Rusetteja ystävyydensolmuja

Tämä päivä oli varsin mukavan tavallinen Ystävänpäivä rusettiluisteluineen ja koululaisilta saatuine kortteineen. Silti päivän suurin asia taisi kuitenkin olla ruokailua ennen käyty keskustelu, jossa kyynel meinasi väkisin karata tädin silmäkulmasta. (herkkä höperö) Aiheena oli näet se hyvä yhteinen tekeminen, joka ryhmässä syksyn kovien ponnistelujen tuloksena vallitsi joululomaan asti, mutta jonka tunnumme kadottaneet nyt tyystin. Eskaritkin ovat sen huomanneen ja kuvasivat tilaa sanoilla: tönimistä, nimittelyä, valehtelua..

-Mitä me nyt tehdään?

Hempalla on hyvä ajatus isojen koulumaailmasta; pitää toimia yhdessä ja pitää toisista huolta. Minnalla taas on tärkeä havainto arvioitavaksi: ”Onko meillä liian kiire?” Eskareiden ilmeet ovat mietteliäät. Hassua, että monet tilanteet tuntuu kiertyvän juurikin kilpailuun. Ihan turhasta.

Mitä me tehdään?

-Pitää ottaa mieleen sellainen tekeminen, että jos rupeaa riehututtaamaan, niin alkaakin tehdä sitä

-Pitää palata takaisin siihen joulukuuhun

-Pystytäänkö me?

-Kokeillaan (päät nyökyttävät yhteistuumin)

-Huomenna voidaan saada kruunumerkki

Niin voidaan. Siihen me uskotaan ja vahvasti! Otetaan juttelun päätteeksi vielä hyvänmielen pallorinki sekä minä osaan- kierros ja johan alkavat valo  ja ilo palata mieliin. Me ollaan juuri me ja se on hyvä niin. Kiitos eskarit, kyllä tästäkin haasteesta yhdessä selvitään.

Enska penskalle huomiseksi eskarireppua pakaten viestittelee  Heidi

Ruokana suikalelaatikko ja kaaliraaste