Timolan päiväkoti

Aamulla päiväkoti ihan sirisee jännitystä. Tänään sitä mennään, koko porukka, Kuopion HopLopiin. Linja-autolla.

-Ihan paras päivä ikinä!

Turvaliivit siis päälle ja portille jonoon järjesty. Kangaslamminauton tuttu kuljettaja kaartaa pihaan ja saa moniäänisen: ”Huomenta!” toivotuksen. Kyytiin vaan ja vyöt kiinni. Ja sitten sitä mennään. Matkalla maisemassa on monenlaista ihmeteltävää: traktori kyntää peltoa, liikennemerkkej on paljon, jossakin näkyy hevonen, tädin vanha työpaikka Paukarlahdessa ja

-Matkuksen merkki!

Niin on eli lähellä ollaan. Eikä kerrankaan retkeä haittaa tippaakaan, vaikka vettä tulee kaatamalla.

HopLopissa laitetaan ensin kengät huolella narikkaan, pestään kädet ja saadaan turvallisuusohjeet. Monella on myös kerrottavana omia tietoja ja vinkkejä aiemmilta käynneiltä.

-Saako jo mennä?

Kyllä vain. Sinne menevät mukulat ilosta kiljuen, kuin keväästä hullantuneet ammut laitumelle. Eikä liike laannu seuraavaan 1,5 tuntiin.

-Kato!

-Hiki!

-Jano!

-Tule!

Siinä suurinpiirtein se, mitä viipottajat ehtivät aikuisten kanssa keskustella. Ja jättää liikaa vaatetusta kannettavaksi.  Syödään välissä eväät ja hoidellaan laajamittainen vessakaruselli, sitten on vielä aikaa puolen tunnin loppukiihdyttelyyn.

-Onko ollut kivaa?

-Joo(*monta)

-Mikä oli mukavinta?

-Tulivuori. Laskin kolme kertaa, vaikka ennen en uskaltanut ollenkaan.

-Käärmeliukumäki

-Trampoliini

Linja-autossa on kotimatkalla melko rauhallista ja pienimmät matkaajat saavat torkahdettuakin, kun isot pitävät hienosti äänivolyymit alhaalla.

-Hei. Mitäs te annatte itsellenne arvoiksi tästä päivästä?

-Kolme (*kaikki)

Siinäpä arvoi aivan nappiin!

Valolla ja ilolla lapsia hilpän hauskasta päivästä, vanhempia reissun kustantamisesta ja työkavereita toimivasta tiimistä lämmöllä kiittäen  Heidi

Ruokana sämpylä leikkelein, pillimehu, banaani ja viinirypäleitä (+vettä)

 

 

 

-Siellä oli kivaa!

-Tehtiin läksyjä

-Pelattiin semmoista muistipeliä älytaululta

-Siellä oli pulpetit

-Oli siellä pöytiäkin

-Pelattiin jalkapalloa välitunnilla

-Siellä oli sellaiset lokerikot ja paikat repulle

-Siellä kävi niitä koulalaisia hakemassa jotain

Eskareiden kouluuntutustuminen on juuri päättynyt ja päivätuokiolla jokainen löytää jonkin asian kerrottavaksi. Kivaakin on selvästi ollut, superisti ja kaikilla. Ei ihme, että kukaan ei enää halua jäädä eskariin, vaan ihan liian lyhyt koulupäivä melkein harmittaa. Niin siinä joka vuosi käy, nyyh ja hyvä niin, huokaa täti.

Eskarihommana otetaan pieni lauluharjoitus kevätjuhlaa varten ja sitten on vielä hetki aikaa omille hommille. Eskarilla tunnelma on aika erikoinen, jotenkin…kenties….pohdiskeleva. Ilmassa tuntuu leijuvan ajatuksia ja kysymyksiä, kuin tekeytymässä. Annetaan olla, ehkä peräsät kuuluu viellä.

 

-Muistakaahan nukkua hyvin. Huomenna mennään HopLopiin.

-Tiedätkö sinä sen salareitin tulivuoreen?

-No en. Sinun pitää kyllä näyttää se minulle. Jos minä nyt uskallan kiivetä koko tulivuorelle.

-Kyllä sinun pitää. Pakko.

Oi joi. Siinä taisivat mennäkin tädiltä yöunet, heh heh.

V&I kirjoittelee  Heidi

Ruokana broilerpihvi, perunamuusi ja salaatti

Tähän päivään mahtui paljon iloa ja oivallusta. Heti aamulla ajoimme kylälle taksilla, Ollin kyydissä, mutta oikealla taksilla ja ihan rahalla maksaen. Siinä sitä olikin mietittävää, että miksi koulutaksi ei maksa ja mitä tapahtuisi, jos maksaisi. Ja samaan pohdintakimaraan pompsahtaa seuraavaksi pappilan ikkunat tai lähinnä se, onko ikkunoidenpesu helppoa ja mukavaa, varsinkin jos ruutuja on paljon.

Vanhapappila saa eskarit henkäisemään jo ulkoa päin: miten hieno rakennus, mutta sisällä vasta ihmeteltävää riittääkin. On korkeat huoneet ja kauniit tapetit sekä upeat kristallikruunut. Ja sitten on puureliefi.

-Kuka tuon on tehnyt?

-Nyt en kyllä tiedä, mutta kysytään.

-Kauankohan sen tekemiseen on mennyt?

Vertailukohteeksi eskarit nappaavat oman luontojakkaraprojektinsa, joka vei lähes 7 kaleterinlehteä.

-On siinä mennyt varmasti aikakin vuosi.

-Katotaan googlesta!

Niinpä. Hyvin ajateltu. Sitä voidaan tosiaan kokeilla. Tähän asiaan palaamme siis huomenna.

 

Aamun työjuttu on tosi hyödyllinen, sillä eskarit pääsevät taiteilemaan itselleen oman puupenaalin ja taas näkyvät selvästi vuoden mittaan opitut taidot: hienosti vaihtavat maalialustat siveltimineen käyttäjää, eikä maalia mene hukkaan tai sotkua synny. Sen sijaan syntyy upeita uniikkeja penaaleja. Hyvä eskarit!

Seuraavaksi vuorossa on kiva ohjelmanumero, jossa ensin vähän harjoitellaan tunnetyöskentelyä taiteija Iiriksen ja Tuomon johdolla, minkä jälkeen päästään seuraamaan hupaisaa kielikylpy-tarinaa nukkeneiti Nupusta ja tonttu Tuuma-Tatusta. On nimittäin käynyt niin, että kissa tai eikun kettu, on vienyt äidiltä kielen. Ehkä. Ja postilaatikossa on karhu. Ja äidin kieli on saattanut päätyä sinne, missä pippuri kasvaa. Joten ehkä kielikaupasta voi ostaa uuden. Ja vasaralla rikkoa rahan, jos bussikuskilla ei ole sopivaa. Hilpeä kielileikittely kestää reilun 3o minuuttia, mutta pitää yleisön otteessaan alusta loppuun asti. Ja mikä ihaninta, eskarilaisten ilmeet sen kertovat: kielen rikkaus aukeaa jo monille ja siksi esiintyjien suorat tulkinnat pistävät nauramaan ihan ääneen.

Vielä ruokailu pappilan tosi piiiiiiiitkässä pöydässä ja sitten onkin jo aika valmistautua eskarille paluuseen.

-Onko kruunumerkki?

-Hei. Mitäs te olette mieltä?

-On!(*kaikki)

Niin on. Pelkkiä kolmosia nousee, ansaitusti. Aivan mahtavan upea reissupäivä eskarit, kyllä teidän kanssa on hyvä suunnata keskiviikkona HopLopiin.

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana jauhelihakeitto, ruispala, juusto, kurkku ja jäätelö

Aamuaurinko on kirkas ja yökaste kimmeltää metsänpohjassa, linnunlaulu soi moniäänisenä. Tunne on satumainen, vaikka ollaan vain metrin päässä päiväkodin aidasta. Ihana luonto. Pumppuliina kiristyy mänynrunkojen väliin ja pressumaja virittyy paikoilleen.

-Saako jo mennä?

Saa. Tai oikeammin pitää, sillä tänään koko Timolan päiväkoti vietti meidän metsässä telttailupäivää. Ensin pitää kömpiä tunneliputkea pitkin aidan taa ja sitten aloitetaan rakennusurakat. Telttoja on otettu matkaan kotoa ja niitä nousee sinne ja tänne. Metsä suhisee ja kuhisee työntouhua, kuin muurahaispesä.

-Mulla on nälkä, Joko saa paistaa makkaraa.

Hilpeää. Aamupala on juuri syöty, mutta tekeytymään sytytetyn nuotion savulla on joukkoreaktiivinen vaikutus. Kaikilla on yhtäkkiä kamala nälkä.  Sovitaan, että maltetaan vielä hetki, varsinkin, kun meille on saapunut vieras.

”Onkos teistä joku nöhnyt minut joskus kirjastolla”, kirjavinkkausta pitämään tullut Anna Kaisa kysyy ja useampiakin käsi nousee. Anna Kaisan piti alunperin pitää tämä tuokio vain eskaviskalle jumppasalissa, mutta oli saanut kirjastoauton Pekalta villin vinkin: ehkä tuokion voisikin pitää metsässä niin, että kaikki pääsevät mukaan. Aivan huippu juttu ja parasta asiakaspalvelua mitä saada voi! Levitetään siis aukealle kohdalle suuuuuuuuuuuuuuri pressu ja siihen kaikkien pyllyt parkkiin. Seuraavaksi saadaan ohje hauskasta kirjainetsinnästä, jonka Anna Kaisa on metsään piilottanut. ”Voitte etsiä yksin tai parin kanssa”, hän lupaa ja antaa luvan lähteä. Joukkoa ei tarvitse kehottaa kahta kertaa. Etsinnän jälkeen kuunnellaan vielä mukava satu nälkäisestä karhusta, mikä teemaltaan sopiikin hetkeen vallan mainiosti, sillä nuotiomakkarat eivät tunnu unohtuvan hetkeksikään. Hilpeää! Lämmin kiitos Anna Kaisa vierailusta ja iloisesta loppuhypystä kanssamme. Ja tervetuloa uudestaan!

Nuotio on hiillostunut kirjavinkkauksen aikana juuri sopivasti ja voidaan alkaa makkaranpaistoon. Sovitaan, että pienet ensin ja eskarit viimeiseksi, kun heillä on eniten malttia. Homma toimii ja tunnelma metsässä on letkeän tyytyväinen. Tai no, muutama kahnauskin sattuu, kun kepit meinaavat lentää ja muurahaiset kiinnostaa huonolla tavalla.

-Hei. Muistathan. Metsä on muurahaisten koti. Ei oteta niitä vangksi sankkoihin tai muihin. Voit tutkia niitä maasta käsin.

-Mutta sitten ei näe niin hyvin.

Asioilla on puolensa ja puolensa, mutta sovitaan kuitenkin, ettei oteta muurahaisia vangeiksi. Tai muitakaan hyönteisiä. Ja koska hiillos on kuuma, pian jo eskaritkin pääsevät makkaranpaistoon. Ja siitä hetkeä myöhemmin mennään ruokailuun. Mistä välitunninmittaisen ajan päästä taas yksi eskaripäivä on elettyä elämää.

-Enää 8 päivää

Vielä. Täti haluaa ajatella niin. Vielä kahdeksan ihanaa yhteistä päivää.

 

V&I kaikkia lapsia iloisesta teltailupäivästä kiittäen  Heidi

Ruokana jauhelihakeitto, juusto ja sekaleipä

-Otetaanpas kirjainhommia

Hämmennys on ilmeinen. Siitä tuntuu olevan niiiiiiiiiii kauan, kun viimeksi on kaivettu kirjat ja peilit esille. Tai tietysti ensin tavutaputeltu ja liitutauluiltu. Mutta. T niinkuin toimii. Mallikkaasti löytyy äänne suusta ja kynä tekee hommansa. Ja työrauha, siinä ei ole sitten mitään huomautettavaa. Hyvä eskarit!

Ruokailun jälkeen on sitten vuorossa kovasti odotettu sammakonkutureissu. Turvaliivit ja kypärät hoituvat jo ihan itsestään, samoin jonoonjärjestyminen päiväkodin portille. Ja kun mukaan lähtevä Eija esittää kysymyksen. ”Kumpaakos laitaa sitä pyöräillään” on oikea vastaus jokaisen eskarilaisen tietovarastossa. Voidaan siis lähteä turvallisesti Pohjoiskyläntietä etsimään, sillä Kosusen Tapani  on antanut meille varman vinkin siitä, mistä kutua saattasi löytyä. Kiitosta vaan taas avusta!

 

Singerretään siis ylämäkiä ja lasketellaan alamäkiä. Ja kaikki pysyvät tienlaidassa vimpan päälle. Vaikka katseltavaa on kaikkialla.

-Katso. Tuo one se eilinen raktori!

-Joku on heittänyt roskia metsään.

-Sitruunaperhonen!

-Kohta tulee se palanut talo.

Pohjoiskyläntie löytyy ja asvaltti muuttuu hiekkatieksi. Ei se mitään, yhä kulkee polkeminen hienosti. Ja tienvarressa on monelle tuttuja taloja. Sitten tullaan ihan VALTAVALLE mäelle.

-Voit taluttaa tai ajaa. Mutta puolivälissä on pysähdyttävä minun kohdalla. Onnistuuko?

Joo, sieltä sitä tullaan jarrut palaen, mutta taitavasti ja turvallisesti. Ja yhtä hyvin sujuu loppumäkikin, ei voida Eijan kanssa muuta kuin peukuttaa. Vielä vähän singerrystä ja sitten se jo löytyy, sammakko-oja.

-Täällä on kutua!

-Täälläkin.

-Täällä on nuijapäitä!

-Tuossa on koppakuoriainen

-Tuo hämähäkki söi yhden nuijapään!

-Olipa ilkeä.

Voi ihmettä ja riemua, kuinka paljon havainnoitavaa tarjoaa niinkin tavallinen asia kuin oja.  Ja kuinka luontevaa on jutella siitä, että luonnossa jonkun syöminen ei ole ilkeyttä, vaan kuuluu ravintoketjuun. Otetaanpas vielä kuvat ja syödään vähän voimaevästä, sitten on jo kotimatkan aika.

-Hei. Hattarassa on matkamittari. Mitataanko, että paljonko te olette polkeneet tänään?

-Joo. Mutta pitää laskea siihen se tulomatkakin.

Tietysti, hyvin mietitty. Ja arvatkaapas, mikä tulos sitten lopulta oli? Kokonaismatka 6,4 kilometria. Siinä tiedossa on koululaisillakin sulateltavaa ja opettajat peukuttavat ihan satasella.  Tämä pyöräilykoulu on todelakin suoritettu HYVÄKSYTYSTI. Hienoa eskarit!

 

Mutta tänään me tapasimme eskareiden kanssa vielä illallakin, kun yhdessä koettavana oli kouluunsiunaus Leppävirran kirkossa. Siinä ne vierekkäin istuvat muruset ja kohta jatkavat matkaa. Tädin sydäntä sykertää.   Mutta muutoin ei kyllä ole aihetta minkäänlaiseen huoleen, niin huippuhienosti eskarit hoitavat koko tunnin mittaisen tilaisuuden. Kolmosta pukkaa, beibet! Ja lopuksi on pakko kirjoitata vielä tilaisuudessa syntynyt aivan hykerryttävän hilpeä jäniskevennys tädin uudenlaisesta tukkatyylisät, kun useampikin aikuinen mietiskeli, että pitäisikö tädin oikeasti kammata tukka aamuisin. Tai useamminkin. Ei voi auttaa!

Valolla ja ilolla kikatellen kirjoittelee  Heidi

Ruokana perunalaatikko, salaatti ja sekaleipä

 

 

Aloitimme tänään aamun mielenkiintoisella keskustelulla luonnonvaraisista eläimistä. Juttu lähti liikkeelle sammakonkudusta, jota meidän oli ollut tarkoitus kasvattaa, mutta mikä sitten osoittautuikin luonnonsuojelun vastaiseksi teoksi. Suomen kaikki sammakkolajit ovat näet nykyisellään rauhotettuja, eikä niiden kutuun saa siis kajota. Kuten ei luonnosta voi ottaa siiliä tai oravaa.

-Miksi?

-Sen voi miettiä siten, että luonto on eläinten koti. Et sinäkään varmasti tykkäsi, jos joku tulisi teille ja sanoisi, että nyt lähdet matkaan.

-Mutta. Minä kuulin, että oravanpoikanen oli jäänyt hylätyksi, niin sitten sitä kasvatettiin. Ja sitten kun se kasvaa, niin se pääsee takaisin luontoon.

-Ja jos siili on jäänyt auton alle.

Hienosti eskarit osaavat ajatelle asiaa apua tarvitsevan eläimen kautta.

-Mutta sudenpentua ei saa ottaa tai sen emo voi vaikka syödä ihmisen!

-Miksi?

-No. Miettikääpäs, jos joku meinaisi ottaa teidät äidiltä, niin kyllä voisi olla melkoinen rähinä päällä. 

Eskareita naurattaa, kaikki ovat asiasta ihan varmoja. Sovitaan siis, että annetaan luonnoneläinten asua omassa kodissaan ja lemmikit stten hankitaan, vaikka eläinkaupasta.

Puuhataan vähän aikaa omia hommia ja sitten on vuorossa 1. harjoitus kouluunsiunausta koskien. Kaivetaan ensin kuunteluun kaikki tulevat lastenvirret sekä katsellaan tabletilta kuvia Leppävirran kirkosta. Ja tehtään tietysti myös ”siunausharjoitus” eli miten alttarikaarella ollaan ja mihin ne aikuisten kädet tulevat.

-Heidiä sitten itkettää

-Niin itkettää, ihan varmasti. Mutta ne on ilonkyyneliä. Kun te olette kasvaneet jo melkein koululaisiksi.

-Niin, mutta kyllä me silti vielä nähdään.

-Totta. Tässä ollaan samassa pihapiirissä syksylläkin.

-Minä olen Varkaudessa.

-No se on vielä lähempänä, kun minä asun siellä.

Nauru vapauttaa ja kaikkien mieli on lämmin. Kirkkoreissuhommatkin ovat hallinnassa.

 

Iltapäivän juttu on maantiepyöräily oikeassa liikenteessä, päämääränä Timolan uimaranta. Turvaliivit päälle ja kypärät päähän, sitten jonoon järjesty, turvaväli huomioiden. Kerrataan viekä pyöräilijän paikka tiellä ja eikun maltilla liikkelle. Hienosti sujuu, vaikka aluksi haastetta tuottaa pitää koko joukon vauhti tasaisena. Ja kun auto lähestyy, koko jono pysähtyy viipymättä. Hienoa eskarit!

 

Uimarannalle päästään turvallisesti viidessätoista minuutissa ja siellä yhteiset leikit käynnistyvät leppeässä auringonpaisteessa. Kuinka kiinnostavaa voi olla tutkia vesirajaa tai etsiä kauniita kiviä. Entäs kotilonkuoret.

-Rakennettaan tälle etanalle hiekkalinna

-Joo! Tai ne voisi olla picnicillä.

Voi muruset, Ihana hetki, jonka täti niiiiiiiin mielellään tallentaisi purkkiin tulevan talven hämärien päivien voimaksi. Ja voimasta puheenollen, tietysti reissussa pitää myös syödä pienesti evästä, mitä tehdessämme eskarit sitten huomaavat grillikatoksessa

-Tänne on kirjoiteltu rumia sanoja

-Tuolla lukee se V

Tuumataan, ettei me ainakaan edes isona moiseen pöljyyteen aleta.

 

Myös kotimatka sujuu hyvin ja eskarinpihalla ehditään ottaa hetki omia hommia.

-Huomenna mennään sitten kutureissulle.

-Onko sitten vielä pyöräilykoulua?

 -Ei ole. Perjantaina on jo telttailun vuoro. Että huomenna on vähän niinkuin pyöräilykoulun loppukoe. Ylä-ja alamäet, kaarteet, jarrut. Kaikki.

-Jännittää.

Sitä kohti siis.

