Kevät on sitä aikaa, kun on pakko vähän puuhailla salaisia juttuja. Mutta tippaakaan salaista ei ole se, että kynähommissa tutkittiin tänään tilastointia. Tarkasti lasketaan taulukosta rastit ja piirretään sama määrä kuvioita maisemapohjaan. Huolellisesti ja maltilla sujuu, koko porukalta. Hienoa!
Ulkoilulla puolestaan aloitettiin kouluun siunausta ja kevätjuhlaa varten ”Jäähyväislaulun” harjoitukset. Josta tädin on aina pakko antaa pieni varoitus
-Minua alkaa aina itkettää, mutta ne eivät ole surun kyyneleitä. Ei tarvitse säikähtää yhtään. Ne on sellaisia ilon ja haikeuden kyyneliä. Kun te olette kasvaneet niin isoiksi ja lähdette kouluun.
Hyvin sujuu laulelu, tuntuu olevan aika monelle jo tutut sanat. Ja tädin rintaa repii. Onneksi seuraavaksi on vuorossa hilpeä Simo siili. Täti avaa levykotelon. Tyhjä.
-Ei haittaa. Lauletaan vaan siltään.
Niin tehdään ja voi nenä ja neljäsataa hammasta. Eskarithan osaavat jo melkein kokonaan tämänkin laulun. Selvää salaharjoittelua, ei ole muuten mahdollista. Höm höm.
Ulkoilun lopuksi syntyy vielä haastekampanja.
-Kerättäänkö käpyjä?
-Joo
-Tiedättekö. Jos te keräätte koko tämän ison saavin, niin tulisi kyllä tosi hyvä makkarahiillos.
-Ai miten?
-Käpyhän on puuta. Ja nämä on tosi kuivia. Ne palaa tosi hyvin nuotiolla. Jos tulee pönttö täyteen, niin minä lupaan makkaranpaistoa palkaksi. No johan pomppasi. Nyt on nimittäin päälle viimeisen päälle meno ja meininki.
-Kato miten iso käpy!
-Se on kunkku. Pannaan se lopuksi ihan päällimmäiseksi.
Joukossa on voimaa. Niin vain on päivän päätteeksi saavi ääriään myöden täynnä. Ja sehän tarkoittaa, että lähiaikoina paistetaan
-Makkaraa!!!! Jee!!! (*monta)
Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi
Ruokana kasvisbroilerikeitto, sämpylä, juusto ja tomaatti