilo ja riemu. Nyt on jo niin monta kirjainta hallussa, että voidaan alkaa sanojakin väsätä.
-Tai panna postia Vinskille
Jo vain. Ei ollenkaan huono idea sekään.
V&I kirjoittelee Heidi
Ruokana tonnikalapasta ja vihersalaatti