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana hernekeitto, vaalea leipä ja letut+hillo

-Kierrätys oli kivaa

Jumppasalissa on juuri loppunut jäteneuvojan toteuttama tuokio, jossa yhdessä on mietitty ja harjoiteltu kierrätystä. Ja sekin on selvitelty, että mihin eskarit ovat roskia vieneet ja mihin tavaroita/asioita voi hyötykäyttää. ”Te olitte kyllä supernopeita ja tiesitte paljon”, kehuu neuvoja ja hyppää kanssamme loppuhypyn: ”Hyvä kiva kierrätys!”

Pyöräilyssä vuorossa on valmistautuminen maantiellä liikkumiseen. Opetellaaan siis kaarreajoa köysien välissä, jarrutetaan ja väistetään liikkuvaa esinettä. Sitten vielä muutama treenikierros koulun ympäri ennen ruokailua

-Se ajoi mun päälle

Ou nou. Kaverin vauhti on ollut liian kova ja maltti matala. Pannaanpas siis pyörät parkkiin ja asia työn alle eskarilla koko porukalla. Pyöräilykoulussa harjoitellaan liikennnettä varten, ei siis ole tarkoitus revitellä, ajaa kovaa tai muutenkaan toimia ohi ohjeiden tai liikennesääntöjen.

-Kun kaikilla pitää olla turvallista

Hyvin kiteytetty. Katsotaan vielä neppirataa hyödyntäen, että missä on pyöräiljän paikka ajoradalla ja miten voi näyttää käsimerkin. Ja sekin mietitään, että ajoradalle ei saa koskaan kääntyä katsomatta ensin tosi tarkasti.

-Niin. Voi tulla auto ja jää alle.

Iltapäivällä harjoitellaankin juuri tätä tarkkaavaisuutta. Jaetaan porukka pihalla kahteen ryhmään, joista toiset ovat ohiajavia autoilijoita ja toiset tienlaidan pyöräilijäitä. Pyörä pysähtyy näyttämään käsimerkkiä ja auto pysähtyy antamaan tietä. Eikä pyöräilijä mene koskaan ikinä millloinkaan ajoradalle ensin tarkasti katsomatta. Hyvin ja maltilla sujuu.

Päivän lopuksi laitetaan viimeisetkin kuvat muistitikuille sekä puuhaillaan omia hommia. Sitten se on taas päivä pulkassa.

-Enää 11 päivää

Juuri sen verran kesälomakukkasen terälehdet näyttävät.

-Ja eskarikirkkoon on enää 2 yötä

-2 yötä!!!!! Jännittääääääääääää

Sanokaapa älkää muuta.

 

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana limekala, perunamuusi ja vihersalaatti

Polkupyörä on useimpien ihmisten ensimmäinen oma kulkupeli, jolla laajentaa elinpiiriä ja siten kokea uusia asioita. Paikallisesti hyvä pyöräilytaito on puolestaan esimerkiksi Timolassa tärkeä, muuttuuhan monen koulukyyti taksista pyörään viimeistään 3.luokalla.

Joten. Open pyörä nurin ja pikakurssi tekniikasta.

-Mitäs osia te tunnistatte?

Tiedetään renkaat, satula, tarakka, jarrut, pinnat, ketjut, soittokello, lokarit…

-Yksi tosi tärkeä vielä

-Jalka

-Sekin, totta. Mutta yksi tärkeä ohjaamiseen

-Tanko!

Katsotaan vielä pyörien tehtävät sekä jarrujen hallinta, sitten voidaankin nousta satulaan. Kartioin suljetulla koulunpihassa on turvallista pyöräillä ja harjoitella, erityisesti toisten liikkujien huomioimista, mistä jatketaankin jutustellen vielä sisällä aamutuokiolla.

-Minä en tarvitse kypärää kotona, koska olen niin hyvä.

-Mutta vahinko voi sattua myös siksi, että joku toinen ei ole. 

Täti kertoo tässä kohtaa kolarista, jossa vahingolle ei voinut hyväkään ajaja mitään, mutta kypärä pelasti sentään pään. Osa eskareista on myös kuullut vastaikään Varkaudessa sattuneesta mopokolareista, jossa kiinnittämätön kypärä lensi ajajan päästä taivaantuuliin.

-Meidän isä ei käytä ikinä kypärää

-Eikä meidän

-Aikuiset valitsevat itse. Mutta ainakin eskarissa ja koulussa pitää aina olla kypärä pyöräillessä. Ja minulla on kyllä muutenkin.

 

Päivä jatkuu omilla hommilla, joiden rinnalla eskarit pääsevät vuorollaan siirtämään omia valokuvia tietokoneelta muistitikulle. Ja aina nopeasti huomataan yksi juttu, hiiri onkin aika haastava väline silmä/käsi työskentelylle. Tuon tuosta joku halusisi tökätä ruutua sormella valintaa tehdessään.

 

Ruokailun jälkeen otetaan päivän toinen pyöräily, jossa ajoreitti kiertää koulurakennusta. Maltilla matkaan ja ei ohitella. Hyvin sujuu. Hienoa eskarit! Samoin hienosti sujuu koko muukin päivä, vaikka paikalla on vain yksi aikuinen, kunnes kotiinlähtiessä…ou nou. Siivoaminen ei lähde liikkeelle, ei sitten ollenkaan, vaan eskari jos toinenkin vaeltelee ympriinsä odotellen muiden tekevän työt. Otetaanpas siis pikapaleveri koolle ja hetihän eskarit keksivät, että miksi näin ei voida toimia.

-Pitää osata siivota omat jäljet.

-Kaverin pitää saada työrauha.

-Pitää kuunnella, kun tulee ohjeita.

-Sujuisikohan tämä huomenna? Saataisiin se kruunumerkki.

-Joo (* monta)

Hyvä. Sitä kohti siis.

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana bolognesekastike, rakettispagetti ja salaatti

Tänään salissa päästiin pitkästä aikaa pelailemaan eskaviskaporukalla. Ja samalla eskarit pääsivät tekemään kiintoisan paluuhypyn viime syksyyn, kun viskareilla homma meinasi mennä hassuksi; jätetään peli kesken, kun jäädään hipaksi, kiipeillään puolapuille lepäilemään ja ollaan tulossa mukaan vasta juuri voittokierrokselle jne.

-Hei eskarit. Muistateko te tätä samaa viime syksyltä?

-Joo(*monta)

-No mites siitä selvittiin?

-Se on aina luovutusvoitto, jos huijaa tai alkaa mököttää. Eikä voi tulla seuraavaan peliin.

Voi kuulostaa tylyltä, mutta reilupeli ei ole automaattinen asia, vaan opeteltava taito ja siksi sitä pitää harjoitella.

-Onkos meillä enää tämmöisiä töllöilyjä?

-No ei oo ollu pitkään aikaan

Ei niin. Eskarit ovat kyllä hienosti oppineet pelaamaan reiluapeliä ja samoin myös oivaltaneet, mitä joukkuepeli tarkoittaa. Se on huippujuttu ensisyksyä ajatellen, isoa peukkua siitä!

 

Kirjastoautossa eskareilla puolestaan oli Pekalle tilausasiaa

-Onko sinulla kivikirjoja?

Ei löydy tällä kertaa aineistoa suoraan hyllystä, mutta Pekka lupaa tuoda seuraavalle viikolle. Eskarit on näet vallannut graniitinkova kivibuumi ja piha tarkan haravoinnin kohteena. Ihania värejä ja muotoja!

 

Muutoin päivä soljuu mukavasti omissa hommissa, jonka kruunaa positiivisuuspiiri, jossa ensin annetaan palautetta muutamalle eskarikaverille ja sitten otetaan Doraemon esittämään ”äippää” ja jokainen saa antaa palautteen omalle äitikullalle. Voi miten kauniita ajatuksia ja sanoja kuullaankaan! On teillä ihania lapsia, ei voi muuta sanoa.

Ihanaa äitienpäivää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille toivottaen  Heidi

Ruokana ohrapuuro, mehukeitto, kalkkunaleike, kurkku ja sekaleipä

 

Tänään otimme härkää sarvista ja aloitimme lopulliset timantinhionnat ohjeiden kuuntelua ja noudattamista koskien. Aamun salaisissa hommmissa kaikki sujuu ihan vimpan päälle ja täti saa hoidettua kaksi puheluakin, vaikka on yksin paikalla. Eskareilla on siis homma hallussa, isolla H:lla.

Myös ruokailussa sujuu hienosti ja pukeminen&pihallelähtö sujuvat toisen aikuisen johdolla joutuisasti, ihan niinkuin pitää. Ja tavaratkin löytävät leikien jälkeen paikoilleen. Treeni 1 suoritettu kolmella sormella. Hyvä eskarit!

-Nyt on vielä lukuleposet. Hoitakaahan homma.

Ilmeet ovat varmat vakaat, mutta silti täti hiukan vaihtelee lepospaikkoja. Noin. Nyt pitäisi kaikilta sujua. Täti siirtyy seinäntaa palaveriin ja toinen aikuinen nappaa komennon.

-Hei. Mites teidän lukuleposet meni?

-Hyvin

–Ok. Minäpäs kysyn…

Ou nou. Nyt ei kyllä treeni 2 mennyt kaikilta kolmella sormella. On höpötetty ja kikatettu ja vähän potkittu seinääkin…että kakkonen tai ehkä peräti 2-. Mutta eipä hätää vielähän meillä on päiviä jäljellä, kyllä tämäkin asia keretään ottaa haltuun. Ihan kuin ne ihan älyttömän monet muutkin jutut ja taidot, jotka tänävuonna yhdessä on opittu. Treeniä siis pukkaa, positiivisella asenteella.

 

V&I kirjoittelee  Heidi

Ruokana porkkananapit, perunat, yrttikastike ja kreikkalainensalaatti

Pahoittelut, että eilisen päivitys tavoittuu teille vasta tänään. Tässä sivustossa oli menossa ohjelmiston huoltokatko, joten en siksi eilen päässyt juttua naputtelemaan.

Mutta. Eilisestä voi tiivistää, että jutuissa oli aika paljon ”salaisia asioita” ja mikä mukavinta, melkein kaikki  luontojakkarat ovat nyt maalissa ja nimellä/vuosiluvulla merkittyttä. Ensiviikolla siis luontoluokassa pyllyn alle.

Mutta puutöihin liittyi yksi paha homma. Maalaamista nimittäin tehtiin taas tutusti pieninä 3-4 porukoina puukäsityöluokassa ja sillä aikaa muilla oli omia hommia eskarilla. No, puutyöt olivat valmiit ja täti palasi viimeisten kanssa eskarille…OMG. Alaovella on niin kova huuto, riita ja rähinä, ettei puheesta saa selvää. Nyt on pakko jyristä…

-Mikä ihmeen hässäkkä täällä on?

Meteli lakkaa. Sitten selitystä alkaa sadella sieltä ja täältä, mutta yksi asia on täditä ihan hirmu paha. Milja on yrittänyt asiaa selvittää, mutta

-Ei me kuunneltu

Ou nou. Onneksi

-Anteeksi (*monta)

Hienosti eskarit hoksaavat, että nyt ei mennyt homma viisi kautta viisi ja kuinka silloin pitää toimia. Ja sekin sovitaan, että tätä kenen tahansa aikuisen tottelemista me hajoitellaan loppukevät oikein urakalla.

 

No, siitäpä päästään mukavasti tähän päivään, joka oli ihan PRO! Hommana oli sählyturnausreissu kirkonkylän Areenalle ja paremmin ei olisi voinut käyttäytyminen porukalta sujua. Taksimatkat, pelit, omat tavarat, siirtymät, ruokailu Leppäkertun koululla ja leikit piha-alueella, ihan nappiin. Ne ollaan niin ylpeä teistä eskarit! Tai pitäisikö sanoa: Timolan maalitykeistä.

Niin, sellaisen nimen porukka valitsi itselleen Vartan järjestämään turnaukseen ja melkoisesta niitä maaleja tehtiinkin, kahdessa pelissä yhteensä peräti 20! Mutta vielä paljon sitäkin tärkeämpää oli porukan yhteishenki kentällä. Ei mitään negatiivista, vaan pelkkää kovaa tsemppausta kevereille ja yhdessä ilolla jaetut voitot.

-Maalitykit, maalitykit, maalitykit!!!!!

Tämä oli hieno päivä, josta tärähti jo vuoden 47 kruunumerkki. Hyvä me!

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana ti: pekonipastakastike, spagetti ja salaatti  ke: lohiseikeitto, maksamakkara, kurkku ja sekaleipä

Aloitimme tänään aamun kevätilmiöillä, kun ensin pohdimme tädin jokseenkin äkeentynyttä astmaa ja sitten Milja esitteli meille edellisen illan pihavieraansa:”Minkähän minä näin eilen illalla meidän pihalla?” Ei ole kettu, eikä kissa, mutta lisävihje piikeistä sen paljastaa.

-Siili!

Kylläpä onkin komea köllykkä kuvassa. Ja hetihän eskarit sen keksivät, että josko meidän Simo siili on häipynyt omin luvin eskarilta yöreissulle Miljan pihaan. Asiaa päätetään tarkkailla ja Milja saakin kotoläksyksi tehtävän tähyillä pihalle tänäkin iltana. Siilithän nääs tuppaavat saapumaan aina aika lailla samaan aikaan, vaikkei niillä ole edes kelloa. Ja kuppiin kissanruokaa tai koiranraksuja, mutta ei maitoa. Saas nähdä, kuinka tässä käy…

Erinäisistä syistä en sitten voi kirjoittaa paljoakaan tämän enempää päivän puuhista. Mutta sen voin kuitenkin laittaa, että luovia on oltu ja hopeaa ei ole säästelty, heh heh. Eikä mielikuvitusta. Piste.

Niin ja lauluharjoituksista voin tietysti iloita.

-Milloin se eskarikirkko on?

-Siihen on reilu viikko. Lasketaanpas tästä kalenterista….1,2,3…7 eskaripäivää

-Apua!!!

Mutta ei homma ole ollenkaan apua, sehän sujuu jo laululukuläksyn avulla aika mukavasti.

-Ja tiedättekö. Treenit on menossa. Ompputarhassa, kirkonkylän eskarissa, Oravikoskella, Sorsakoskella, Kurjalassa, Konnuslahdessa ja Timolassa.

-Ihan kuin siellä sählyssä!

Totta. On se vaan hieno tunne, kun koolla on kunnasta koko ikäluokka.

 

Ulkoilulla nautitaan sitten palanneesta keväästä sekä opetellaan uusi pihapeli, varvashippa. Ja siinä se sitten päivä jo onkin, tyylikkäästi kasassa.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee Heidi

Ruokana juustoinenbroilerkastike, ohrahelmet ja punakaalisalaatti.

-2 astetta ja räntää. Ei paljon pihaa ylittäessä naurata, ei tätiä, eikä eskareita. Onneksi sentään on perjantai ja luvassa omia hommia sekä liikuntasalia. Kyllä tästä selvitään.

Aamutuokiolla pohditaan syksyistä tunnekuvaa riidasta ja rähinästä. Siitä tuntuu olevan hirveän kauan, kun kuvaa on viimeksi katsottu, mutta hyvin on kissan ja koiran eripuramökätys painunut mieleen.

-Minusta tuntuu, että meillä on nyt ollut taas vähän tätä samaa. Ei mitään riitelyä tai nyrkkitappelua, mutta semmista joutavaa höpö höpö jankkaamista. Siis teidän eskareiden kesken.

Pohdiskelun tulos on selvä, näin ovat eskaritkin huomanneet asian laidan olevan. Ja kun selvitellä aletaan, niin otetaanpa käsittelyyn myös aiemmin puheena ollut äänillä ärsyttäminen. Jutellaan ja tuumaillaan. Ja sovitaan, että jatkossa pyydetään aikuinen paikalle heti, kun asiat eivät tunnu sujuvan.

-Mikä se meidän toinen kuva oli?

-Minä en nyt muista. Katsotaan. Se oli tämä ”Kerro vaan”.

-Mikä tuon toisen nimi oli. Tuo oli Eppu. Milloin me otetaan lisää?

-Voitaisiin vaikka ensiviikolla ottaa. Hyvä, kun kysyit.

 

Johtuneeko jutustelusta vai mistä, mutta  aamutuokiosta eteenpäin asiat sujuvat, koko päivän ja ihan kruunumerkin verran. Tyylikkäästi hoidetaan kirjastoauto, jumppasali, ruokailu ja päivän päätteeksi välitunti. Hyvä eskarit!

Ai niin. Vielä yksi pikkujuttu, joka ei kyllä ole pikkujuttu. Kirjastoauton Pekka oli selvittänyt eskareiden toivomasti maailman pienimmmänkin kirjan. Se on käännös uudesta testamentista ja kirjansivun mitta on vain 5mm, Pekka näyttää viivottimesta. Eli lukemiseen tarvitaan 600 kertainen suurennos.

-What!

Sano älä muuta.

Valolla ja ilolla hyvää viikonloppua kaikille toivottaa  Heidi

Ruokana kalapihvit, perunamuusi ja salaatti

 

Tänään toteutui toukokuulle lastenparlamentissa esitetty laitepäivä. Osa esittelyn laitteista olikin vanhoja tuttuja aiemmalta kierrokselta; tabletteja ja älypuhelimia, mutta mahtuipa matkaan hilpeä robottikoirakin.

-Se välillä räksyttää

Niinhän ne, koirat, heh heh. Puolen tunnin vapaa laittelu sujui mukavasti ja täysin ikärajojen puitteissa, samoin kuin kahden uuden eskaritablettiin ladatun pelin kokeilu. Edes peliajan päättymisestä ei seurannut eskariporukassa pientä murinaa kummenpaa harmitusta. Hienoa!

– Nyt laitetaan nimet teidän tikkuihin, niin saadaan valokuvat talteen.

On ne hienot, omat muistitikut. Eskarinkännykästä purkautuu koneelle 520 kuvaa ja tabletilta pitää vielä laittaa jokunen video kaupan päälle. Niistä kyllä löytyy taatusti jokaiselle monta mukavaa eskarimuistoa matkaan, sitten kun koulutie odottaa.

 

Iltapäivän hommailemme lintubongausta: erityistutkimuskohteena punarinta. Eikä siitä sen enempää. Piste.

-Huomenna sitten lämpimästi päälle ja kurikset matkaan.

-Ihan tyhm’ä tämmöinen takatalvi.

-Sano älä muuta. Mutta kyllä se kesä sieltä tulee, ihan varmasti.

-Niin, mutta. Joskus on juhannuksenakin satanut lunta. Ja heinäkuussa.

-Totta tuokin. Mutta ei tänä kesänä. Eihän…

 

Valola ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana lihapullakastike, perunat ja salaatti

Vappuaatto päätti sittenkin näyttää vielä kauniin keväiseltä, mikä tarkoitti sitä, että

-Kato. Mulla on melkein samankainen

Kaverusten vesipyssyt ovat kyllä paremminkin tykkejä, parin litran vesisäiliöillään. Niillä kyllä vesi lentää. Myös saippuakuplia tuntuu olevan useimmissa repuissa eli iltapäivällä on luvassa reimemastuttavia ulkopuuhia. Joita ennen tietysti pääsimme mukaan koulun vappaujuhlaan, jossa taitoja miteltiin ”Timolan talent 2019”- osiossa sekä kaikkien halukkaiden limbokisassa. Hauskaa oli, koko joukolla.

Ruokailussa sitten oli rakenneltavana hampurilainen.

-Onko pakko ottaa salaattia?

-Onko pakko ottaa tomaattia?

-Mitä juustoa tuo on?

Hilpeää. Aika monille tuttu pikaruoka tuottaakin päänvaivaa. Ja on niin ISO, ette edes kokonaan jaksa syödä. Mutta silti oli hyvää. ”Parasta ruokaa ikinä koulussa”,  koulainen taitaa monen mielipiteen kiteyttää.

Ulkoiluilulla sitten ovat vuorossa ne vesipyssyilyt ja saippuakuplat, joita saa kokeilla tehdä myös keppi/villalanka viritelmällä, jolla syntyy tosi isoja palloja

-Katso miten iso.

-Mihin se lähti?

-Se menee yli katon!

