Aamupallottelu jäi tänään väliin, koska saliin on rakentumassa nukketeatterin lavastus. Ei haittaa, sillä mekin pääsemme saliin katsomaan esitystä, yhdessä koululaisten kanssa. Ekan kerran tänä syksynä. Ja sitä paitsi, katsomostahan on hauska vakoilla salaa jumppasalin tapahtumia. Jännitys tiivistyy minuutti minuutilta. Vihdoin kello tulee yhdeksän ja jono kulkee kauniista läpi salin ja asettuu eturivin paikkamerkeille istumaan. Saliin alkaa tulvia koululaisia.
Kansanraamattuseuran nukketeatteri Sananjalkasta on tultu esittämän meille tarina Harmandiasta, valtakunnasta, jossa VÄ-RIT ovat kiellettyjä. ”Minä olen nuketteja” esittäytyy Mikko Piiroinen ja vetää mustan hupparinhupun päähänsä ja samanväriset työkasineet käteen: ”Jotkut sanovat, että näytän ihan rosvolta” hän jatkaa ja saa tirskahtelevan yleisön heti mukaansa. Toivotetaan vielä hyvät huomenet puolin ja toisin, sitten on aika aloittaa.
Tarina kertoo kauniisti ja lapsentajuisesti erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä ja se on koottu taitavasti mukailemaan nykypäivän lasten arkea, alkaen Toivo- vaarin ja Eetu-pojan keskustelusta koskien älypuhelimen käyttöä, salibandyä ja kokkikerhoa, mutta kuvaten samalla vaikeutta olla ja kasvaa rauhassa, omana itsenään. Toteutuksessa puolestaan uskalletaan luottaa äänien, värien ja liikkeen kokonaisuuteen, joilla yleisö kutsutaan mukaan jakamaan hetki ja saavuttamaan oivallus. Ja viimeisenpäälle huolitellut nuket ja lavastus, ne saavat meidän joukon huokaamaan haltioituneina. Upea kulttuurielämys, kiitos kun saimme olla osana sitä!
Mutta mitäpä tuumasivat asiantuntijat eli EskaViskat.
-Se pöllö oli paras
-Se prinsessa. Aattele, jos se olisi ollut keltainen.
-Tai pinkki!
-Miksi sillä miehellä oli hanskat?
-Ehkä, ettei tule pöpöjä
-Niin tai ne nuket liukastu ja putoa
-Tai mene likaisiksi
-Miksi se halusi esittää sitä tarinaa?
-Jaa. En tiedä varmaksi, mutta hänhän kertoi olevansa nukettaja. Se on ammatti. Hän varmaan tykkää esiintyä nukkejen kanssa.
-Minusta se Kirjo oli paras. Koska se tukka.
-Se pöllö oli varmasti Bertan sukulainen.
-Ehkä kummi (hihitystä)
Tarina viipyilee lasten mielissä pitkin päivää ja siihen tuntuu löytyvän aina vain uusia ulottuvuuksia.
-Miksi siinä ei ollut kuningatarta?
-Jaa, se käsikirjoitus oli nyt tällainen.
-Sillä Kirjolla ei ollut äitiä.
-Sillä toisella ei ollut ketään. Tai vaan se vaari.
Totta. Tuumitaan siis hetki vaihtoehtoja ja päädytään lopulta siihen, että äidit ja kuningattaret saattavat olla toisessa tarinassa. Kun kaikki ei mahdu yhteen juttuun.
-Siitä tulisi liian pitkä. Minä jo melkein nukahdin.
Myös laulunsanoja tapaillaan ja muistoksi saadut postikortit ovat arvokkaita aarteita. Niin ja sehän vielä pitää tietysti mainita, että arvatkaapa kuka kehui EskaViskoja hienosta jaksamisesta ja maltista salissa. Eero-rehtori. Vähän hei siistiä!
Iltapäivällä eskareilla on vuorossa KPT-piirrostarkkailu, joka tehdään yhdessä VEO Minnan kanssa, koulunpuolella. ”Kuuntelet rauhassa ohjeen ja teet sen mukaan” Minna ohjeistaa ja sitten piirretään. Vie reilun viisitoista minuuttia, sitten kynät saa laskea paperille.
-Oli vähän vaikeeta
-Kivaa
-En osannut
-Jännittikö ketään?
-Ei!(*kaikki)
Hyvä. Tästä me jatkamme harjoituksia eteenpäin.
V&I kirjoittelee Heidi
Ruokana jauhelihakeitto, sämpylä ja kurkku