R pärinää ja haasteita huomiselle

Pakkaspäivä voisi olla rankka haaste, mutta ei meille, joilla on käytössä jumppasali. Aamusta liikkeellä ovat pallottelut, joiden päälle hoidellaan aamutuokio. Jonka lopuksi puolestaan tavataan toimintaa seuraamaan tullutta varhaiskasvatuksen johtaja Sonjaa: ”Mikä teistä on kivaa täällä eskarissa?”

-Leikkiminen

-Korona ja neppiautot

-Kaikki (*monta)

Taidokkaasti eskarit selittävät myös, mitä tarkoittaa lastenparlamentti ja mitä tapahtuu huomisen mummo/pappapäivässä.

-Saa tuoda oman kupin. Ja sitten juodaan kahvia.

-Minulla on sellainen valkoinen kuppi, jossa on oikea kultareuna.

-Minä en tykkää kahvista

Ok. Otetaan väliin pienet omat hommat ja niiden päälle harjoitellaan kirjan R, niin kuin rusetti. Eikä haittaa tippaakaan, vaikka aakkoslaulu-cd on unohtunut vanhaan mankkaan, sillä eskarit kajauttivat laulun ilmankin mallikkaasti. R niin kuin rutiinilla ratkaistu.

Ja sitten on aika katsoa mummo/pappahaastattelut, että osataan huomenna toimia oikein. Aivan mahtavaa, miten hienosti ”ikäihmiset” ovat lähteneet tiedonkeruutamme tukemaan. Ja miten ylpeitä eskarit ovat omista ihmisistään. Kyselyssä vastaajien ikähaitari on  57-90 vuotta, mutta aika hauskaa on se, etteivät vastaukset eroa ihan hirveästi toisistaan.

Hyvin osataan: käsityöt, järjestyksen ylläpito, säästäminen, siivous, lasten kanssa leikkiminen, lukeminen, laulaminen, satujen kerronta sekä leivonta ja ruuanlaitto.

Mukavaa taas on : lasten kanssa touhuilu, kuntoilu, ystävien ja perheen tapaaminen, neulominen ja ihana perhe

Tylsäksi todetaan: sairastaminen, ruuanlaitto, ikkunoidenpesu, siivous, vesisade ja kylmyys ulkoillessa sekä käsin tiskaaminen.

Oppia vielä haluttaisiin: uusi harrastus, puhumaan paremmin englantia, yleensä monia asioita, korjaamaan autoa, hyppäämään laskuvarjolla, puhumaan kieliä esim. italiaa/englantia/ruotsia.

-Jaa. Se on huomenna sitten otettava sukkapuikot ja virkkuukoukut esille. 

-Ei!

-Joo!!

-Kukahan tekee tuon laskuvarohypyn?

-Kenenkäs autoa me aletaan korjata?

-Mun peltoautoa

-Hei. Voidaan mennä kuntosalille.

Eskareilla on heti hilpeitä visioita siitä, kuinka aihe huomenna otetaan haltuun. Hyvä niin. Ja tädin on nyt paras alkaa kiireen vilkkaan vaivata taikinaa nisupullaa varten.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana porkkananapit, perunat, yrttikastike ja kreikkalainensalaatti