-Se on varmaan sellainen ”Vapputerveiset maailmalle”-pallo

Päivän lopuksi pidetään vielä ”loppuherkuttelu” aamulta jääneillä nameilla, mutta aika maltillisesti eskarit karkkejaan syövät. Samalla on hyvä tuumaill vielä uudestaan aamulla esillä ollut asia koskien juurikin omista karkeista huolehtimista.

-Mitenhän koululaisena kävisi, jos antaisi karkkejaan toisella?

-Sitten joku muukin haluaisi ja tulisi riita ja rähinä-

-Totta. Entäs jos sitten antaisi kaikille?

-Ei jäisi itselle mitään!

Niinpä. Päiväkotimaailma ja eskarikin toimivat tarjoiluissaan hyvin pitkälti ”nyyttärimäisesti”, joten tätä ”minun omani”-asiaa on kyllä hyvä opetella ja tuumailla, niin vältytään sitten koululaisena turhilta väärinymmärryksiltä ja harmeilta.

 

Valolla ja Ilolla ihanaa vappua kaikille toivottaa  Heidi

Ruokana hampurilainen; sämpylä, pihvi, juusto, salaatti tomaatti ja majoneesi

Kevät on sitä aikaa, kun on pakko vähän puuhailla salaisia juttuja. Mutta tippaakaan salaista ei ole se, että kynähommissa tutkittiin tänään tilastointia. Tarkasti lasketaan taulukosta rastit ja piirretään sama määrä kuvioita maisemapohjaan. Huolellisesti ja maltilla sujuu, koko porukalta. Hienoa!

Ulkoilulla puolestaan aloitettiin kouluun siunausta ja kevätjuhlaa varten ”Jäähyväislaulun” harjoitukset. Josta tädin on aina pakko antaa pieni varoitus

-Minua alkaa aina itkettää, mutta ne eivät ole surun kyyneleitä. Ei tarvitse säikähtää yhtään. Ne on sellaisia ilon ja haikeuden kyyneliä. Kun te olette kasvaneet niin isoiksi ja lähdette kouluun.

Hyvin sujuu laulelu, tuntuu olevan aika monelle jo tutut sanat. Ja tädin rintaa repii. Onneksi seuraavaksi on vuorossa hilpeä Simo siili. Täti avaa levykotelon. Tyhjä.

-Ei haittaa. Lauletaan vaan siltään.

Niin tehdään ja voi nenä ja neljäsataa hammasta. Eskarithan osaavat jo melkein kokonaan tämänkin laulun. Selvää salaharjoittelua, ei ole muuten mahdollista. Höm höm.

Ulkoilun lopuksi syntyy vielä haastekampanja.

-Kerättäänkö käpyjä?

-Joo

-Tiedättekö. Jos te keräätte koko tämän ison saavin, niin tulisi kyllä tosi hyvä makkarahiillos.

-Ai miten?

-Käpyhän on puuta. Ja nämä on tosi kuivia. Ne palaa tosi hyvin nuotiolla. Jos tulee pönttö täyteen, niin minä lupaan makkaranpaistoa palkaksi. No johan pomppasi. Nyt on nimittäin päälle viimeisen päälle meno ja meininki.

-Kato miten iso käpy!

-Se on kunkku. Pannaan se lopuksi ihan päällimmäiseksi.

Joukossa on voimaa. Niin vain on päivän päätteeksi saavi ääriään myöden täynnä. Ja sehän tarkoittaa, että lähiaikoina paistetaan

-Makkaraa!!!! Jee!!! (*monta)

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kasvisbroilerikeitto, sämpylä, juusto ja tomaatti

Tänään päivän täyttivät aika lailla omat hommat ja testailut. Aamulla tosin tutustuttiin porukalla kirjastoauton Pekan läksytehtävänä kokoamaan tietopakettiin, joka esitteli maailman suurimman kirjan sekä teoksen, jonka sivumäärä oli huikea 10 000.

-Sitä ei kyllä jaksaisi lukea

-Mihin se edes mahtuisi

-Melkein kuin  ”Tarina vaikka loppua” (luemme sen nimistä huikean jännittävää seikkailukirjaa päiväleposilla)

Otetaan vielä lelupäivän esittely, johon tätikin oli muistanut tuoda jotain: autokortit. Heti haluaa kaksi suharia jakaa urheiluautopakan kahtia ja pian on puhe pelkkiä pituuksia, painoja, sylintereitä, huippunopeuksia, tehoja…

-Kato! (ilo on suunnaton, kuin pinon päällimmäisessä kortissa on autolla mittaa 5734cm)

-Tuon tunnen, se on Aston Martin. James Bond 007:llä on semmoinen. (tätikin intoilee sivusta ihan pikkuisen)

Siinä Ferrarit, Raptorit, Bemukat ja muut viuhuvat, kun paremmuudesta otetaan mittaa. 1,5h se ottaa, kun viimeiseen korttiin asti taistellaan. Aika hyvin!

 

Ruokailussa keskustelu kääntyy koiriin, sillä eräs eskareista on ehkä saamassa koiran.

-Se on saksanpaimenkoira

-Minulla on jo oma koira. Tai oikestaan kaksi.

Tässä kohtaa täti ei malta olla haikeilematta taksi Ollin vasta esittelemää ihanaa norjanharmaanpentua.

-Se saattaa olla metsästyskoira.

-Sullahan on se Enska penska.

-Niin on. Totta. Ja kilpikonnatkin mönkivät lattialla. 

-Missä ne on nyt?

-Luulisin, että Pollu on tv-tason alla johtokasassa ja Wikkan keittiönpöydän alla. Minä en kyllä aina löydä niitä ja joudun kontaten etsimään. Eikä Enska penska auta.

-Sulla pitäisi olla semmoinen saksanpaimenkoira. Ne löytäisi.

-Onko tänään kruunumerkki?

Mietteliäs hiljaisuus.

-Mitäs olette mieltä?

-Ei ole ollut mitään

Ei niin. Se on kuulkaas jo toinen merkkipäivä peräkkäin. Hienoa eskarit!

Iloista viikonloppua kaikille toivottaen kirjoittelee  Heidi

Ruokana kalakeitto, sihtileipä ja kurkku

Tänään päivän hommat keskittyivät kynätehtäviin sekä iltapäivällä sammakonkudun etsintään. Ei ollut vielä kutua ojissa, mutta kaikkea muuta keväistä kyllä nähdään: kuten nokkosperhonen, sitruunaperhonen, kovakuoriainen ja kärpänen. Ja sekin sovitaan, että jos ei Timolasta ala kutua löytyä, niin täti tuo lainakasvatukseen Varkaudesta.

-Sitten saa Sakarias kavereita

Totta. Kruunumerkit ja sammakkokuningas Sakarias niin rules!

Mutta sitten se vihonviimeinen parlamentti. Tottuneesti eskarit asettuvat pirtinpöydän ääreen ja joku kyselee, kuka on puheenjohtaja. Aika hurja juttu, kuinka taitaviksi yhdessä suunnittelijoiksi ja päättäjiksi he ovat vuoden mittaan muovautuneet. Ei voi kuin peukuttaa.  Tänään puheenjohtajuus onkin tädin homma, koska käsillä on eskarivuoden viimeinen lastenparlamentti ja kaikki eskarit ovat ehtineet olla jo kerran, reilu peli.  Mutta mitä pitäisi saada vielä välttämättä eskarivuoden aikana tehdä tai kokea

-Joka perjantain salia (hyväksytään)

-Pidetään vappubileet (hyväksytään ilosta kiljuen)

-Pimeä kilpikonnapäivä (hyväksytään pienellä lisämietinnällä ja säädöllä)

-Paistetaan makkaraa (hyväksytään sellaisella äänivyöryllä, että katto on lähteä)

-Pidetään ensiapupäivä (tietysti, varsinkin kun täti lupaa lainaan kyynärsauvat ja muutoinkin saa laastaroida ja paketoida)

-Toivepeli/leikkipäivä salissa (hyväksytään)

-Urheilunappikauppa eli liikkumalla saa nappeja ostoksiin tuhlattavaksi (hyväksytään ilosta hihkuen)

-Koko päivä omia hommia (kyllä, tästäkin kaiki ovat samaa mieltä)

Sitten iskee tilanne.

-Milloin on se laitepäivä?

-Sitä ei ole kukaan esittänyt. Ja omat toiveet on taidettu käyttää.

-Ei. Kun on vielä yhdellä.

Odotus on hiljaisen jännittynyt, kun viimeisen toiveen haltija pohtii tilannetta. Ja voitte vain arvata millainen on yhteinen ilo, kun hän päättää esittää juurikin laitepäivää.

-Tiedättekö eskarit. Kun nämä kaikki hommat on tehty ja ne reissut sun muut hoidettu, niin eskari alkaa olla aika loppu.

-Syksyllä mennään kouluun. Minusta on kiva mennä, kun olen odottanut. Ihan niin kuin odotin eskariakin.

Niinpä. Aika aikaansa ja sitten rohkeasti eteenpäin. Mutta onneksi vasta monen yhteisen iloviikon jälkeen.

V&I kirjoittelee  Heidi

Ruokana kebabkiusaus ja salaatti

 

Tänään oli hieno päivä, niin toiminnan, kuin säänkin puolesta. Aamupäivän ulkoilulla oltiin ”ihan pihalla” meidän metsässä, joka alkoi olla jotakuinkin kuiva.

-Hyönteiset ovat tärkeitä, koska ne pölyttävät

Tuumaillaan yhdessä, mitä kuusi jalkaa omaavia pörriäisiä eskarit ovat tänä vuonna jo nähneet; kärpänen, itikka, muurahainen, sitruunaperhonen ja nokkosperhonen.

-Ja yöperhoisia

Myös talven lumen alla viettänyt muurahaiskeko on herännyt eloon ja sitä tutkiessa käydään myös mielenkiintoinen keskustelu siitä, miksi muurahaiset päihittävät jopa tiluksilleen eksyneen kyykäärmeen. Sitten täti kimpoaa päiväkodille palaveriin ja eskarit jäävät vielä metsäilemään Miljan kanssa. Onpa hieno tunne palata ja nähdä menossa olevan hauskan piiloleikin sekä kuulla, että aivan nappiin on osattu olla. Hyvä eskarit!

Iltapäivällä vuorossa ovat keväiset laulut sekä yksi hassu lallatus: ”Jänikseltä housut puttoo”. Siinä sitä on sellainen korvamato, että jo kerta kuuntelulla jää mieleen soimaan. Kysykää vaikka asiantuntijoilta, heh heh.

Otetaan päivän loppuun vielä iltapäiväpallottelut jumppasalissa, kun jäivät aamulla urheilut väliin viskareiden salittelun vuoksi. Ja sitten se onkin taas eskaripäivä siinä. Niin, aamullahan me tosiaan laitettiin kalenteriin jo kouluuntutustumispäivä ja laskettiin jäljellä olevat eskaripäivät:24, Ou nou!

-Onko tänään kruunumerkki?

-Kyllä!

-Ei ollut mitään rähinöitä. Tai mitään.

Ei niin. Hieno ja mukava päivä, kaveriporukalla.

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana rapeat kalapalat, muusi, salaatti ja mandariini

Tämä aamu ei lähtenyt käyntiin kovin kivasti, kun jo ennen aamutuokiota jouduttiin selvittelemään pahan puhumista toisesta. Tai ihan ensin toisen sanomisesta tyhmäksi ja siihen sitten muilta säestystä päälle. Ja mikä harmillisinta, itse henkilö ei ollut paikalla laisinkaan.

-Mietitäänpäs peilinä. Miltähän tuntuisi, jos sinusta sanottaisiin noin, kun et ole paikalla?

-Pahalta

-Minä en ollut tässä mukana

-No entäs, jos minä täällä puhuisin, vaikkapa sinusta, että ”sehän suuttuu aina, kun häviää”, kun sinä et olisi paikalla?

-Niin, mutta se aina ärsyttää meitä

-No miksi te ette ole kertoneet?

-Me ei olla uskallettu

-Miksi?

Penkeillä on hiljaista ja ilmeet ovat vakavat. Tätiäkin huolestuttaa.

-On me sanottu, mutta sinä et kuunnellut.

-Ai. Milloin??

Seuraa selostus laulusta ja äänistä, mutta täti ei kyllä nyt tunnista tilannetta. Varsinkaan selvittämättä jätettyä. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö näin voi olla! Ei siis auta muu, kuin laittaa asia odottamaan kaikkien läsnäoloa.

 

Avataan aamu ja otetaan sitten  omia hommia, sillä tällä viikolla meillä on jokaisen eskarin ”omataitotestaus” eli yksilöllistä osaamista ja oppimista valottava tehtäväjuttu, jonka pohjalta saadaan oivallista tietoa tulevalle 1.luokan opelle siirrettäväksi. Kolme ehtii jo tänään hommman hoitaa ja hienosti sujui. Isoa peukkua!

Iltapäivällä toimitaan sitten kahtena pienryhmänä, sillä vuorossa on luontojakkaran maalaus.

-Miksi on pelkkää punaista?

-Oikeastaan kahdesta syystä. Ensinnäkin punainen erottuu hyvin metsässä eli oman jakkaran löytää helpommin. Ja toiseksi tämä on sitä minun talon maalauksesta jäänyttä maalia, jota ei tarvinnut ostaa. Ulkomaalit on aika kalliita muuten.

-Onko pakko maalata?

-On. Tämä jakkara ei kestä ulkokäyttöä muuten. Maali suojaa sitä kosteudelta ja lialta.

-Niin kuin iho

-Tai puussa se lehtivihreä, kun se menee sinne juuriin turvaan.

Maalaus saadaan alulle ja pian on jo uusi ääni kellossa.

-Tästä tulee hieno. Saako sitä pitää kotona sisällä.

Tietysti saa. Mutta vasta sitten, kun toukokuun luontoluokkakuukausi on eletty ja kesäloma alkaa…mikä on käsillä ihan liian äkkiä….Apua!

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana siskonmakkarakeitto, juusto ja mandariini

 

Elämänkevät sentään, tänään se oli käsillä, ryhmän viimeinen tähtipäivä.

-Tässä minä ajan mopolla

-Hieno!

-Onko se sun oma?

Ilo ja riemu. Taas saadaan kuvien ja haastatteluiden kautta ihan uutta tietoa kaverista, joka on tunnettu melkein aina. Lämmin kiitos siis jälleen kotijoukoille vaivannäöstä, teitte päivästä tähtensä näköisen. Ja kukaanhan ei varmaan ollenkaan arvaa, mikä oli tähden toivetekeminen

-Minä aattelin, että sali ja omia hommia

Hyvin ajateltu, sillä mennään. Ja saadaan päivään sisällytettyä vielä viimeinen pääsiäiskoriste-rutistus, mistä tädin mieleen pomsahtaakin kesken aamutuokion sattunut juttu

-Tuolla on viesti!

Totta. Lintuhäkin postikoukussa roikkuu pitkästö aikaa lappu. Mistä se siihen ilmestyi. Siinä lukee

-HYVÄÄ PÄÄSTÄISTÄ   T:PAULI 

-Pääsiäistä! (*monta)

-Päästäinen on lintu

-Ei kun… ötökkä

Pienen pohdiskelun päätteeksi päästään yhteisymmärrykseen siitä, että pikkuruisesta jyrsijästähän on kyse. Mutta ei se vielä mitään. Kesken juttelun katossa roikkuva häkki alkaa kääntyillä ja liikkua! Ja pian Pauli tuijottaa meihin päin. Mitä se oikein haluaa…

-Hei. Täällä on

-Munia!

-Pauli on ruvennut munimaan (hilpeää iloa)

-Tai sitten se on pääsiäispupu salapuvussa

-Tai jo se onkin Pirkko?

-No ei

Niin tai näin, siellä niitä on, suklaamunia, häkinpohjan täydeltä. On se epeli tuo meidän Pauli papukaija.

 

Valolla ja ilolla ihanaa pääsiäisviikonloppua kaikille toivottaa   Heidi

Ruokana kasvissosekeitto, grahamlihapiirakka ja kurkku

-Mitä tarkoittaa, että joku on samanlainen?

-Niin kun näyttää samalta

-On samanmuotoinen

-Kengät on samanlaiset

-Onko? Mietitäänpäs. Jos molemmat kengät olisi ihan samanlaiset, niin miten kävisi?

Tällaisiä pohdiskelimme tänään aamusta ennen kynä- ja askarteluhommia, jotka sitten sujuivatkin oivalletun termin pohjalta mallikkaasti. Ihan niin hyvin, että pitkästä aikaa rastitaan kotiin matkaan läksyä.

-Ou nou

Hyvin toimi myös eskareiden viskareille saliin rakentama jumpparata, jota päästiin tietysti myös itse omalla vuorolla viipottamaan. Ja hippaleikkejä kaupanpäälle. Kolmosta pukkasi siitäkin, koko porukalle.

Ruokailun ja ulkoilun osalta eskarilla olikin sitten näytönpaikka, kun täti joutui pistäytymään palaverissa ja hommat piti hoidella päiväkodin Anne-open kanssa. Hyvin oli sujunut, kuten myös koko porukan päiväleposet sekä seurakunnan Sarin iltapäivävierailu. Maltilla ja kuunnelleen keskityttiin pääsiäiskertomukseen, samalla esimerkkinä pienille toimien.

-Muistakaahan ottaa viemiset hyllyn päältä

Eskareiden pääsiäisaskartelut ovat hienoja, toteaa yksi jos toinenkin. Ja ohraruoho luvataan kastella heti kotona, mutta varovaisesti.

-Huomenna alkaa loma

-Ja on Aatun viimeinen päivä

-Eiiiiii

Sellaista se on, asiat alkavat ja loppuvat. Mutta ei me murehdita sitä sen enempää, sillä oikeastaanhan on hirmuisen hyvä, että Aatun tet-jakso loppuu, ennenkuin tädille koittaa konkurssi. Tilanne on nimittäin niin, että täti meni ma lupaamaan 0,10e joka kerta, kun kutsuu Aatua isoveli Jereksi. Ja nyt summa on jo 1,20e. Auts!

-Konkurssi. Timolan eskari oy.

Voi hilpeys teidän ipanoiden kanssa!

V&I kirjoittelee  Heidi

Ruokana (pääsiäisruokailu); broileri, kermaperunat, salaatti ja mämmi

”Näitä juttuja ei sitten saa tehdä tuolla koulunpihalla, jos ei ole aikuista paikalla” nassikkapainia eskareille opettamaan tullut Kari toteaa.

-Miksikähän ei?

-Siinä voi sattua

-Toinen vaikka kaatuu

Joo, tämä ajattelupuoli me hallitaan jo aika mukavasti. Eikä huonosti suju venyttely ja lämmittelykään, paitsi tädiltä, joka on yhtä notkea kuin rautakanki. Ja sitten vähän painimaan

-Nyt tarkkana. Kestääkö hermot vai meneekö häviö tunteisiin?

-Ei mene (*kaikki)

On ilo katsella, kuinka hienosti eskarit osaavat toimia sääntäjen mukaan tilanteessa, jossa mennään oikeasti toisen iholle. Ja vielä nauttia siitä. Painiparista riippumatta.

-Olipa hyvä, että tulin tänään. Tämä oli kivaa!

Ilo asiasta on aito ja niinhän se on, ettei oikeassa painimisessa ole kyse toisen satuttaminen. Lämmin kiitos siis Karille ja kolme sormea eskareille. Hyvin hoidettu homma!

 

Ruokailussakin koetaan iloa, kun uunimakkaraa riittää halukkaille ihan santsiannos. Nyt on kyllä koululaisilla annosteluhomma hallinnassa ja hienosti. Kiitos! Lisäksi yksi rohkea maistelija pääsee yllättämään itsensäkin toteamamalla pitävänsä sittenkin tästä ruuasta. Peukkua siitä!

 

Suurimmat ilot taidetaan kuitenkin kokea puukäsityöluokassa, missä tänään valmistuvat kaikki 10 luontojakkaraa. Eikä se taas olisi ollut mahdollista ilman, että meillä oli vintiläapuna Aatu.

