”Luoja pitää hurjistaan huolta” oli viisaalla mummollani tapana sanoa. Juuri siltä tädistä tuntui tänään, kun sydän oli haljeta ilosta 10 hienon metrin takia. Matkan, jonka koululle hommiin tulleet Kirjavaisen Hannut heivasivat pömpeliä puomiautolla meidän metsään päin. Hoitelivat siis 1/5 osan koko matkasta, suit sait. Päiväkodin pienimpien killittäessä tapahtumaa aidan takana silmät ilosta ymmyrkäisinä.
-Se lentää
Voi murut ihanat. Kunpa Pömpeli sen osaisikin tehdä. Mutta kyllä se vielä lopunkin matkan jotenkin paikalleen liikahtaa. Timolahan on kylä ja kyläläiset pitävät huolta omistaan. Vai pitävätkö. Vielä. Nykyään. Täti tahtoo uskoa niin. Että täällä jokainen lapsi voi kokea kuuluvansa kyläyhteisöön ja kasvattaa juurensa omaan kotiseutuun. Kiljua rinta rottingilla: Timola rules! No niin, täti sitten pompsahti taas maalaismelankoliaan. Taipumus siihen on vahva, kysykää vaikka Kurjalalaisilta, heh heh.
Eskarilla päivä painottui tänään omiin hommiin sisällä ja ulkona sekä puukäsityöhön. Aamulla riemuittiin ensimmäiseksi lomakuusesta, jonka 12 palloa kertoivat jouluvapaiden olevan jo tosi lähellä. Sitten avattiin Paulin luontokalenteri, jonka melkoisen vaikea kysymys kuului: Miksi käärme lipoo kieltään?
-Ne on silleen puskassa. Ja kertoo, ett se on niiden reviiri.
-Ne ehkä juttelee silleen.
Aivan. Kommunikoivatko käärmeet, siinäpä uusi kysymys. Täti tietää lipomisesta varmasti ainoastaan, että asia liittyy hajuaistiin, joten kaivetaan suosiolla luontokirja esille. Selviää, että käärmeillä on huono näkö ja kuulokin toimii vain leukaluun kautta, mutta puhumisesta ei löydy kyllä mitään tietoa. Tätä lienee syytä selvittää vielä lisää.
Niin ja Paulihan oli jättänyt myös uuden postilapun, jossa haparoivin papukaijanvarpain luki: Kitos laluasasta. T: Pauli.
-Mitä?
-Se on Kiitos.
Vähän se vaatii eskareilta kokeilua ja pähkäilyä, sitten jo ratkeaa
-Kiitos lauluasiasta
-Niin tietysti. Tehän selvititte sen, että miksi linnut laulavat. Tosin vähän on jäänyt Paulilta kirjaimia tästä viestistä.
-Se voi kato olla vauvapapukaija. Niin se ei osaa vielä kirjoittaa. Silleen hyvin.
Ja huomenna sitten asetutaan sinivalkoisiin juhlatunnelmiin nostamalla lippu tankoon yhdessä koulun kanssa sekä nauttimalla Suomen luonnosta makkaranpaiston merkeissä.
Valolla ja Ilolla kirjoittelee Heidi
Ruokana siskonmakkarakeitto, vatruska ja omena