Bertta-pöllö. Timolan EskaViskan sala-apuope. Siellä se istua käköttää, katonrajassa.
-Mitä! Milloin te sen huomasitte?
-Eilen.
-Eilen?? Eikä kukaan kertonut minulle. Miten te sen tuolta hoksasitte?
-No kun tuo häkki oli auki, eikä se ollut siellä.
-Ei se ole Bertan häkki, kun se on Pauli papukaijan häkki.
Vai onko se sittenkin Vinski variksen häkki…mene ja tiedä, nämä apuopet kun tuntuvat aina keväisin lähtevän uusiin duuneihin.
No, tänään Bertalla oli meille tarina pienestä leppäkertusta, jonka ansiosta koko kukkaniitty oppi riidan ja rähinän sijaan huomaamaan ystävyyden värin. Jos nimittäon lorauttaa ensin vähän auringonkukkienkeltaista taikalientä ja lisää siihen kissankellojensinistä…syntyy smaragdin lailla loistavaa ystävyyden vihreää. Ja ilman sitähän ei niityllä voi kasvaa kukaan.
-Hitsin pimpula EskaViskat, miten hienosti jaksoitte kuunnella. Annatteko eskarit vähän kantoapua, niin lähdetään ulos kokeilemaan, että osataanko mekin sekoittaa ystävyyden vihreää.
Ja osataanhan me, sillä ulkoilun aikana maalautuu ihan valtavan suuri yhteisteos, jossa on vihreästä sen sataa eri sävyä. Niinkuin ystävyydessäkin, joskus se on tiiviimpää ja joskus kevyempää, mutta ystävyyttä yhtä kaikki.
Iltapäivällä eskareilla on puukäsityötä.
-Jännittää
-En oo ikinä käynyt puukäsityössä
Sovitaan vielä, että ohitetaan käytävällä opiskelevat koululaiset ihan hiljaa ja sitten se on let`s mennään. Verstaalla otetaan ensin omat höyläpenkkipaikat ja sitten opetellaan käyttämään höyläpenkkiä, veivaillen leukaa auki ja kiinni. Ja pitäähän siihen tietysti lautakin puristaa kiinni.
-Nyt se sylkäisi sen lattaille. (ilme on hämmentynyt)
Voi hilpeys, niin voi käydä, jos penkki ei ole tarpeeksi tiukalla.
Seuraavaksi tarvitaan viivitin ja suorakulma, mitä ennen tosin on jo liitutaululla tutkittu, että miksi puuta pitää ennen sahausta mitata.
-Tuo on liian pieni!
-Totta. Hyvin hoksattu. Hei, etsikääpä parin kanssa siitä viivottimesta numero 10.
Mitat löytyvät ja suorakulmalla tehdään viiva.
-Seuraavaksi sahataan, mutta sitä ennen on tutkittava hampaat. Ei omat. Vaan sahan.
Katsotaan selkäsahasta oikein läheltä, että millaiset hampaat sahalla oikein on ja mietitään samalla, että miksi eskarilla sahatessa on pidettävä kaksi kättä kahvassa.
-Että osuu suoraan
-Ettei sahaa sormeen
Niin ja sekin tuumataan, että saha ei tykkää kovasta voimasta tai tyrkkimisestä, vaan sitä pitää heilutella rennosti. Sitten eikun menoksi. Sujuu, tökkää, pelittää, jumittaa…Huh huh, pian jo hikeä pukkaa otsalle, mutta sitkeästi eskarit sahaavat ja niin vain saadaan lauta kahtia.
-Hei, tehän olette supernopeita. Me keretään katsoa vielä toisetkin hampaat. Ei omat.
Viila. On se ihmeellistä, että miten senkin hampaat saavat aikaan purua, vaikka eivät ole edes terävät. Eikä niitä oikein edesä nää. Viilataan silti pois tikut ja
-Oho. Näin se tunti vilahti eli aletaanpas siivota. Nyt minä esittelen teille tälläisen tuttavuuden. Tässä on Lauri-lasta.
Jolla muuten on rikkalastaveli Pikku- Lauri. Niillä me siivoamme pois purut ja sotkut. Eero-rehtorin kanssa on näet sovittu, että eskarit pääsevät puukässään, jos joka kerta huolehditaan kolme asiaa 1) Työkalut paikoilleen 2) Höyläpenkit kiinni 3) Siivotaan jäljet.
Hienosti sujuu ja verstas on pian vimpan päälle. Hyvä eskarit, omista jäljistä huolehtiminen on tärkeä taitolaji.
Valolla ja Ilolla Heidi
Ruokana porkkananapit, perunat, yrttikastike ja salaatti