-Kato miten pitkä jono asiakkaita ( hilpeää hihitystä)

On se vaan aika mukavan letkeää jonottaa porausvuoroa rennosti omalla jakkaralla istuen.

 

Valolla ja ilolla päivää summailee  Heidi

Ruokana perunamuusi, uunimakkara ja salaatti

Tämä kirjoitus on aika lyhyt, koska täti kotiutui vasta juuri äsken varhaiskasvatuksen koulutusillasta, jossa pohdiskeltiin mm. perheiden ja lasten kuulemista toimintaa suunniteltaessa. Samoin esillä oli se, kuinka oman työn tehoa ja laatua voisi parantaa, mihin muutaman hyvä idea löytyikin kokeiltavaksi. Niistä siis tietoa myöhemmin.

Tämä viikko on eskarilla pääsiäispainotteinen. Ruohot olivat jo itäneet hienosti viikonlopun aikana ja niille suojakupit valmiina, joiden seuraksi tänään valmistui hauska pääsiäispupukori. Enää siis tarvitaan tehdä loppuun yksi trulli ja johan on kevätiloa kotiinvietäväksi.

Meillä aloitti myös tänään neljän päivän tet-jakson 8.lkalainen Aatu, joka muistutti erehdyttävästi

-Jere!

Hih, aiemmin syksyllä meillä harjoittelussa olleen isoveljen nimi pompsahtaa päivän mittaan esiin aika monta kertaa. No, kyllä se pian opitaan tämä uusikin nimi.

Iltapäivän ulkoilulla on totaalisen litsis lätsis märkää, vaikka sää onkin kaunis ja aurinkoinen. Eli kurahousuja pukkaa, eskareille ja tädille. Siitäkin huomimatta rukkaset tahtovat kastua ja sukatkin saada kosteutta. Toivotaan, että meteorologien ennustus pitää paikkaansa ja pääsiäisen keväinen lämpöaalto iskee sulattaen lumet ja kuivattaen rapakot nopeasti.

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana jauhelihakastike, perunat ja salaatti

Aamulla Timolan koulu kokoontui jälleen katsomaan, että kuinkas edellisen kuukauden käytöshaasteesta on selvitty. Mutta sitä ennen tädillä oli ilo antaa kiitosta

-Ensiksi. Nyt on ruoka riittänyt hienosti viimeisillekin ja ruokalan rauha parantunut. Kiitos siitä. Arvostan. Toiseksi. On tuntunut aika mukavalta, kun aamuisin olen alkanut kuulla yhä useammin  huomenta. Ja sitten tällä viikolla vielä yksi uusi havainto; minulle ja tavarakuormalle on avattu ovi ihan pyytämättä. Isoa kiitosta kaikille näistä.

Mutta haasteeseen. ”Anteeksi”- kampanjan tulos oli, että  vahinkoja oli pyydetty anteeksi 13 päivän aikana  89 kertaa ja rähinäanteeksipyyntöjä oli kertynyt 67 kappaletta eli rähinöiden suhteen meillä on vielä parannettavaa, mutta suunta kuitenkin oikea.

-Mitäs luulette huhtikuun haasteen koskevan?

Tieto on selvästi vuotanut, sillä vastaus tulee kuin apteekinhyllyltä: kielenkäyttö. Tässä kuussa tarkkaillaan nimittelyä, pahan puhumista ja kiroilua. Takarivillä isot pojat kohahtavat. Taisi tärähtää tiukka haaste, heh heh. Mutta tällä kertaa voi osoittaa myös käytösosaamistaan, sillä ilman mitään mainittuja selvitystä päivätä saa seurantalomakkeesta värittää yhden sydämen. Siitäkös eskarit innostuvat.

-Hei. Jos me saataisiin kaikille kaikkiin lappuihin kaikki!

Sitä kohti tähdätään.

 

Seuraavaksi vuorossa on päiväntähden oma osuus, jossa saadaankin kokea jotakin varsin jännittävää. Tähtönen on nimittäin ottanut mukaansa oikean viulun.

-Sitä pitää soittaa joka päivä. Harjoitella.

Tutkitaan ensin yhdessä viulu ja sen osat sekä kuunnellaan ääninäyte. Sitten

-Mun äiti lupasi, että kaikki  jotka haluaa, saa koikeilla

Vau. On se kuulkaa ylvästä ottaa viulu leualle ja asettaa jousi kielille. Kuvahan siitä on otettava jokaiselle muistitikkuun tallennettavaksi.

Tähtitoiveilu jatkuu seuraavaksi jumppasalilla, jossa otetaan ensin monta hippaleikkiä ja lopuksi sadutettua pallojumppaa jumppakirjasta. On melkoisen hilpeää olla päätään nosteleva norppa tai pissaileva jääkarhu.

Ruokailussa oli puolestaan tarjolla uusi makuelämys; broileria. Jo eteisessä tuoksu on ihana ja ” Tosi huippua ruokaa”, toteavat vastaantulevat koululaiset haltioissaan. Ja ihan oikeassa ovat, tämä uusi ruoka maistuu erinomaisesti myös eskareille. Mistä lähteekin mukavasti liikkeelle keskustelu maistelusta sekä kouluruokasuosikeista.

-Tämä (*monta)

-Kasvissosekeitto

-Uunimakkara (*monta)

-Hernekeitto ja letut(*2)

 

Iltapäivällä luetaan vielä päiväntähden haastattelut sekä katsellaan valokuvia. Voi ilo ja hilpeys, miten mukavia asioita eskarikaverista taas selviää. Kiitos siis perheelle, kun jaoitte ne kanssamme.

 

Päivän lopuksi otetaan ulkoilua, jonka päätteeksi vielä ilmoitusasia.

-Eskarit. Minä en ole huomenna eskarilla, joten te olette päiväkodinpuolella Annen kanssa. Mutta. Maanantaina meille tulee neljäksi päiväksi harjoitteluun 8.luokkalainen Aatu.

-Onko se sen Jeren veli, joka oli meillä?

-Joo-o

-Jee!!!!(*monta)

Voi ilo ja riemu. On se sitten käsittämättömän hienoa, kuinka ison jäljen yläkoululainen voi yhdessä viikossa pieniin ihmisiin jättää. Kertonette siis meiltä kaikilta terkkuja Jerelle, jos joku lukijoista tuntee.

Iloista viikonloppua kaikille toivottaen  Heidi

Ruokana broileri, riisi, carrykastike ja salaatti

Aamumme käynnistyi tänään jumppasalista koko koulun voimin, kun meille oli tullut sunnuntain mukavasta perheliikuntapäivästä Areenapäivästä kertomaan Reetta ja Viri-nalle. Niin ja heillä oli asiaa jo ensikesästäkin, jolon Leppävirralla järjestetään Sporttileiri, johon esikouluikäistenkin on jo mahdollisuus osallistua. Kiitos vierailusta. Liikunta rules!

 

Muutoin aamupäivämme oli sitten työntäyteen, koska saapuvilla oleva pääsiäinen on jo niin lähellä ja kevätiloa koteihin on tarkoitus viedä useammankin tyylisillä koristeilla. Sakset siis naksumaan ja liimaa kehiin. Ja tietysti

-Hei. Saitteko te  jo ohjeen liimata se kukka…Irrottakaapas äkkiä.

Intoa on niin paljon, että ohjeet unohtuvat ja homma meinaa karahtaa kiville. Ou nou. Askartelu onkin mitä parasta harjoitusta maltille ja kuuntelemiselle, sillä kaikille työvaiheille on tarkoituksensa ja järjestyksensä. Uusi yritys ja nyt sujuu, ihanat keväiset kukkakipot valmistuvat kädenkäänteessä. Voi tuota ilonpaistetta puuhaajien kasvoilla.

 

Otetaan ihan mini hengähdystauko ja aloitetaan  vielä toinenkin askartelu, koska sen kuivuminen vie paljon aikaa. Hienosti jaksavat eskarit työskennellä, kinaa meinaa aiheutua ainoastaan silkkipaperisilpun määrästä. Neuvotellaan ja sovitellaan, eikä kukaan jää mistään paitsi. Tämäkin työ saadaan mukavalle mallille ennen ruokailua.

 

Ruokailussa on hernekeittopäivä ja jälkkäriksi tarjolla lettuja. Eskareilla sujuu hyvin, mutta koulun isoimmilla meinaa homma karata riidaksi ja rähinäksi niin, että Eero-rehtorin on otettava tiukka komento.

-Miten ne tuolleen räyhää

– Ne pitäisi laittaa takaisin eskariin

-Se yksi kiroili

-Kuulosti ihan tyhmältä

Voi muruset, helpolla pääsette, kun vain säilytätte oivalluksen hyvästä käytöksestä läpi elämän.

 

Iltapäivää vietetään synttärijuhlien merkeissä ja tänään päivänsankaritar saakin lahjaksi pelkkää kultaa, kimallusta ja loistetta. Myös aarrearkku suostuu aukeamaan ja tarjoilunamut ihan sulavat suussa. Ja sekin ehditään jutella, että nämä ovat toiseksi viimeiset synttärit eskarilla.

-Heidi saa sitten varmaan kaikki loput aarrearkun tavarat

-Joo, hyvä idea!

-Eipäs!(* monta hihittäjää)

No, jospa sitten pidetään ne pesämunana seuraaville tulijoille.

 

Valolla ja Ilolla kirjoittelee Heidi

Ruokana hernekeitto, juusto ja tomaatti, letut hillolla

 

Hin, haluatteko arvata, mitä päiväntähti tänään halusi tehdä? Aivan oikein: jumppasalihommia. Ja tänäänkin opittiin taas uusi peli, Vesimies, jonka täti on aiemmin tuntenut nimellä Öyhötti. Lisäksi mentiin salama- ja ketjuhippaa sekä pääsettiin jälleen ketut & kanat valloilleen. Liikkumisenilo rules!

Liikunta oli kovasti esillä myös päiväntähden haastatteluissa, joissa hänen kerrottiin olevan kova menijä niin salibandykaukalossa kuin mönkijän selässäkin. Ja valokuvissa taas päästiin kurkistaman jylhän kauniiden Lofoottien maailmaan. Kiitos, kivasti oli taas tietoa koottu yhdessä ihmeteltäväksi.

Ulkoilulla tulee tilanne. Ihan tavalliselta hipalta näyttävä meno päättyy portaissa kompastumiseen ja itkuhan siitä seuraa. Asian selvittely puolestaan paljastaa, ettei kyseessä sitten ollutkaan mikään kiva juttu, vaan ihan kiusaamisasia, joka hoidetaan tietysti anteeksipyyntäineen.

-Hei kysymys. Mikähän tässä hommassa meni pieleen?

-Että kiusattiin.

-Jahdattiin.

-Joo-o. Totta. Mutta miksi me aikuiset ei heti tajuttu, että tämä karkuunjuosu ei ole kiva juttu?

-Kun ei tultu heti sanomaan aikuiselle.

Sovitaan, että kuisti ei ole leikkipaikka ja haetaan seuraavalla kerralla aikuista apuun heti.

 

Iltapäivän hommasta ei sitten voi sanoa muuta, kuin että punarinta. Piste. Ei muuta. Ei sanan vertaa. Hys hys. Ja heippa. Meistä ei irtoa mitään, vaikka eräs hakemaan tullut äippä keksikin kysyä, että liittyykö tämä jotenkin siihen syksyn talitintti-projektiin.

-Ei!!!!!!!(*monta)

Valolla ja ilolla viestittelee  Heidi

Ruokana limekala, perunamuusi ja salaatti

Tänään päiväntähdellä olikin mukanaan ISO kassi, sillä hän oli napannut mukaansa autoradan. Voi ilo ja riemu! Mutta ennen ratahurjastelua otettiin toivejumppaa salissa, joka sekin oli aika autopainotteista. Konemiehiä tämä päiväntähti, motoista peltoautoihin, selvä se.

Jumppasalin jälkeen kirmailtiin ulos, missä aamun kaunis kevätsää oli muuttunut harmaan kurjaksi takatalveksi. No, eipä tuo haittaa mahdottomasti, kun ottaa sopivan asenteen ja harrastaa  kuravellinkeittoa tai open ”myrkytystä” ällökakkusilla. Hilpeää. Ja hyötyhommiahan voi tehdä joka säällä, kuten koota polttopuita.

Ruokailun jälkeen luettiin päiväntähden haastattelut, joista kävi hienosi ilmi suuri kiinnostus koneisiin ja laitteisiin. Myös autokorteilla pelailu nousi esiin ja siitä syntyikin idea, että tädin täytyy muistaa tuoda sellaiset eskarille, tehojen ja mittojen vertailu on näet aivan erinomaista numeroharjoittelua. Kiitos ideasta! Sitten kootaan autorata ja samalla, kun puolet ajelee, toinen puoli askartelee, päiväntähden toiveita sekin.

-Miksi tällä trullilla on neljä kenkää?

-Ei niitä ole kuin kaksi, mutta molemmin puolin.

Tämä askartelu vaatiikin keskittymistä, mutta hyvin sujuu eskareilta. Eikä edes tummasävyinen Noitavalssi huolestuta, vaikka tuima kissa käy  pääsiäismunilla heittelemään. Sen sijaan päivän lopuksi tätiä huolettaa, kun Simo siili meinaa karata lapasesta.

-Annapa arvio itsellesi, kuinka maltoit ja keskityit?

Paljon on kolmosia, mutta kakkosiakin nousee…Huh  hei, huutamiseksi meni, toteavat kakkostelijat. Otetaanpas siis uusi yritys. Nyt sujuu ja voitteko arvata, muutama murunen osaa jo koko laulun ulkoa. Ou nou! Mahtavaa! Ja vielä lisäksi yksi juttu, alakerrassa eskariaan hakemaan tullut äiti-ihminen toteaa, että kuulostipas nyt kivalta. Siis uusi yritys.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana bolognesekastike, minispagetti ja vihersalaatti

 

 

Tänään eskari oli iloa ja hyvää mieltä täynnä. Niin täynnä, että yhä varpaissa asti sirisee. Tämän lämpimämmin ei voisi aurinkoinen viikonloppu alkaa. Kiitos siitä ihanat muruset.

Aamun aluksi kipaistiin kirjastoautoon, jossa tänään saikin asioida ruhtinaallisen rauhassa, kun kaikki koululaiset olivat omalla pilkkireissullaan. Eikä Pekka kerranin hautautunut palautusvuoren taa, vaan ehti selvitellä mm. Peppi Pitkätossun isän nimen, jonka täti muisti alkavan E:llä, mutta ei enempää. (Efraim, olisihan tädin se pitänyt Pepin nimestä muistaa: Peppi Lotta Sikuriina Rullakardina Efraimintytär Pitkätossu) Mutta riittikö yhden asian selvittely eskareille, no ei tietenkään. Pekallehan läpsähti kotitehtävä ensiviikolle

-Mikä on maailman suurin kirja?

Pekka kaivaa laatikosta muistilappua läksylle samalla, kun keskustelu karkaa hilpeille raiteille

-Joo. Voidaan lainata se.

-Miettikää, jos kirjastoauto ensiviikolla pörhältää pihaan peräkärryn kanssa, kun se ei muuten mahdu kyytiin.

-Sitä pitää sitten lukea salissa.

-Ja ensin pitää ottaa katto pois, että saadaan se sisään

Onpas taas huippua tulla ensiviikolla omaan palvelevaan kirjastoautoon.

 

Eskarilla seuraavaksi vuorossa ovat syntymäpäivät, joissa päivänsankari päättää olla merirosvokapteeni. Hii-o-hoi, miehistö ja maakravut, kaikki paikalle! Iloisesti soljuu, lauluineen ja taikalahjalistoineen, mutta aivan erityisen jännittäväksi juttu käy siinä vaiheessa, kun pitää laulaa auki aarrearkku, meinaan, entäs jos se pelkää tulevansa ryöstetyksi, eikä aukea ollenkaan????

Juhlien päälle on hyvä ottaa omia hommia ja vielä ennen ruokailua ehditään laulaa Simo Siili sekä opetella ikivihreä leikki ”Ruut ruut kello löi jo kakstoista”. Ja koska koulu on tänään tyhjä, otetaan vielä viimeiseksi älytaululle pieni juttu

-Muistatteko te Doraemoinin? Sen joka on eskarilla ja jolla on se taikatasku?

Doraemon on sininen sankari, jolla on hyvä sydän, mutta hiukan huono harkinta. Eikä tätä japanilaista sarjaa ole koskaan näytetty Suomessa, saatikka dupattu kielelle. Siksi se on oivallinen tapa työstää muuhun kuin kuultuun perustuvaa havainnointia.

-Tämä on hindinkieltä, jota meisät kukaan ei puhu. Mutta katsotaan, että keksittekö mistä on kyse.

Nopeasti eskarit osaavat hahmottaa tilanteesta kiusaajan sekä Doraemonin oivallisen keksinnön, joka saa muut muuttamaan käytöstään.

-Välitunti. Tässä kohtaa seis. Ja ensiviikolla jatketaan.

Luokasta purkautuu ulos iloista porukkaa ja vaatteetkin saadaan päälle sukkelaan. Ulos ja aurinkoon!

Päivän huipennukseksi eskarit vielä tekevät löydön

-Heidi! Tuu kattomaan. Käykö tämä polttopuuksi?

Mahtavaa. Eskarit ovat havainneet myrskytuulen koulun rajalle repimiä oksia, joista todellakin saa hyviä polttopuita. Nyt nousee iso peukku! Ja kun koko päivästä tärähtää jo toinen kruunumerkki, voiko yhteinen olo enää paremmaksi tulla. Tällä ilolla ensiviikkoa kohti.

Hattaraisen pinkein ajatuksin kirjoittelee Heidi

Ruokana ohrapuuro, mehukeitto, kalkkunaleike ja sekaleipä

 

Toffeeta ja  bakteeria, tietämätön voisi ihmetellä yhdistelmää, mutta eivät eskarit, sillä kyseessähän on tietysti päiväntähden toiveleikit jumppasalissa. Ja kun menoon lisätään vielä ketjuhippa, ketut & kanat sekä puolapuilta patjalle hyppy, niin ei aamupäivä voi olla muuta, kuin hyvää tuulta. Kaikilla.

”Eskaritäti! Sinulla on hienot Dimexit!” ,ulkoilusiirtymällä eräs koululaisista innostuu keinuilta kehumaan. Ja selvästi myös tarkoittaa sitä. Aika hieno veto isolta, kun yleensä kuriksia pidetään pikkukakaroiden juttuna. Jättipeukkua sulle! Sillä niin se vain on, että sopiva vaatetus on ulkoilumielekkyydelle tärkeä juttu, kuten tänään pihamaata ojittavassa kuravesiviemäröinnissä tuli jälleen kerran kiistatta todistettua

 

Iltapäivällä päästiin sitten kurkistamaan päiväntähden erityisyyksiin ja muistoihin, joissa mm. oltiin aarrejahdissa, askarreltiin, luettiin, leivottiin….Ja kuvatkin ovat ihania; prinsessoista karvaturrimussukoihin.

-Nyt älkää vaan säikähtäkö. On niin hurja kuva…

Voi ilo ja hilpeys. Eskarilaisen hammasrivi on jokseenkin harvanlainen. Ja entäs

-Minä en ole ikinä nähnyt noin vihreitä silmiä kissalla

-Ihan kuin noidan kissa!

-Totta. Oiskohan se Anelma Alviina Myhkyräryömän katti???

-Niin tai Pomperipossan!

 

Iloisesti soljuu iltapäivä omiksi hommiksi ja laululäksykin pakataan reppuihin. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tänään saattaa muutamassakin huushollissa raikua iloinen kevätlaulu Simo Siilistä… Ja siitä tuli vielä mieleeni yksi päivän erityisjuttu, nimittäin koulunaikuiset toivoivat, että eskarit tulisivat joulujuhlan tapaan mukaan kevätjuhlaan, kun ovat niin reippaita ja hyväkäytöksisiä. Aika hieno juttu.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee Heidi

Ruokana porkkananapit, perunat, yrttikastike ja fetasalaatti

Hip hei. Tänään täti ei ehtinyt nähdä eskareita kuin tunnin mittaisen pikavisiitin verran. Mutta ette usko miten hienolta tuntui tulla ruokalaan, kun koko porukka törötti omassa pöydässä syömässä vimpan päälle hienosti. Ihan kuin koululaiset.

