Tikapuita lohikäärmeeseen

Kolmas vuosi. On käsittämätöntä, kuinka nopeasti aika kuluu. Vastahan minä tänne Timolaan tupsahdin. Mutta kun tänään koko koulun aamunavauksessa katselin oppilasrivejä, tajusin, että aika monet ovat alkaneet tulla tutuiksi. Ja nimenomaan hyvällä tavalla.

-Ensin haluan taas antaa kiitosta. 

Olen näet huomannut, että hyväntuulinen tervehtiminen on alkanut juurtua koulunpihalle.

-Ette usko miten mukavalta tuntuu, kun joku hukkaa, että ”Moi Heidi” tai ”Huomenta eskaviskat”. Se on niin viiv kautta viis.

Kuvaan myös tilanteen, kun ruokalassa sattui vahinko.

-Se oli paha/hyvä-kiikun kaakun. Nimittäin. Kun se tarjotin putosi lattialle, alkoivat muut oppilaat ruokalassa taputtaa ja nauraa. Mitä? Eikö se ole hei ihan tarpeenksi noloa muutenkin. Mutta silloin. Ilman pyyntöä kaveri nousi pöydästä ja alkoi auttaa siivouksessa. Mieti. Hei arvostan todella.

Kolmas kiitos on henkilökohtainen.

-Yhtenä päivänä vain kasvoiltaan tuttu koululainen sanoi ” Moi Heidi. Mitä sulle kuuluu?”. OMG. Minähän olin pökrätä. Että mitäkö minulle kuuluu? Vau. En minä tainnut oikein osata hirveen järkevästi vastatakaan, kun kysymys tuli niin yllättäen. Mutta pointti. Rohkea veto ja tuntui hyvältä. Kiitos siis siitä.  

Ok. Kiitokset on sanottu ja voidaan käydä perkaamaan lokakuun käytöshaasteen antia. Jonka palautusmateriaalista on ilmennyt ilmeinen ristiriita.  Levautetaanpas rulla kerrallaan näkyville jokaisen luokan tikkaat, joissa tulos on seuraava

1.-2 lka: vain 3 oppilasta on jättänyt tikkaista puolia värittämättä, kaikki muut ovat vastanneet muistaneensa reilunpelin, soveliaan kielen ja kohteliaan käytöksen lokakuussa,joka ikinen koulupäivä.

-Mietin vaan, kun minäkin olen käynyt asioita jokusen kerran selvittelemässä ja huutoa toppuuttelemassa….

Hups. Sama meininki jatkuu 3.-4.lkalla.

-Eikö teilläkään ole tarvinnut lokakuussa selvitellä kuin kolmen oppilaan juttuja…

No ehkä isot 5.-6. luokkalaiset pelastavat tilanteen.

-Jaa. Täällä on yksi täysin täyttämätön eli on haluttu osaallistua vain arvontaan, melko reiluapeliä vai mitä. Sitten on kaksi, joilla on jäänyt puolia saamatta ja muiden osalta hommma onkin toiminut kaikkina päivinä ja kaikilta osin loistokkaasti. Siis meillähän on maailman positiivisimmin toimiva koulu. Näiden vastausten mukaan.

Jumppasalissa vallitsee, miten sen nyt sanoisi, tiedostettu hiljaisuus. Sehän vain passaa.

-Muistatteko, kun laitettiin tämä haaste liikkeelle, niin aika moni oli huolissaan siitä, että entäs jos kaveri huijaa. Mihin me silloin päädyttiin?

-Että jos huijaa, niin silloin huijaa eniten itseään.

Näinhän se oli. Että siinäpä napataan mainio ponnahduslauta tämän vuoden viimeiseen haasteeseen, jossa yhdessä puhalletaan hyvää mieltä kertomalla päivittäin yksi mukava asia toiselle, henkilöä vaihtaen.

-Se tarkoittaisi 70 ääneen sanottuun hyvään asiaan, joka päivä.

Ja sen lisäksi jokainen asettaakin itse itselleen tavoitteen, jonka hoitaa joka päivä, 14.12 asti. Salissa kohahtaa. Siinäpä onkin ihan uudenlainen haaste. Haastaa itse itsensä. Uusilla tuulilla siis lohikäärmeitä värittämään…

 

Muutoin eskaviskojen päivään mahtui tehohippastelu jumppasalissa sekä ulkoilmadraamailua ”Susihukka ja kolme porsasta”-tarinoinnin muodossa. Ja  sehän piti tietysti myös laittaa, että tänään oltiin siis liikkeellä yhden aikuisen taktiikalla eli omatoimisuus oli suuresta suurempaakin valttia. Ja hyvin toimi, ihan papukaijamerkkiin yltäen.

 

Iltapäivällä eskarit tekivät vielä tablettihommia sekä ottivat pienet pötköilyleposet päivkodin puolella. Ja siinäpä se päivä sitten olikin.

-Muistakaahan miettiä huomiselle se oma haaste. Minä nimittäin keksin juuri itselleni oman: kerron joka päivä uuden vitsin.

Hilpeää!!!

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana jauhelihakeitto, sämpylä, juust ja kurkku