-Mites teillä on mennyt?

-Hyvin (*monta)

-Minna on ollut tiukkana

-Ai jaa . Miten?

-Ei päästy saliin.

Ahaa. Pieni yhteistuumailu paljastaa, että kyse on ihan normihommasta ja aikuisen antamasta ohjeesta. Onpa hyvä, että meillä on välillä näitä eriaikuisen päiviä.

Ruokailun jälkeen otetaan vielä Kim-leikkiä, kun odotellaan 5.-6.-luokan tyhjenemistä, jotta pääsemme sinne tekemään KPT-tehtävän.

-Muistatteko tämän vielä syksyltä?

Juu, muistissa tuntuu olevan.

-Tänään minä katsonkin erityisesti miten työrauha sujuu. Ja jos joku ohje menee ohi, niin ei haittaa. Jatkat vain siitä eteenpäin. 

Voi pienet. Siinä he istuvat keskittyneesti pulpeteissaan, kynät valmiina työhön. Ja hienostihan sujuu, varsinkin työrauha, myös eskareista itsestään.

-Tuletko katsomaan tätä minun?

Vau. Kylläpä ovat kynäkädet harjaantuneet jo taitaviksi ja korvat tarkoiksi. On näitä ilo yhdessä vanhempien kanssa sitten kevätkeskustelussa katsoa. Hienoa eskarit!

Mutta taas täytyy tädin rientää, tällä kertaa koulunpenkin suuntaan.

-Älä joudu jälki-istuntoon!

-En en. Ja te hoidatte omat hommat ja loppupäivä kanssa. Jookosta kookosta? 

It`s on deal.

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kalakeitto, sekaleipä, maksamakkara ja kurkku

 

-Otava!

Voi ilo ja riemu. Tuskin ovat eskarit ja viskarit ehtineet asettua avaruuskuplan patjoille ja aurinko kulkea yli taivaankannen, kun tuttu tähtikuvio jo tavoitetaan kupolikatosta. Näin sitä mennään raketilla kohti avaruutta.

-Missä on maapallo?

-Missä on se musta-aukko?

Alkukysymysten jälkeen tähtitieteilijämme Veli-Pekka asettaa taivaalle tähtikuviot, joista tunnistetaan heti karhu, lohikäärme, härkä, rapu..

-Mikä on tuo ukko, joka nuijii nuijalla?

Mennään pitkin Linnunrataa, käydään Marsissa ja Jupiterissa, surffataan Saturnuksen renkailla… Ja aina vain matkaajat tekevän lisää uusia riemastuttavia havaintoja.

-Mutta se musta-aukko…

Kiihdytetään siis alus huippuvauhtiin ja siirrytään viereiseen Andromedan galaksiin, jossa juuri on syntynyt musta-aukko…joka imee meidät mukaansa….raketti näyttää kuitenkin olevan kunnossa…mutta mitä ihmeitä nuo ovat

-Avaruusolentoja!

Äkkiä pakoon madonreijästä ja uusi yritys

-Miksi maapallo näyttää oudolta?

Aivan. Hieno havainto. Maa se on, mutta musta-aukko näyttää sylkeneen meidät ajassa taaksepäin…

-Dinosauruksia!(*monta)

Ja taas pitää alkaa kiiresti etsiä pakomadonreikää…

Avaruusseikkailu kestää lähdes 45 minuuttia ja eskaviskat jaksavat sen aivan huipusti.

-Se oli siistiä.

-Voispa mennä uudestaan. Mulla on 180 euroa, sillä pääsisi aika monta kertaa…

-Se musta-aukko oli paras

Tämä kuplailu muistetaan varmasti ja pitkään. Kohti Universumia ja sen yliiiiiiiiiii

 

Seuraavaksi siirrytään meidän metsään, jossa tänään hommana on tehdä polttopuita ja leikkiä. Etsitään ensin yhdessä talvimyrskyn repimiä paksuja oksia, joista saa hyviä polttopuita sekä opetellaan erottamaan laho ja tuore puu. Sitten halukkaat jäävät hommiin sahapukille, kun taas osa suuntaa omiin leikkihommiin. Lopuksi vielä tutkitaan yksi keväinen puujuttu.

-Muistatteko, kun syksyllä puhuttiin siitä lehtivihreästä?

Kyllä vain eskarit muistavat. Ja ilahtuvat aivan valtavasti siitä havainnosta, että syksyllä puiden talteen varastoima ”vihreäkulta” on palannut, näkyen nyt pirteästi paisuvina lehtisilmuina. Kevät on siis varmasti täällä!

-Jee!!!!!(*monta)

Päivän lopuksi mennään vielä puukäsityöhön, missä valmistuukin luontojakkara poikineen. Mikä onnistumisen tunne onkaan parkkeerata pylly itsetehdylle jakkaralle.

-Olipa outo päivä, kun oltiin vaan täällä.

-Totta. Tänään ei oltu eskarilla ollenkaan.

Sen pituinen se.

V&I kirjoittelee  Heidi

Ruokana tulinen lihakastike, rakettispagetti ja salaatti

 

Eskarin tähtipäiväkiertue jatkui tänään, yllätys yllätys, jumppasalitouhuilla. Ja miksi ei olisi jatkunut, onhan meillä ihan hulppea tilanne, kun saamme hyödyntää jumppasalia joka aamupäivä. Sitä on harvoille tarjolla. Ja vähintään yhtä suuri ilo oli se, että kuriksiakaan ei aamupäivällä tarvittu, kun yöpakkanen oli puraissut lammikot ja lumen topakkaan jäähän. Mikä taas puolestaan tarjosi aivan oivallisen mahdollisuuden veden olomuotojen tutkimiseen. Meinaan luistelukaukalossa oli kyllä vielä jäätä, mutta

-Ihan hiekalla laita

-Kato. (pitkä liuku kengillä)

-Mitä tuo tuolla alla on?

-Ne on happikuplia.

-Niitä voi olla myös lasin sisällä.

Kaukalossa on aurinkoista ja mukava tehdä tutkimusta, mutta pitkäksi aikaa ei voi jäädä, sillä metsän varjossakaan hankiainen ei kauaa enää kanna, ainakaan ”raskasluista” tätiä, heh heh.

 

Iltapäivällä päästään sukeltamaan päiväntähden muistojen ja kuvien matkassa urheilun maailmaan ja saadaan selville mm. mikä on ”änäri” ja millaisilla numeroilla Suomen huippujääkiekkoilijat pelaavat. Niin ja se, että maalivahti ei suinkaan tarvitse patjoja nukkumiseen, vaan

-Ne laitetaan suojiksi tähän jalkoihin. Että jos tulee kiekko kovaa.

No nyt selvisi tämäkin. Muutoin iltapäivä sitten mennään omilla hommilla ja ihan lopuksi laulaa luikautetaan vielä keväisiä lauluja. Hieno ja iloinen kevätpäivä, kiitos eskarit! Ja huomenna sitten koko Timolan koulu huiskahtaa avaruuteen…

Valolla ja ilolla viestittelee  Heidi

Ruokana broilerikastike, ohrahelmet ja punakaali/appelsiinisalaatti

Joskus voi olla hankala päivä. Sellainen, jolloin mikään ei onnistu ja kaikki harmittaa. Ja sitten pitäisi vielä jaksaa osallistua ja olla reilu kaveri. Epistä! Mutta toisaalta yhtä epistä se on ryhmästäkin, kun täytyy jaksaa odottaa, neuvotella ja ymmärtää. Epistä epistä epistä. Ja kuitenkin, hankaluuksista aina selvitään ja rähinät sovitaan. Olen hirmuisen iloinen siitä eskarit.

Tänään hommamme painottuivat liikuntasaliin ja eskareiden sinne viskareille rakentamaan liikenneliikuntarataan. Kirjastoautossa on hoideltu, joten odotus on korkealla, pian saadaan esitellä omat liikennemerkit ja opettaa niiden tarkoitus pienemmille. Niin ja tietysti viipottaa yhdessä radalla. Voi dääm. Päikkärin puolella on tullut mutka matkaan ja viskareiden tulo peruuntuu.

-Höh. Nyt on rata turhaan.

-Ei, kun nyt te pääsettekin itse liikennekaupunkiin liikkumaan. Eikä tarvitse jonottaa.

Sehän ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Starttiavain siis virtalukkoon ja sitten mennään: taajama, moottoritie, etuajo-oikeus, lossi, muu vaara, kärkikolmio, sairaala, stop ja hirvivaara. Kaikilla merkeillä suoritetaan tehtäviä, mutta kyllä hirvivaara on tänään ylivoimaisesti suosituin. Siinä näet esteen takaa viuhuu ajoradalle hernepusseja, joita kuljettajien pitäisi ehtiä väistää. Siis pitäisi. Sepä ei ollenkaan yhtään helpompaa kuin oikeassa liikenteessä. Pelti kolisee ja kolaria pukkaa.

Liikenneradan päätteeksi otetaan eskarilla omia hommia.

-Onko tämä nyt shakkimatti?

-Ei vielä. Ainakin kaksi siirtoa voi tehdä.

-Minä en ole ikinä pelannut shakkia.

-En minäkään.

On hauskaa, että eskarilla on innostuttu shakin pelaamisesta. Ja toisaalta traagista, että laudalla tehty nappulahuijaus päättää pelin luovutusvoittoon. Mistä se tuokin höpsötys tähän päivään tupsahti, kun jo syksyllä moiset jätettiin. Onneksi uusi erä sujuu  mallikkaasti.

Ruokailunjälkeen odottaa haaste: välitunti. Ulkona on +7 astetta lämmintä ja vesi tippuu räystäistä.

-Ulkoiluaikaa 15 minuuttia eli välitunti. Eli puet ja sitten ulos. Ja nyt ei saakaan kastua, kun ei ole kuravaatteita.

Huh hei, vaatteet saadaan päälle melko nopsasti, eikä lammikkoihinkaan päädytä uiskentelemaan, vaan suht kuivina selvitään kotiin ja leposille lähtöön asti. Hienoa eskarit!

 

Hyvää, rentouttavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille toivottaa  Heidi

Ruokana kalapihvit, perunamuusi ja salaatti

 

 

Hilpeää. Tämän viikon toinenkin tähtieskarit oli innostunut liikunnasta, joten taas jytisi jumppasalin lattia: kissa-hippaa, jäämiestä, popcornia, toffeeta…ja ehditäänpä vielä lopuksi opetella uusikin leikki: Ketut ja kanat.

-Hei. Nyt kanat. Ei jäädä munimaan siihen patjalle, vaikka kanoja ollaankin.

Hih, tässä leikissä näet turvana toimivat patja ja puolapuut ja kummasti vaan kanat hivuttautuvat valmiiksi aina vain lähemmäs turvapaikkoja.

Ulkoilulla osa innostuu heittelemään frispiitä, osa keinuu ja osalla on menossa koiraleikki. Jossa koirat ovatkin kovin ärhäköitä karkailemaan. Tuon tuosta saa omistajaparka juosta maata laahaavan hihnan perässä. Haastavaa puuhaa tuntuu olevan. Vielä pistäydytään meidän metsään ennen ruokailua ja etsitään keppejä kuivumaan pääsiäisaskartelua varten.

Ruokalistassa lukee, että tänään on lihapullia ja eskareille iskee huoli.

-Riittääköhän meille?

-Niin. Jos taas on syöty kaikki.

Ei ole. Tänään on selvästi osattu annostella oma ottaminen, koska kaikille riittää. Hienoa Timolan porukka, täti arvostaa suuresti!

 

-Sulla on tosi tumma tukka!

Iltapäivällä päiväntähden vauvakuva  herättää ihastunutta ihmetystä, kun porukalla tutustutaan haastatteluihin ja valokuviin. Ja kalahommissa se on aikaa viettänyt tämäkin tähti, sehän on jo toinen yhteensattuma edellisen tähden kanssa.  Ihanasti ovat taas kotijoukot koonneet pienestä ihmisestä jaettavaksi hienoja asioita ja taitoja.

-Tästä kortista minä tykkäsin pienenä hirveesti

Maatilaa esittävä hologrammikortti on upea.

-Se on ihan kuin oikea

-Se ihan näyttää, että voi koskea

-Totta. Ja mitäs tähtönen oli ajatellut, että tehdään loppupäivä?

-Omia hommia

-Jee! (*monta)

Huippuhyvä valinta.

Valolla ja ilolla eskarilta Heidi

Ruokana lihapullia, perunoita ja salaattia

Eskarit olivat aloittaneet aamun hienosti koko päiväkodin yhteisellä ulkoilulla, kun täti oli kylällä hoitamassa asioita. Meidän metsässä tuntui olleen kivaa ja kaikille löytyneet tekemistä, varsinkin kun pakkanen armahti kurahousuista.

-Mutta sormet on ihan jäässä

-Niin minullakin

Sellaista se on suomen keväässä.

 

Ulkoilun päälle otettiin vielä koko porukan yhteinen pieni draamahetki, jossa pöytäteatterina kerrottu tarinaa vei meidät autiolle saarelle ihmettelemään outoa puhuvaa munasta. ”Kop kop, kuka siellä?”. Voi ilo ja riemu, kuinka hienosti kaikki lapset ovat mukana jutussa ja kaikulaulussa jokainen osaa keroa oman nimensä. Eskareiden esimerkin ansioista. Isoa peukkua siitä!!

Iltapäivällä touhuillaan omia hommia sekä tehdään rästitöitä.

-Saadaanko me nämä liikennemerkit kotiin?

-Kyllä. Mutta perjantaina tarvitaan niitä ensin siihen pienten liikennejumpparataan.

-Päästäänkö mekin sille radalle?

-Tietysti. Ensin saatte olla opeina. Ja sitten pääsette liikkujiksi.

-Jee!

 

Ja liikennemerkkejäkin on tunnuttu bongailleen paljon.

-Minulla on jo neljä

-Minulla on ehkä kaksikymmentä

-Missähän se mun paperi on….

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana makkarakastike, perunat ja salaatti

Tänään päiväntähti osoittautui kalamieheksi, viimeisen päälle. Jos nimittäin uskomme kaikkia kolmea haastateltua henkilö, jotka nostivat tämän hänen erikoistaidokseen. Ja miksi emme uskoisi.

-Minulle piti tuoda ruokaa, kun olin onkimassa. En malttanut lähteä. Ja se yksi kuha oli jotain tämän kokoinen ja sillä oli tosi terävät hampaat. Ja kerran kaloja tuli niin paljon, että ei mahtunut astiaan.

Hilpeää. Kalamies tämä on, epäilemättä. Aivan ihania havaintoja ja muistoja on eskarilaisesta koottu jaettavaksi ryhmälle. Niin ja kuvatkin ovat kavereista hienoja, erityisesti yksi.

-Se on harakka. Minä kesytin sen kun olin jotain neljä. Se oli pudonnut järveen ja melkein hukkunut.

-Mitä sille kävi?

-No sen vei sitten joku metsän eläin. Ehkä kettu tai joku.

-Kuoliko se?

Nyökkäys. Valokuvassa päiväntähden olkapäällä istuva lintu selvästi kiehtoo eskareita. Samoin kuin tarina leipäjuurta tekevän äipän  monsterikädestä. Mutta ihan hauskinta on iskä-ihmisen paljastus; lempinimi ”Jäkälä”. Ryhmä ei ole pysyä liitoksissaan. Miten jollakin voi olla niin hassu lempinimi.

 

Päiväntähden toiveena tänään liikutaan jumppasalissa. Ensin otetaan jäämiestä, sitten ketjuhippaa  ja kolmanneksi vielä bakteerihippaa. Sitten vuorossa ovat patja ja trampoliini sekä köydet ja renkaat. Reilun tunnin ryhmä viipottaa menemään hiki päässä. Ja sitten omia hommia.

 

Iltapäivällä on puukässää, pitkästä aikaa ja vuorossa on luontojakkaroiden jalkojen kiinnitys. Ensin liimaa ja sitten ruuvataan.

-Tää toinen ei nyt käy tähän

-Ei tämäkään

Hih, nikkareiden alkuvalmistelussa ruuvit ovat päätyneet jakkaranjalkoihin väärälle puolelle. Samoin jakkaran asettelu höyläpenkkiin vaatii hiukan miettimistä ja kaverinkin apua. Mutta sujuuhan se, kun porukalla rakennetaan.

-Tämä puoli on valmis!

Vau. Se tosiaan näyttää ihan jakkaralta. Hienolta omalta sellaiselta. Ja aikataulussakin ollaan, sillä ihan vielä ei luontoluokkaan voi jakkaran kanssa suunnata, mutta ei siihen kauaakaan enää mene. Hyvin nikkaroitu eskarit!

 

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kasvislasagnette ja  salaatti

Olipas mukava päivä! Heti aamulla saimme aikaan iloiset naurut, kun uusi ryhmäavustajamme Milja vastasi oman esitettynsä päätteeksi eskareiden kysymyksiin

-Osaatko sinä pelata Koronaa?

-Mikäs se on?

-Missä sinä asut?

-Minun vanhemmat asuu tuolla asti.  ( kartalta Ivalo)

-Hirmu kaukana!

-Joo. Milja ajaa sinne joka ilta (hihitystä)

-Onko sinulla lemmikkejä?

-Ei minulla, mutta tuolla Ivalossa meillä on muutama lehmä, kaksi koiraa ja kissa

-Montako niitä lehmiä on?

-No oisko niitä jotain 50

-50!!!

-Saako niistä sitä laktoositonta maitoa

-Ei, kun ihan tavallista. Mutta sen kyllä pitäisi sopia kaikille.

Alkaa mielenkiintoinen maitokeskustelu, jonka päätteeksi sovitaan, että maidon matka utareesta purkkiin pitää selvittää ennen kesälomaa.

 

Seuraavaksi tehdään matematiikassa kynähommia sekä käynnistetään urakka. Joku saattaakin muistaa syksyllä tekemämme geolaudat ja juuri niihin liittyy tämä urakointi. Urakkakaaviossa on näet kuvioita, joita pitää kuminauhoilla venytellä omaan geolautaan. Osalle homma on helppoa, toisille haastavampaa. Mutta kaikilla etenee ja se on tärkeintä se.

Otetaan välin ulkoilu, jonka pihapelinä opetellaan ”Viimeinen pari uunista ulos”. Myös ruokailu sujuu mallikkaasti ja eskarilla omat hommat käynnistyvät sen suuremmitta mutkitta. Päivän päätteeksi pidetään huhtikuun lastenparlamentti, joka onkin jo toiseksi viimeinen laatuaan. Huhtikuun aihe on ”Kierrätys ja kestävä kehitys”, johon yhteisiksi tekemisiksi on jo sovittu meidän metsästä huolehtiminen ja kierrätyspisteeseen tai kaatopaillaan tutustuminen. Ja sitten eikun esityksiä tekemään ja asioita päättämään. Näin siinä kävi; pidetään nappikauppa taas = siivotaan meidän metsä / käydään katsomassa viime vuonna istutettujen puiden kasvutilanne ja istutetaan uusi puu (mieluiten tammi) / tehdään kävelyretki Timolan kierrätyspisteelle omilla eväillä / tehdään uusiopaperia ja askarrellaan siitä / pidetään sali&tablettipelauspäivä / otetaan lelupäivä keskiviikoksi / punarintaprojekti. Hui hai, kyllä näiden parissa huhtikuu hujahtaa.

 

Päivä on loppunut aikaa sitten, kun tädille tulee välipalajonossa äkkiä mieleen yksi juttu.

-Hei. Oliko tänään kruunumerkkipäivä?

Hiljaisuus on hämmentynyt.

-Meni niin äkkiä, ettei oikein huomannut.

Hilpeää. Se on varmasti silloin ansaittu, hieno huomaamaton kruunumerkki.

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana broilerikeitto, sämpylä ja juusto

 

Tänään on hilpeilty Hannatädin kostolla. Eilen illallahan tädin bloginkirjoituksesta ei meinannut tulla mitään, kun sähköt menivät poikki tuon tuosta. Ja yöllä digitaalikello säikytti näyttämällä keskellä yötä aamu kuutta. Ja sama epäonni näytti siirtyneen matkaan eskarille, kun esimerkiksi Koronassa täti ei onnistunut saamaan osuman osumaa. Voi Hannatäti sentään, heh heh.

Kirjastoautossa koettiin suuri ilo, kun yksi eskareista teki elämänsä löydön: pelikirja, jota saa pitää lainassa peräti neljä pitkää viikkoa.

-Tässä on kaikkea. Voin tehdä sellaisen oman alustan…

Täti ei ole ihan täysin kartalla mistä puhutaan, mutta jos lainakirjasta voi kokea noin suurta iloa, se ei voi olla muuta kuin hyvä.

Muutin päivä koostui omista hommista sekä eilisen elokuvan katselusta. Niin ja kotiin vietäväksi pakattiin sekä pikkuleipäresepti että liikennemerkkibongaus.

-Minä nään tuon tänään, kun me mennään kauppaan (parkkipaikka)

-Tuo on siinä yhdessä tiessä, kun tullaan meiltä

-Minä nään sen 60 rajoituksen jo kotiin mennessä

-Tää pitää ottaa mukaan, kun menee vaikka kaupunkiin. Niin sitten vaan ympyröin.

Intoa on selvästi ilmassa. Kukahan onnistuu havaitsemaan eniten merkkejä ja näkeekö joku jonkun vaikean…Tarkkaavaisuus, se rulettaa liikenteessä.

 

Aurinkoista viikonloppua kaikille toivottaen v&i kirjoittelee  Heidi

Ruokana haukimurukeitto, grahamlihapiirakka ja kurkku

Hih, saa nähdä pääseekö tämä kirjoitus ollenkaan liikkeelle tänään, niin mukavasti aivoja rentouttavat sähkökatkot ovat tätiä illanmittaan hellineet. Kivikausi rules! Välillä.

Mutta eskaripäivään. Aamu meinaa alkaa katastrofilla, kun tuloskiistasta kärähtäneet hermot äityvät painiotteluksi. Siinä läpsähtää tädiltä kerrasta melko kovaääninen punainen kortti ja parin ottelun ottelukielto. Mutta elämä on ja tilanteita sattuu. Tästäkin opitaan, kasvetaan ja vahvistutaan. Ja onneksi ehditään jähinä hoitaa alta ennen tähtipäivän alkua.

Tänään siis saimme viettää taas tähtieskaripäivää ja kenetkäs päähenkilö olikaan kutsunut kylään

-Hannatädinkakkuja. Niin tässä lukee. Voi ei! Mitä täti nyt sanoo, kun hänen taikinansa on täällä? Apua.

Hilpeys, ilo ja riemu. Ihanasti on äiti-ihminen pyöräyttänyt matkaan oikein herkkutaikinan, voita ja kermaa säästelemättä. Kyllä siitä kelpaa taas eskareiden itselleen pikkuleipiä leipoa. Ensin oma pala kahdeksi yhtä suureksi pötköksi ja sitten molemmat kolmeen osaan…arkimatikkaa maistuvimmillaan.

-Eikä kehuta kouluisille

-Eikä pienille

Ei. Ja keksikekkerit vasta ruokailunjälkeen.

Ulkoilulla pitää hoitaa tähtipäivästä huolimatta vähän eilisen jälkipyykkiä. Liukumäessä on näet ollut kränää ja erimielisyyttä, eikä lumenheittelyltäkään ole vältytty. Istutaan siis koko porukka hiekkalaatikonkannelle aurinkoon ja selvitellään. Sillä kyllähän me asiat osataan tuumata ja yhdessä sopia säännöt. Tämähän on meidän ryhmä.

Ruokailussa saamme pöytään oikein arvovieraan, kun Markku-ope istahtaa seuraamme sijaisrehtorin ominaisuudessa. Vau! Hetken on hämmentyneen odottavaa, mutta aika nopeasti eskareiden puhe kääntyy jälleen kevääseen ja kouluun, kun he alkavat laskea, että paljonko eskareita olisi, jos he jäisivät ja uudet vain tulisivat lisäksi. Tai paljonko eskarille ylipäätään mahtuisi, jos ei tehtäisi mitään muuta, kun seisottaisiin.

-Lukulepospatjoja tarviisi hirveesti lisää

Tässä kohtaa Markku ehdottaa, josko koko sali otettaisiin käyttöön, mikä on eskarista aivan mahtava ajatus. Mistä kierrytään jotenkin kummallisin kaarroksin selvittämään uutta termiä: positiivinen ongelma.

-Positiivinen ongelma on sellainen asia, että joku huono juttu on samalla myös hyvä. Vaikka meillä täällä päiväkodissa. Positiivista on, että meillä on paljon lapsia ja koko päiväkoti täynnä, mutta huonoa taas se, etteivät kaikki halukkaat mahdu. 

Ruoka on syöty ja aika lähteä pitämään tähtikekkerit. Ensin tosin katsotaan eskarilla päiväntähden hilpeät valokuvat ja luetaan haastatteluarvioit, joissa ei voi voi kyllä tyypistä erehtyä. Mutta sitten

-Tosi hyviä!

-Maistuu ihan voisen sokerilta

-Haista. Tuoksuu hyvältä

Tunnelman voi kiteyttää kahteen sanaan: Hyväntuuliset leipurit. Tähän herkkuun eskarit ilmoittavat haluavansa ehdottomasti reseptin. Tottahan toki, huomenna saamanne pitää.

 

Päivän lopuksi päiväntähti saa vielä päättää, että mitä tehdään

-Omia hommia

-Jee!!!!! (*monta)

-Kerkeetkö sinä nyt katsoa sen meidän elokuvan?

-Minä kerkeä itseasiassa ihan kuvaamaan sen teille.

Alkaa hillitön rooliasujen, lavasteiden, repliikkien yms. mylläkkä, kun purkittamaan valmistaudutaan niinkin vaatimatonta spektaakkelia kuin: Tuhkimo. Pian on kuitenkin valmista ja kamera käy. Mieletöntä, miten hienosti eskarit esiintyvät! Puhe, liikkeet, eleet, juoni…Kuvataan viisi otosta ja sitten se on valmis.

-Siitä tuli ihan super hyvä!

-Sinä osasit hienosti itkeä

-Minä olen aina niin dramaattinen

-Mekin oltiin siinä. Prinsseinä.

-Ja hiirinä.

Katsotaan kolme ensimmäistä otosta, loput on jätettävä huomiselle.

-Se on niiiiiiiiiiiin hyvä!

Tämän aidompaa ei voi olla yhteinen ilo onnistumisesta. Taas on muistitikuille suuria hetkiä tallennettavaksi.

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kebabkiusaus ja salaatti

 

 

Aamupalalla on rauhallista. Niin rauhallista, että kylään saapuneet omat aikuiset eivät meinaa uskoa todeksi. Klassinen musiikki vain soi ja maltillisesti tyhjenee puuro lautasilta ja muu värikäs tarjottimelta, eikä astioidenpalautuskaan tuota mitään ongelmaa. ”Tämähän voisikin alkaa olla joka aamu”, joku vanhemmista heittää hyväntuulisesti kahvimukin takaa ja saa ajatukselleen heti annatusta. Jaahas. No, seurahan on todella upeaa ja milloinkas meillä muka on näin paljon aikuisia apuna…Hilpeää.

Aamupäivän hommana sitten mennä viipotetaan kesäisesti salissa, eikä kerrankaan pukkaa kenellekään hikeä, kun ollaan jo valmiiksi hellehepenissä. Ensin salin valtaavat eskaviskat ja ennen ruokailua pienemmät liikkujat.

-Mikä oli kivaa?

-Hypätä lavalta patjalle

-Musta kesäpesä

-Ja kummitustalokin

1,5 hujahtaa liikkuen helposti ja on jo aika suunnata syömään. Ja sen perään pitää tietysti hoitaa kesäpäivän herkullisin juttu: jäätelöjälkkärit. Minkä jälkeen onkin aika pukea lämmintä ylle ja kirmata ulos happihyppelemään.

-Eskarit. Kuunnelkaa!

Hetki  on maaginen. Vain hetkeä aiemmin aurinko on päättänyt vohdoin pilkistää pilvien raosta ja heti perään päiväkodin yli lentää joutsen, iloisesti hyvää kevättä huudellen.

-Ne ovat palanneet ja tuoneet kevään tullessaan.

-Juuri tänään. Kun on meidän kesäpäivä!

-Ehkä ne tuli just siksi.

Ehkä. Mutta pääasia, että tulitte. Upeat valkeat linnut.

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kalapyörykät, perunamuusi, kermaviilikastike ja salaatti

Rätkii räntää eli tämän päivän luontoretki kummien kanssa siirtyy myöhemmäksi keväälle. ”Sitten kun ei ole enää lunta maassa” Anne-ope esittää ja saa kaikilta kannatusta.  Tehdään siis tänään jotain muuta muuta yhdessä eli otetaan esiin lautapelit.

-Voiko pelata koronaa?

-Voi. Mutta koska se ei ole lautapeli, niin ensin yksi sellainen.

Helposti muodostuu peliporukoita jumppasaliin: Quigleä, Inkojenaarretta, Afrikantähteä, Kimpleä, Twisteriä…

Tunti kuluu nopeasti ja pian on jo aika hypätä loppuhyppy: ”Kivat lautapelit!”. Kiitos taas kummit vierailusta ja saas nähdä, mikä on eskareiden toive huhtikuun yhteisiksi hommiksi.

 

Ruokailussa tulee harmitus. Ruokalista lupasi siskonmakkarakeittoa, mutta eipä ole eskareille jäljellä makkaran makkaraa.

-Pelkkää perunakeittoa

Harmitus on ilmeinen ja koska kohtalo on yhtä kova myös 5.-6-luokkalaisilla, katsoo täti tarpeelliseksi käydä kysymässä aiemmilta ruokailijoilta, että kuinkas tässä näin kävi. I.-2 luokassa ollaan vahvasti sitä mieltä, että syy on 3.-4. luokkalaissa, paitsi

-Mutta teille käytiin ihan erikseen sanomassa, ettei voi hakea lisää pelkkiä makkaroita???

Niinpä. Ei tässä täti oikein osaa muuta esittää, kuin että pitääkö vaihtaa välillä viimeiseksi ruokaa ottavaa luokkaa. Eipä saa ajatus oikein kannatusta näiltä oppilailta. No, seuraavaksi 3.-4.-luokan juttusille. Täälläkään ei tiedetä mitään moisesta hamstraamisesta, mutta ratkaisu on kyllä heti olemassa

-Pitää olla enemmän makkaroita

-Hei oikeasti nyt. Jos lähes 40 ruokailijaa jää kokonaan ilman makkaroita keitossa, niin eiköhän joku ole kauhonut enemmän kuin oman osansa.

Täti on nyt kantansa kertonut ja ei voi kuin toivoa asian tulleen ymmärretyksi. Eikä pidä ollenkaan huonona erään isän ajatusta siitä, että ruokalavuorojen pitäisi kiertää, ettei sen enempää tyhjälaari kuin lisä-annos ylijäämästä napsahtaisi aina samoille. Tätä sietää totisesti miettiä.

 

Iltapäivällä vietetään jälleen yhdet 7v. synttärit, joilla taikalahjat painottuvat kovin arvokkaisiin ajoneuvoihin, kuten kristallimönkijään, kultaiseen grossimopoon jne. Hilpeitä ideoita.

 

Päivän lopuksi jää vielä hyvin aikaa omille hommille, joten eskariporukka keksii alkaa tehdä elokuvaa. Ensin tarvitaan rooliasut ja lavasteet, sitten harjoitellaan.

-Tää on valmis. Voiko sen kuvata huomenna?

Totta kai sen voi, huomennahan vietetään muutoinkin aurinkoisen iloista kesäpäivää…

 

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

(siskonmakkara)keitto, vatruska ja omena

Voi rapa ja roiskis. Aamulla räntää sataa taivaalta niin sakeana valkeana verhona, ettei läpi näe.

-Kurahousut

Nepä ne ja rukkasetkin, jos vain löytyy. Nämä alkukevään loskapäivät ovat välineurheilua vimpan päälle. Mutta on vesikelissä hyväkin puoli, voi esimerkiksi kehitellä lumilotrausleikkejä.

-Mun hanskat on ihan märät

-Ja mun kengät

Huh hei, tunti ulkotouhuja on takana, joten lähdetäänpäs eskarille lastaamaan kuivauskaappia. Paitsi, että

–Hei. Tämä oli nyt kyllä aika paha homma.

Täti on juuri lukitsemassa ulkovarastoa, kun hiljainen ääni sisäpuolelta havahduttaa. Hui. Kaksi viskaria on sisälle menemisen sijaan piiloutunut varaston perälle lelulaatikoiden taa. Jutellaan siis hetki porukalla siitä, miksi moinen on vaarallista ja miksi varastot eivät ole leikkipaikkoja.

-Sieltä haetaan tavaroita ja viedään tavaroita. Sehän on varasto.

-Aikuinen säikähtää hirveästi, jos joku on kadoksissa. Voi vaikka luulla, että on lähtenyt karkuun tai jotain.

-No entäs, jos kuitenkin kävisi niin, että jäisi lukkojen taa?

Pohtiva hiljaisuus.

-Silloin pitäisi huutaa apua ja hakata ovea.

-Kun ei sieltä voi kaivautuakaan ulos, vaikka on lapioita.

Hienosti osaavat eskarit pohdiskella tilannetta. Ja tarjoutuvat kertomaan heti, jos huomaavat pienempien edes suunnittelevan moista. Hyvä. Iso peukku sitä.

 

Iltapäivällä tutkimme liikennettä ja erityisesti liikennemerkkejä. Ensin kuunnellaan liikennelaulu, josta poimitaan tärkeitä asioita. Sitten mietitään, että: mitä yhteistä on liikenteellä ja Afrikantähdellä, miksi liikenteessä pitää olla merkkejä ja miksi esimerkiksi Helsingin merkit eivät voi olla väriltään vaikkapa pinkkejä ja Timolan vihreitä. Lisäksi katsotaan pieni opetusohjelma tabletilta ja tutkitaan kielto,-varoitus-ja opastuskylttien eroja.

-Liikenteessä on kanssa säännöt, että miten saa mennä

-Joku voi mennä täältä sinne Helsinkiin, niin sen pitää osata sielläkin ne merkit

-Liikenteessä tulisi kolari, jos kaikki ajaa miten haluaa. Ja voi vaikka kuolla.

Lopuksi tehdään pienryhminä oma liikennemerkki. Tai ihan kaikki eivät ehdi askarteluun asti, kun jokseenkin suureksi paisunut oma homma vaatii melkoisesti siivousta. No, korjataan se asia huomenna. Ja käynnistetään liikennemerkkibongaus.

 

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana makaronilaatikko ja punakaali/appelsiiniraaste

 

-Tänään pitää katsoa niiden matojen alle

Aamu on vasta käynnistymässä, mutta ilmassa on suuren seikkailun makua. Tänään se pitäisi löytää, Sakarias Sammakon maton alle kätkemä vihje. Hoidetaan siis aamutuokio vikkelästi alta ja sitten aletaan pöllyttämään.

-Täällä on joku tällainen!

-Se on pala

-Se on se supersammakko

-Ei kun se on vihjeen pala

Haa, vihje ei olekaan vain yhden maton alla. Käännellään ensin kaikki eskarin matot, mutta ei kolmesta löydetystä palasta saa vielä mitään tolkkua. Joten vaatetta ylle ja koulunpuolelle. Eteisenmatto paljastaa yhden palan lisää, mutta ei riitä vieläkään.

-Onko teidän luokassa mattoja?

Ei ole ykkösluokassa, eikä opettajienhuoneessakaan. ”Mitä te teette?” koululaiset kysyvät ja katsovat touhua ihmeissään. Mutta eskarit eivät jouda jäädä selittämään, sillä vielä on päiväkoti koluamatta. Ja sieltähän ne löytyvät viimeiset palaset. Sitten vaan kokoamaan

-Ei tää käy

-Tuo on kulmapala

-Tuossa on sammakonjalat

Vähän joudutaan pinnistämään, mutta lopulta on valmista.

-Mutta se vihje on nyt alla

Totta. Haetaanpas avuksi kontaktimuovia ja vähän taiteillaan. Nyt saadaan esille sekalainen joukko kirjaimia: PKUUTÖÄSLKIYUKAO.

-Tuo on P

-P…UU..se on puussa!

-Ö..syö..Ruokala

-Eikun pöytä

Ajatuksia sinkoilee ja ideoita syntyy ja niin arvoitus porukalla pähkäillen lopulta aukeaa: puukäsityöluokka. Ja sieltähän se pienen etsinnän jälkeen löytyy: paketti. Tai paremminkin säkki.

-Siellä tuntuu salkku

-Tässä on matto

-Ai. Ehkä se Sakarias onkin lähettänyt minulle uudet kevätmatot mökille

-Ei!!! (*monta)

Käydään viemässä paketti eskarille ja kipaistaan kiireesti kirjastoautoon, minkä jälkeen vihdoin päästään avaamaanlöytö. Ja mitä siellä onkaan: pelejä, väriliituja, nukke, legohirviöitä, piknic-kori, heittorengaspeli….

-Mitkä nää on?

Jaahas. Tädistä ne näyttävät ihan itkuhälyttimiltä, mutta eskareilla on niille heti hyödyllisempää käyttöä.

-Niillä voi vakoilla!

Ja siihen tarkoitukseen ne osoittautuvatkin vallan käteviksi.

-Mitenkähän paljon me on jo saatu leluja?

Hetken muistelemme kaikkia niitä ihania leluja, jotka olemme leikkeihin saaneet.

-Me voitaisiin saada vielä….oota….50…60….70… kuusi pakettia.

-Niin ja 100 kruunumerkin paketti on varmaan TOSI ISO!

Sitä kohti siis, valolla ja ilolla!

 

Hyvää viikonloppua kaikille toivottaen Heidi

Ruokana uunimakkara, perunamuusi ja vihersalaaatti

-Mistä sen tietää, että joku on elävä?

-Se hengittää

-Se liikkuu

-Se syö

Aivan. Asiasta ollaan selvästi kärryllä. Tutkitaanpas juttua siis vielä hiukan tarkemmin. Elollinen siis syntyy, hengittää, syö, kasvaa, tuntee, lisääntyy ja kuolee.

-Onkohan tämä tuoli elollinen?

-No ei (*kaikki)

-Se ei kasva, eikä syö

-No entäs aurinko? Onko se elollinen?

-On

-Ei

-mietitäänpäs. Syntyykös avaruuteen pikkuaurinkoja?

-No ei (hilpeää hihitystä

Yhdessä pähkäileminen on mukavaa ja yksi uusi tutkimuksenkohdekin saadaan: kihokki. Eskareille on hirmuinen yllätys, että jopa Suomen luonnosta löytyy lihansyöjäkasvi.

Ruokailussa puhe kääntyy kouluun lähtöön, sillä useampikin eskari tietää, että sähköinen ilmoitus heistä on jo postitettu.

-Nyt on pakko lähteä kouluun, kun on ilmoitettu.

-Eikä lähdetä.

Alkaa salaperäinen supina, jonka päätteeksi ilmeet loistat muikeasti.

-Meillä on idea.

–No?

-Me sanotaan kotona, että kouluun ei mahtunut. Pakko jäädä eskariin (iloista naurua)

Voi ryminä ja räminä teidän kanssa, kyllä saa Katja-ope syksyllä loistotyyppejä luokkaansa.

 

Päivällä tehdään vielä jänskiä maalaushommia, kun valkoisella liiduilla piirretyt lumiukot taikoutuvat näkyviin sinisellä vesivärillä.

-Tällä on hirveesti nappeja

-Tässä on hukset havuista

-Sun ukolla on aika hassu nenä

-Älä tallo mun taideteosta

Toden totta, omasta onnistumisesta on syytäkin olla ylpeä.

Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi

Ruokana kasvissosekeitto, grahamlihapiirakka ja kurkku

 

Pienten ”teknistenhaasteiden” vuoksi en voi vielä laittaa lopullisia tuloksia koskien koko Timolan koulun helmikuun ”Kiitos”-kampanjaa, mutta sen voin sanoa, että HIRMUISESTI oli rasteja kertynyt. Reippaasti yli 4000:n. Se on hyvä saavutus se. Ja kun näin hyvään vauhtiin on käytöshaastekampanjassa päästy, niin maaliskuussa tutkailemme anteeksipyytämistä.

-Kysymys. Tämä kartio on ”rähinäanteeksi” ja tämä on ”vahinkoanteeksi”, mitenkähän ne eroavat toisistaan?

Jumppasalissa on hetken hiljaista, sitten eräs koululaisista viitata ja kiteyttää oivallisesti: ” Toinen on tahallaan aiheutettu ja toinen vahingossa sattunut asia”. Otetaan vielä pieni draamaharjoitus eli taas pääsevät opettajat esittämään pantomiimia, jonka pohjalta yleisön on ratkaistava, kuuluuko tilanne rähinä- vai vahinkokategoriaan. Hyvin sujuu luokittelu ja mikä hienointa, myös oppilaat haluavat tulla eteen esiintymään, eikä homma mene pelleilyksi. Peukut siitä. Tämä anteeksi-homma tullaan niin hoitamaan kotiin, uskokaa pois.

Eskareiden kanssa päivän juttuna oli meidän metsässä ihan pihalla puuhat. Mitataan ensin Pömpelin ikkuna-aukot fleksejä varten sekä tyhjennetään lumesta koululaisilta auki unohtunut grillisydän. Sitten juttu kääntyy jotenkin puihin ja erityisesti runkoihin sekä latvuksiin. Metsässä näet on melkoisen monta puuta, joiden latva on näyttää vuolujäljistä päätelleen päätyneen makkaratikuksi.

-Kato tässäkin. Tuo oksa on ruvennut latvaksi.

-Tuu kattoon. Täällä on puu, jossa ei ole ollenkaan kaarnaa.

-Tuokin puu on silleen jännityksellä.

-Tuo on niin suora, että kyllä tulisi hyvää lautaa.

Talvinen metsä kylpee leppeässä auringonpaisteessa, mikä olisikaan sen mukavampi tutkimuskohde. Voi meitä onnekkaita suomalaisia, kun meillä on tämä luonto.

Iltapäivällä on omia hommia, jotka tänään pitävät sisällään majaleikkejä, askartelua, Koronaa ja  Unoa. Ja koska monen yhteensattuman vuoksi paikalla on vain viisi eskaria, ehtii täti kerrankin mukaan touhuihin ihan yksilötasoisesti. Johan on luksusta.

Päivä on lopuillaan ja eteisessä puhe kääntyy vielä anteeksikukkasiin seinällä.

-Minun piti värittää yksi vahinkoanteeksi-lehti

-Niin minunkin. Kun meinasin törmätä. Minulle tulee varmasti joka päivä joku anteeksi.

-Mutta ei se haittaa. Ei vaikka tulisi rähinälehtiäkin, niin tärkeintä on, että on pyytänyt anteeksi.

Juuri näin.

Valolla ja ilolla viestittelee  Heidi

Ruokana jauhelihakastike, perunat, salaatti ja vaalea leipä

On ilo olla erityinen, mutta aivan mahtavaa se on silloin, kun sen voi tehdä niin, että kaikki muutkin saavat jutusta hyvää mieltä. Kuten tänään, kun päivän tähtösemme

-Mitäs me tehdään tänään?

-Leivotaan pipareita

Ihan hilpeää. Mikä olisikaan mukavampaa, kuin kaulia maaliskuussa 1 kilo piparitaikinaa ja valita muoteiksi sopivasti pikkuruisia kuusia ja sydämiä, niin että kerrankin kaikki saavat varmasti leipoa tarpeeksi.

-Minulle tulee näitä pellillinen!

Totta. Pipareita riittää jokaiselle niin syötäväksi, kuin kotiin viemisiksikin. Mutta tarjottavaksi niitä ei kuulemma ylety, vaikka koulunkäytävältäkin kuuluu: ”Täällä tuoksuu pipareilta”ja joku tuntuu kaipailevan jälkiruokaa. Hilpeää. Mutta tädin aamuun vielä leivontaakin enemmän iloa tuottaa se yhteisleikki, joka käynnistyy leipomisvalmistelujen ohessa. Ei näet vie montakaan hetkeä, kun eskareilla on rakennettuna useamikin maja, joissa asustaa kaikenikäisiä kissoja. Ja taitaa siellä joku vauvavimpulakin olla. Ja kivaa on, kaikilla, yhdessä.

Leivonnan jälkeen katsotaan tabletilta päiväntähden valokuvat, joista kaikista hänellä on mukavia muistoja ryhmälle kerrottavaksi. On lomareissuja, mansikoita, kalastusta, heppastelua.. Ja yksi hassuakin hassumpi juttu: sottailu. Päiväntähti on ipanana ollut melkoinen sottailija, vaikka nykyään ei sitten tippaakaan..

-Niin, kun sinä olet kasvanut isoksi

Ihania ovat myös tähdestä täytetyt haastattelut, joiden yhdessä ääneen lukeminen on päähenkilölle itselleen selvästikin jännittävää. Se on aika metkaa kuulla itsestä hyviä asioita ja muistoja.

Kaikki kiva päättyy kuitenkin aikanaan.

-Hei. Mitäs me annetaan päiväntähdelle arvosanaksi tästä päivästä?

Pelkkiä iloisia kolmosia heiluu ilmassa. Kiitos siis tähdelle itselleen ja kaikille teille, jotka osallistumisellanne mahdollistitte tämän erityisen päivän!

Valolla ja ilolla viestittelee Heidi

Ruokana broilerpihvit, perunamuusi ja salaatti  (+piparkakkuja)

 

Lomalla on aina mukava olla, mutta kyllä jälleennäkemisenriemukin tuntuu super hyvältä. Eskareilla oli selvästi ollut kiva loma ja puuhattu oli monenmoista; reissussa tai kotona.

-Onko omia hommia?

Kyllä. Tänään aamutuokion jälkeen on piiiiiitkästi omia hommia. Osa pelaa salissa, osa leikkii ja muutamat innostuvat päivittämään eskarin Taitojenpuuta, jossa mm. opeteltuja kirjaimia näyttää olevan vain kolme

-Laitetaan tähän lapulle ne mitkä on jo ollut ja sitten katsotaan mitkä puuttuu

-Joo. Oota mä voin mennä kattoon täältä

Miten hienosti suunniteltu aineiston tilastointi ja tietojen päivitys. Siitä kyllä ansaitsee saada ihan papukaijamerkin.

 

Ulkoilun ja ruokailun jälkeen otetaan matematiikkaa peräti kahden pienen kuuntelun muodossa. Ensimmäisessä pitää poimia viivalle numeroita tarinasta, lukualueelta 1-6.

-Kaikki oikein

-Helppo

-Yksi meni väärin

-Huomasitteko muuten, että miten hyvä työrauha?

Hämmennys kasvaa  yhteiseksi iloksi. Hienosti jo maltettiin. Toinen kuuntelu puolestaan tuottaa iloa jo itsessään, koskapa tarinaa kuunnellen piirtämällä syntyy kissa.

-Tää on aika hassu

-Isot viikset

-Tuo jalka meni vähän links

Otetaan vielä päivän loppuun omia hommia; koronaa, ennätystenkirjaa, kampaamoleikkiä…Ja huiskis. Niin se pian on hujahtanut jo koko eskaripäivä.

-Huomenna on mun tähtipäivä

-Niin on. Oletko jo ajatellut, että mitä erityistä haluaisit tehdä?

-En

-No, vielähän sitä ehtii iltapäivän aikana miettiä ja on sekin jo aika erityistä , että saa kerrankin olla aina ekana kaikessa. 

Ja niinhän siinä kuulkaas käy, että löytyyhän se erityistoive sittenkin, mutta mikä se on, sen te saatte kuulla vasta huomenna.

V&I  Heidi

Ruokana kirjolohikiusaus ja omena/punajuurisalaatti

Tämä päivä soljui mukavasti omien hommien parissa. Tosin ensin aamulla tutkailtiin ”Made in China”-tavarat, joista suurin osa oli, yllätys yllätys, leluja. Erityisen mukavaa oli kutenkin se, että aika moni eskareista oli kotona etsiskellyt valmstusmerkintöjä yhdessä aikuisen kanssa ja yhteisiä löytöjä oli koettu.

-Voiko olla salissa?

Kyllä, omilla hommilla saa tänään rakentaa leikin minne haluaa. Salissa onkin pian menossa kivat leikit, mutta toiseksi päivän vetonaulaksi osoittautuu Korona, jossa sovitaan, että voittaja aina jatkaa kentällä. Ja mikä mahtavinta, myös täti ehtii tänään kepinvarteen.

Kirjastoautossa puheeseen nousee uudestaan valmistusmaa, kun eräs eskareista kysyy, missä kirjastoauto on tehty. ”Lattiasta alaspäin Ruotsissa ja lattiasta ylöspäin Suomessa” Pekka kertoo, mutta siihen hänkään ei tiedä varmaa vastausta, että tehdäänkö kirjastoautonkirjoja jo nykyään Kiinassa. Ainakin Virossa niitä painetaan, mutta tuskin sentään Kiinassa asti. ”Tässä olisi tämmmöinen” Pekka toteaa , kun jono on saanut lainaukset hoidetuksi ja toivottanut hyvät lomat. Papukaijamerkki! Todentotta. Vierailu on sujunut vimpan päälle mallikkaasti. Hyvä eskarit!

Kun vielä loputkin päivän omista hommista sujuvat reilulla pelillä ja ruokailukin hoituu höpsimättä, on ulkoilulle lähtiessä tunnelma korkealla.

-Onko nyt melkein kruunumerkki jo?

-Juu. Vartti eli viisitoista mnuuttti jos vielä saadaan sujumaan.

-Kyllä saadaan!

Ja juuri niinhän siinä käy, että tänään lomalle lähdetään kruunumerkillä numero 41. Voi ilo ja riemu! Vielä pikaiset heippastelut ja hyvät lomat taksiin lähteville ja loput päiväkodille lukupäiväunille. Tästä meidän on kiva loman jälkeen taas jatkaa.

 

Oikein aurinkoista ja voimaannuttavaa lomaa kaikille toivottaen viestittelee  Heidi

Ruokana jauhelihakeitto, kalkkunaleike ja kurkku

 

 

 

 

Mitkä kolme hedelmää luettelisit, jos äkkiä pitäisi vastata? Täti veikkaa: omena, päärynä ja appelsiini. Tai banaani. Eskarilla tänään niistä maisteluun pääsi vain päärynä, muiden seitsemän ollessa niitä vähemmän tuttuja.

-Granaattiomena. Räjähtääkö se?

-Kiivi. Se on tosi nam.

-Mikä tuo on..kar..ambo..la

Liitutaululla on luettelo kahdeksasta hedelmästä, joista porukalla arvioidaan ulkonäkö, tuoksu ja maku. Lisäksi mietitään, että miksi jonkun nimi on esimerkiksi verigreippi

-Koska se on verinen!

-No ei. Se on punainen sisältä.

Tutkimustyö on selvästi mukavaa. Esimerkiksi passion

-Se näyttää ihan perunalta

Halkaistaanpas hedelmä.

-Hyi! Näyttää ihan oksennukselta.

-Mutta se on hyvää. Minä olen maistanut.

Hienosti tulevat maisteltua ja haisteltua niin nektariini, kiivi, passion, granaattiomena, viinirypäle,  verigreippi, päärynä ja karambola.

-Minä maistoin kaikkia.

On upea rohkaistua ylittämään ennakkoluulonsa ja ilo siitä on silminnähtävissä. Hienoa eskarit, se oli lähes hulvaton hedelmätutkimus.

 

Ruokailun jälkeen osallistuimme koko koulun päivänavaukseen. Tänään aiheena oli laskiainen tai oikeammin sen merkitys laskeutumisesta kohti paastoa. ”Mistä sinä voisit luopua tai mitä vähentää 1,5 kuukauden ajaksi?” Kirsti-pappi kysyy ja kertoo itse luopuvansa suklaasta. Hän ei saa kannatusta sen enempää ruutuajan, pelaamisen tai karkkien& limpparien vähentämisen suhteen, mutta lisää aikaa kavereiden kanssa yleisö haluaisi mielellään. ”Mistä siis luopuisit, että saat jotain tilalle?” Kirsti on hereillä ja  heittää hyvän vastapallon. Riveissä käy melkoinen mutina ja kuhina. Kiitos Kirsti ja Satu-kanttori vierailusta sekä hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta.

Iltapäivällä kaivamme eskarilla pitkästä aikaa tabletit esille ja googlailemme parlamentissa päätetysti maailman ihmeitä. Ja koska kohti koululaisuutta ollaan menossa, tänään pienryhmät koostuvatkin niistä ”vähemmän” tutuista kavereista. Mikä se  haittaa menoa yhtään. Hienoa!

-Tuu kattoon. Me löydettiin maailman isoin hampurilainen

-Täällä on kilpikonnia. Tuo on peukalonpään kokoinen.

-Maailman ison karkki

Löytyy myös asteroideja, dinoja, karhuja, linnoja…puolituntinen on niin kiihkeä, että melkein hengästyttää.

 

Ja lopuksi vielä mysteeri. Aamulla eskarit olivat kovin harmissan, kun Sakariaksen kirjettä ei löytynytkään tutulta paikalta. Mitä ihmettä??? Kynnysjono on juuri lähdössä ruokailuun, kun

-Se on tuolla! Oven päällä

Toden totta. Siellä hopeinen rubiinikuori todellakin on.

-Mutta miten se voi olla, kun se ei ollut aamulla?

-Eikä ulos lähtiessä. Minä katoin silloin.

Niinpä. On se sitten ihme sammakko loikkimaan. Luetaan kiireesti viesti:

 

Kuuuuuuuuuuuuuur!     27.2.2019

Mikä kämkelöinen teillä kesti! Minä ajattelin jo, että te olette karanneet kaikki tai menneet kouluun, kun ei ala kruunumerkkejä tulla. Suussa pulla. Sulla. Tai mulla. Vessapaperirulla. Kurnuti tuti kuti.

Ja nyt te kysytte, että onko sitä pakettia. No ei kai sitä voi olla rakettiakaan. Höm höm. Kurnutettakoon siis, että loman jälkeen pliis, päivänä yks ja viis, löydätte ohjeet matonalta, siis.

Ja nyt eikun lisää kruunumerkkejä. Teillähän on enää 10 askelta puoleenväliin. Ja lisäksi ilomerkkejä supersammakoihin.

Se on loiskis ja molskis     SS

 

Mihin ihmeen supersammakoihin???? Hoh hei  ja taas sitä mennään.

V&I kirjoittelee  Heidi

Ruokana porkkananapit, kastike ja fetasalaatti

Räystään tiputtelevat vettä, joten talviurheilukausi näyttää tuleen tiensä päähän. Ei haittaa, sillä kaikki oleellinen ehdittiin hiihdosta ja luistelusta oppia, lisää taitoa syntyy ensitalvena harjoittelua jatkamalla. Ja sitä paitsi, me voidaan palata takaisin joka keskiviikkoiseen Ihan pihalla-meidän metsäilyyn.

-Tuu kattoon!

Lumikuorma on ollut kova ja romahduttanut majojen kattoja. Samoin vanhat leikit ovat peittyneet kinoksiin. Vai ovatko?

-Pomperipossa!

Itsestään kuin aina, käynnistyy jälleen koko ryhmän mukaansa tempaiseva leikki, jossa siinäkin lumella on merkittävä rooli.

-Ne on Pomperipossan jälkiansoja. Voi ei!

Aamuauringossa pehmenevä hankiainen tarjoaa villin idean mielikuvitukselle. Missä kenkä humpsahtaa, siinä laukeaa kaamean metsänoidan ansa. Hyyyyytävän hauskaa.

-Hei eskarit. Tulkaan tänne.

Puuhun on kiinnitetty lintupönttö. Naulattu elävään puuhun ja liian alas, eskarit huomauttavat. Siinäpä oiva aasinsilta tulevaa kevään pönttöprojektia koskien. Pohditaan siis korkeudet, ilmansuunnat, siivoustalkoot ja muurahaiset. Varsinkin linnunpoikasten suojeluun tähtäävä pesäideointi on villiä.

-Voisi hämätä muurahaisia. Siirtäisi sen pesän.

-Voisi laittaa kameravalvonnan

– Panee sen pöntön tosi korkealle puuhun. Ja sitten lepakot vartioiksi.

 

Leiki jatkuu ja saa yhä uusia muotoja. Hankeaan alkaa ilmestyä suuria pesiä, eikä kiire ei ole kenelläkään. Talvisessa luonnossa on mukava leikkiä porukalla. Voi metsä,  me ollaan kaikki taidettu kaivata sinua.

 

Iltapäivällä eskareilla on sitten ison vastuun paikka, sillä tädin on lähdettävä taas kouluun oppimaan opettajalta, miten opetetaan lapsia. Minna tulee siis tuuramaan ja eskarit saavat kokonaisen tunnin omia hommia.

-Minä kysyn sitten huomenna, että miten meni.

-Paitsi jo joudut jälki-istuntoon. Sitten kysyt vasta perjantaina. (iloista oivaltavaa naurua)

Voi Pauli teidän kanssa. Ja vaikka tänään ei ihan tavoitettu kruunumerkkiä, niin eilisen suoritus siirtää vihdoin merkkikruunut 40:een. Ilo ja Riemu. Hieno määrä kruunupäivää, kyllä kelpaa taas sammakkokuningas Sakariakselta postia odotella…

 

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana seikeitto, sekaleipä, maksamakkara ja kurkku

 

 

Aamulla jännitys tirisee päiväkodinpihalla. Eskaviskat ovat lähdössä kotareissulle, eivätkä suinkaan millä tahansa kulkupelillä, vaan koulutaksi Ollin kyydissä. Vau. Kerrataan vielä taksimatkustuksen pelissäännöt ja sitten vaan porukkaa kyytiin

-Minä en ole ikinä ollut taksissa

-Voiko mennä eteen

-Autatko tän turvavyön

 

Myös 3 kilometrin siirtymä tarjoaa monta kiljaisua, kun maisemassa vilahtelee omia ja  kavereiden kotitaloja. Niin ja nähdään toki myös traktori, koirankoppi, liputanko, riihi jne. Kotiseutumatkailu selvästi rules!

-Tuolla on se kota!

-Tuo on järvi

Taksi on kiivennyt jyrkkää tietä ylös ja näköalat ovat mahtavat.

-Miten nuo puut on noin oudosti?

Niinpä. Aika harvoin sitä näkee pelkän latvan, mutta ei alkupäätä. Kyllä on komealle kohdalle isäntämme Kosusen Tapani kotansa rakentanut. Melkein pilviin asti. Istutaan ensin hetkeksi loimuaville nuotiotulille ja annetaankin hänen kertoa, että kuinkas täällä ollaan ja touhutaan sekä mitä päivä pitää sisällään. Ja sitten tietysti on lasten vuoro kysyä Tapanilta ja sitä kysyttävää piisaakin sitten pitkin päivää

-Mitä nuo numerot ovat?

-Miksi tuolla on kaivinkone?

-Miksi tää on niin korkea? (kodankynnys)

-Oletko sinä tehnyt tuon (kodan sydän)

 

Mutta eihän me Kaatravuorelle olla juttelemaan tultu, vaan mäkeä laskemaan. Katkaistaan siis kartiolla tie alhaalta ja otetaan mäenlaskun pikakurssi: Ohjaa ja Jarruta. Sitten eikun menoksi. 1,5 tuntia pulkat ja liukurit viuhuvat mäkeä alas, eikä riemu vauhdinhurmasta jää epäselväksi.

-Laskeminen on ihan parasta

-Näitkö mun pyörähdyksen!

-Minä pääsin ihan sinne alas asti

 

Mäenlaskun jälkeen on aika palata kodalle syömään. Ruokailu aloitetaan ulkotulilla, mutta nopeasti yksi jos toinenkin alkaa kaipailla kodan lämpöön. ”Odotahan, niin minä nostan” tuumaa Tapani ja lappaa porukkaa sisään. Se tulee kuulkaa kerralla todistetuksi, että tässä kodassa on 18 oikein mukavaa asiakaspaikkaa.

-Mikäs tämä paikka oli?

-Kota

-Niin. Höpsö minä. Mutta tämä paikka missä me ollaan. Täällä korkealla.

Nyt tuli paha. Timolan ehkä korkein paikka se oli, mutta nimeä ei muisteta millään…

-Se on Tapaninvuori (iloista tirskuntaa)

Jotenkin tuntuu, että nimitys se saattaa jäädä vielä kylille elämään ja kulkemaan.

 

Eväät saadaan syödyksi ja yleisön pyynnöstä sovitaan kirjattavaksi seuraava blogimerkintä

-Laita sinne, että pullat oli superhyperekstara hyviä

-Maistui ihan voille, nam

Täti on täysin samaa mieltä.  Kiitos siis Tuomaksen mummolle, sinulla se on jauhopeukalo kohdillaan.

 

Vielä on hetki aikaa leikeille luonnossa. Aurinko lämmittää kinoksia ja aamun hankiainen alkaa humpsahdella. Kenkiä juuttuu siellä ja täällä. Sellaista se on keväällä, mutta mitä tuosta, kun mielet ovat hyvät. Taksi-Olli kaartaa paikalle ja on aika ottaa loppuhyppy.

-Mitäs me hypätään?

-Kivaa!

-Mäenlasku on parasta

-Makkara on parasta

-Hyvä reissu

Ehdotuksia on monia, joten kootaan niistä yksi: Hyvä kiva makkara reissu. Toivottavasti mustin sen nyt oikein.

 

VALTAVAN SUURI KIITOS Tapani päivän järjestämisestä meille. Tätä lapsilähtöisemmin yhteisössä tuskin voi kasvattaa juuria kotiseutuun. ISO KIITOS myös taksi-Ollille turvallisesta kuljettamisestamme sekä aivan superhyperekstralargemaksimum kiitokset eskaviskoille ja Eijalle, kyllä kelpasi kanssanne viettää tämä ikimuistoinen päivä.

 

Valolla ja Ilolla fiilistelee  Heidi

Ruokana sämpylää, juotavaa jugurttia, makkaraa, voisilmäpullaa ja mehua (Ja tädeille nokipannukahvia, ei voi kestää!)

Tänään on eskarilla hajotettu, meinaan lukuja. On aika hauskaa kokeilla, kuinka viisi hernettä jakautuu hajottajassa 2 ja 3:ksi. Tai 1 ja 4:ksi. Tai 5 ja 0:ksi. Helposti eskarit sen oivaltavat, että luvun voi sekä hajottaa että laskea takaisin kokoon. Hieman haastavampi on sitten kirjan havainnointitehtävä, jossa pitää laskea asioita kuvasta. Ja läksyjäkin läpsähtää, kuinkas muuten.

Ulkoilulla on litsis märkää ja kuriksia kiskotaan ylle, jos vain on. Tämä on nyt se kevään ankein aika, kun pitää olla päällä sekä lämmintä että kuravaatetusta.

-Hei eskarit. Huomenna pitäisi olla kaikilla kurikset, kun meillä on se kotaretkipäivä. Meinaan on tosi kurja olla mäessä, jos vaatteet kastuu heti ensimetreillä.

Iltapäivällä on vuorossa kirjanluku sekä maaliskuun lastenparlamentti, jonka tehtävänä on ideoida hommia teemaan ”Liikenne”. Luetaan ensin syksyllä yhdessä perheiden kanssa sovitus jutut, kuten toive poliisin/raskaankaluston vierailusta ja sitten on esitysten vuoro: tutkitaan koulunpuolella älytaululta liikenneasioita/ liikuntaliikenneviikko=liikennehippaa, temppurata ja potkupyörät/ liikennemerkkiaskartelu temppurataa varten / oma autotie askartelu/ mielikuvitusliikennemerkit (varokaa kyykäärmeitä!!!!) / ompeluhommana oma tyyny / haastetunneli / liikennemerkkibongaus Timolan raitilla omin eväin ja kiikarein.

-Heidi. Onko sinulla joku esitys.

-Tuota..tää on nyt kyllä aika paha. Onko teillä kotona suojalaseja?

Kaikilla tuntuu löytyvän jonkinlaiset ja joku muistaa, että ammattikoulultakin sellaiset saatiin.

-Minä esitän sitten kaupunkitaistelua. 

-Joo!!!! (*kaikki)

Eikös se ole isossa kuvassa liikennettä sekin, pitäähän siinä nimenomaan ottaa huomioon kanssaliikkujat ja  turvalliset ratkaisut.

 

Iltapäivä on lopuillaan. Täti ei kerkeä kuin aloittaa kysymyksen päivän sujumisesta, kun joku jo hihkaisee oivalluksen

-Kruunumerkki!

Sepä se. Hurjaa. Jo kolmas merkki peräkkäin.

-Se on 39. Vielä yksi päivä ja sitten tulee Sakariakselta postia.

-Ja lelupaketti!

-No ihan varmasti. Mutta miten te nyt osaatte olla näin hyvin? Minä ihan pökrään.

-No kun me mentiin aikakoneella takaisin joulukuuhun (hihitystä)

 

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana broilerikastike, ohrahelmet ja punakaali/appelsiinisalaatti

 

Samaan päivään voi mahtua ääritunteita, kuten tänään, isoa iloa jo toisesta kruunumerkistä peräkkäin ja surua Hempan päättyvästä harjoittelusta. Kahdeksassa viikossa jokainen lapsilähtöinen aikuinen ehtii tulla tutuksi ja tärkeäksi, mitä hienosti kuvasi tänään päivän päätteeksi tehty positiivisuuden piiri. Hemppa keskelle ja hyvää palautetta kehiin. Ja sitähän riittää. Kuinka hienosti eskarit osaavat löytää yhteisistä päivistä kiitoksen ansaitsevia juttuja. Samoin he osaavat hienosti valita jonkin eläimen/muumilaaksolaisen, jolla peilata tuntemuksiaan toisen persoonasta. Mutta mitä Hempan pitäisi opetella lisää?? Tässäkin eskareilla on useampia vastauksia, mutta aivan eniten kuitenkin

-Leikkimään

Hilpeää. Kyllä se vaan on niin, että leikkiminen on taitolaji, jota meidän aikuistenkin pitäisi muistaa harjoittaa säännöllisesti.

Mutta entäpä Hempan tämän päivän tuokio. ”Tänään meillä on kiinalasta jumppaa”, Hemppa toteaa ja puhaltaa salissa juuri saamaansa ikiomaan ”villipilliin”. Voi ilo ja riemu. Siinäpä saadaankin tehdä otsa hiessä töitä, että Kiinan keisari on tyytyväinen. Toisaalta suorastaan huvittavaa on mietintä, että itse millä kukin matkustaisi Kiinaan, kun kulkuvälinen pitää alkaa omalla etukirjaimella: porolla, autolla, veneellä, retroautolla, polkupyörällä, kuorma-autolla, hevosella, helikopterilla, Hondalla…

Päivä kuluu ja lopulta on aika halia haikeat loppurutistukset.

-Kiitos ihana Hemppa

Myös kotiinhakijoille päivän tärkeimpänä asiana kerrotaan Hempan läksiäiset, unohtamatta tietenkään saatuja namiskuukkeleita. Lämmin ja pehmoinen kiitos Helmi-Reeta, kun olit meillä. Me tykättiin sinusta ihan hiiiiiiiiiirveästi.

Valolla ja Ilolla haikeilee Heidi

Ruokana silakkapihvit, perunamuusi ja kiinankaalisalaatti

On päiviä, jolloin tietää kaiken sujuvan.

-Oisko tää kruunumerkinpäivä?

-Joo!(*monta)

Aamutuokio on pidetty ja aika siirtyä omiin hommiin. Tekeminen soljuu ja kaikki tuntuvat olevan tasassa, ilmapiiri on iloisen lämmin.

-Tuu kattoon

-No mikäs tämä on?

Eskarin nurkassa on huikea 3D majakyhäelmä, jossa mielikuvitusta ei ole säästelty.

-Nää on puumyyriä. Puussa asuvia myyriä.

Vau. Leikki on niin hieno ja juonellinen, että tätiä hymyilyttää väkisin. Samoin kuin sen arvo leikkijöilleen

-Saako tän jättää?

-Saa

-Kyllä oli kivaa

 

Hemppa kutsuu välissä eskarit askartelemaan parlamentissa toivotusti omia planeettoja ja intoa on ilmassa siinäkin isosti.

-Tää on tosi tulinen planeetta

-Minun on vihreä. Minä tykkään vihreästä.

-Minä en paljasta vielä

-Tää on vampyyriplaneetta. Ja nää rastit on kuolleita

-Nämä on kraattereita

-Mistä voisi tehdä pyörremyrskyjä?

-Tämä on perhosplaneetta

Näistä tulee varmasti upea ”Pluton jälkeläinen”- galaksi, niin suurella innolla jokainen eskari toteuttaa omaa ideaansa. Ja nehän pitää tietysti koota tähtijärjestelmäksi, minkä taidammekin tehdä ihan eskarin oveen, kaikkien ihasteltavaksi.

Otetaan ulkoilut ja hoidetaan tyylissä ruokailu, jossa on tänään kuitenkin kurja sivumaku: lihapullia on ahnehdittu aiemmilla kattauksilla omin luvin ja kaikille eskareille ei riitä sovittua viittä. Tosi epäreilua! Pitää muistutella koululaisia laskemisesta.

Eskarille palatessa puumyyrät ovat edelleen voimissan, mutta saavat nyt tavaroiden hamstraamisesta innostuneen naapurin sekä vaivoikseen myös muutaman rosvoroikaleen. Pikkuisen pitää aluksi hakea juonelle suuntaa, mutta pian taas sujuu. Leikkiminen niin rules!

Päivän päätteeksi Hemppa lukee tarinan Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen syysjäähyväisistä, mitä eskarit kuuntelevat hipi hiljaa.

-Hei. Nyt minulla on niin hyvä mieli, että tehdäänpä piiri…

Ensin pelleillään sanomalla jokaiselle vuorollaan tulevalle peilille: ”Pimpeli pimpeli pom, kukas siellä on?”, eikä nauraa saa tietysti tippaakaan. Sitten otetaan ystävänsähkötystä sekä lopuksi Hempan joukko hyvistely.

-Kuulkaa eskarit. Se ois niin kuin Kruunumerkki.

Ilmoille purkautuvaa jaettua iloa ei voi kuvata, sen voi ainoastaan tuntea; yrittämisen, pystymisen, auttamisen, pinnistelyn…kaikkien yhteiseksi kiteytyvän onnistumisen. Tädin on nielaistava. Minä niin tiesin, että te pystytte. Tähänkin.

Valolla ja Ilolla kohti perjantaita suuntaillen Heidi

Ruokana lihapullat, perunat ja salaatti

 

Tänään eskarit ja viskarit pääsivät Hempan ohjaukseen jumppasalissa, kun vuorossa oli liikuntaleikkituokio. Alkulämmittelyleikiksi valikoitui X-hippa, minkä perään otettiin iki-ihanaa hernepussiviestiä kahdella joukkueella. Suraava leilli vaatikin sitten tarkkaa ohjeidenkuuntelua, koska MAA/MERI/LAIVA pelissä ei saa lähteä liikkeelle turhaan, mutta ei myöskään jäädä viimeiseksi. Tämä tuotti haastetta aika monelle. ”Haluaistteko loppuleikiksi polttopalloa vai toffeeta?”, Hemppa äänestyttää ja toffeenkeitoksihan se taas menee. Hauskaa!

-Hei eskaviskat. Mites teistä Hempalla sujui tänään?

-Hyvin!

-Tupla tripla kolmoset

-Ei kun sata miljoonaa

Liikkumiseniloa ei todellakaan tarvitse porukasta etsiä. On se niin huippua, että meillä on sali ja mahdollisuus sen käyttöön ihan joka päivä.

Ennen ruokailua on omia hommia ja voi ilo sekä riemu:kadoksissa olleet legorobottien osat löytyvät. Samoin liikkeelle lähtee pienen porukan muovailuvahaprojekti, jossa tavoite ei ole enempää tai vähempää, kuin rakentaa linna.

-Saako tän jättää?

Tietysti. Tästä tulee varmasti upea luomus.

 

Ruokailun jälkeen Hempalla on eskareille ihan uudenlainen juttu: tietovisa maailmasta. Hemppa on tehnyt jokaiselle vastauslipukkeen, johon täytyy vastata vaihtoehdolla A/B/C. Ensin harjoitellaan ja sitten visataan. Kysymykset ovat ika haastavia, mutta hienosti eskarit keskittyvät kuuntelemaan ja arvioimaan mm. mikä on asteroidi, saniainen, ”päivää” japaniksi, vaihtoehdoista ainoa pohjoismaa…”Tämä kysymys on vähän hassu, mikä on Perun pääkaupunki? Onko se Lima, Loska vai lieju?”

-Hassu kysymys!

-Mä kyllä arvaan

Kaikki kymmenen kysymystä saadaan vastattua ja kattohan siinä on haljeta ilosta, kun omia vastauksia tarkistetaan. Tulokset ovat uskomattomia jopa 9/10 n tiedetty. Vau. Ja mikä mukavinta, Hempalla on kaikille palkintona kaksi Kettu-karkkia. Ja mitäs visailusta pidettiin

-Kivaa!!!(*kaikki)

Hemppa niin rules!

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana makkarakastike, perunat, porkkanaraaste ja sekaleipä

Jäisen liukasta ja hyisen märkää. Kelin tähden tänäänkin oli tehtävä muutosta suunnitelmiin ja vaihdettava luistelu askarteluhommiin. Maalattiin ensin pienryhmissä taikataikina lumiukot kuivumaan hileineen ja tehdään välissä yhteystyöprojektina Hempan hauska aurinkoaskartelu. Niin ja leikitään.

-Tää on tuulentaika (muovihelmet)

-Mullakin on

-Ahaa. Mitä se tekee?

-Tällä voi tehdä hurrikanin. Tai myrskyn.

-Voi ottaa merestä vedet ja sammuttaa sillä tulivuoren.

Pohditaan hetki, miltä mahtaa näyttää merenpohja ja varsinkin 11km syvä Mariaanien hauta.

-Miksi sen nimi on Mariaanien hauta?

-Jaa. Nyt en tiedä. Muistuttakaa, niin selvitetään.

Leikki jatkuu ja katastrofit ovat toinen toistaan hurjempia. Myös kotoista trombia ehditään alkaa pohtimaan, mutta se juttu jää kesken, kun on aika lähteä haukkaamaan ulkoilmaa.

-Voiko leikit jättää?

-Voi. Iltapäivällä jatketaan.

 

Iltapäivällä tehdään lumiukko loppuun ja jatketaan leikkejä. Mutta aivan päivän lopuksi Hempalla on vielä yksi kiva avaruus-juttu plakkarissa. Hän on kysellyt salassa ehdotuksia rakennusvaiheessa olevalle eskarin omalle galaksille ja nyt on aika äänestää. Vihreä kortti on tykkään ja punainen en välitä. Ja tulos: Eskareiden aurinkokunta (1), Punanenä(2), Vitsiaurinko (1), Pluton jälkeläinen (7), Saturnus (1), Hassu avaruus (1) ja Pliti Pluto (5).  ”Eli yhteinen päätäs on Pluton jälkeläinen” Hemppa toteaa ja eskarit hurraavat. Tosi hyviä esityksiä ja lippuäänestys on hieno idea. Kiitos kilahtaa siis koko porukalle!

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kasvislasagne, salaatti ja sekaleipä

Hemppa aloitti tänään näyttöviikon eli harjoittelee ”opena” toimimista erilaisissa jutuissa sekä tilanteissa. Ja siihenhän pitää eskareiden tietysti antaa apua, eihän siitä mitään muuten tule. Niin ja palautettakin pitää muistaa antaa, puolin ja toisin.

Aamun juttuna napataan melkein rutiinilla haltuun kirjain V. Vaikka vee on kyllä kirjaimena aika venkula etsiä suusta

-Suu liikkuu

-Hampaat on huulessa

-Kieli on alhaalla

-Ei kun keskellä

-Suu ei mene kiinni

Löytyyhän se, kun maltilla maistelee.

-Hei eskarit. Ulkona sitten V niin kuin varovasti

Täti näet kaatua rymähti itse aamulla koulunpihalla ja imakan kipeää tekee istuminen kankussa yhä. Saa siis nähdä taipuuko rangasta huomenna enää mikään kohta. Ou nou. Pakkanen on kuorruttanut pihalla kaikki pinnat niin kovalle peilijäälle, ettei edes hiekoitussepeli siinä pysy.

 

Ulkoilusta selvitään kunnialla, samoin ruokailusta. Iltapäivänhommaksi Hemppa on almistellut kuukauden teeman mukaisen laulutuokion. ”Jos voisit mennä mihin ikinä vaan, niin missä sinä halausit käydä? Ja kenen kanssa?” Hemppa aloittaa ja nykäisee eskarit kerrasta mukaan juttuun. Espanjaan, Turkkiin, Kiinaan, Kroatiaan, Ruotsiin..ja eskarikaverin kanssa tietysti. Tai äipän. Sitten vaan matkaamaan laulaen ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan. Ja pompata hiiren tutkimuslaulun kautta ilmeisiin ja kummiin. On ilo seurata, miten vastavuoroisuus ja yhdessä työskentely tuottaa hyvää mieltä molemmille osapuolille.

Loppupäivä leikitään. Täti saa tällä kertaa olla Rekku, jolla on oma rakas lelukin.

-Leikitkö sinä huomennakin?

Toivottavasti. Leikkiminen rentouttaa ja tuottaa hyvää mieltä, miksipä sitä ei siis aikuisenkin olisi välillä hyvä harrastaa.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kanakeitto, sämpylä ja mandariini

 

-Voitko sä laittaa sinne blogiin kuvan Enska penskasta, kun mun äiti ei tiiä, miten pieni se on?

-Saako sitä silittää?

-Voiko sen ottaa syliin?

-Meillä on koiria ihan laulukuoro. Isoja.

-Mitä se syö?

-Onko se tyttö vai poika?

-Montako vuotta Enska on?

Siinä se kuvassa komeilee, Enska penska 2 vuotta. Painoa 1,9 kiloa, mutta rakkautta ja silitysvastaanottavuutta satakertainen määrä. Oli kyllä iso ilo seurata tänään, kuinka hienosti eskarit osasivat ottaa huomioon vierailulle tulleen pikkuisen koiran. Ei mitään höpsöttelyjä tai metelöintejä. Ja tarkasti muistettiin myös kannetavalta katsotun diasarjan asiat, kuten että chihuahuat ovat kotoisin Meksikosta ja että niitä luultiin aluksi lepakoiden puissa asuviksi sukulaisiksi, isojen korviensa ja pitkien kynsiensä vuoksi.

-Eihän koirat asu puussa (hihitystä)

Koirat tuntuvat olevan eskareille tuttu aihe, eikä kukaan pelkää märällä kuonollaan tökkivää otusta. Mistä tulikin mieleen, että piilottaa koko porukalla vähän nameja ja katsotaan, että onko rusinan kokoisesta kirsusta apua etsimiseen.

-Se löysi minun!

-Se on jo viiden nami

-Minun on tosi vaikeessa paikassa

Totta. Nami on pulpetilla, joten sinne ei Enska yllä. Eikä sitä sinne myöskään saa nostaa etsimään.

-Sellainen nyrkkisääntö on, että chihut voivat mennä vain niin korkealle, kuin itse pääsevät. Etteivät ne alas hypätessään satuta itseään. Niillä on niin rimppanat luut.

Eikä Enska todellakaan halua mennä hakemaan namia kahisevasta teltasta tai laskeutua itse eskarin portaita. ”En osaa” se värisee ja esittää surkeaa. Taitavasti. Mutta eskarin tytötpä keksivätkin aika kivan tempun, josta Enskakin innostuu. Enska on nimittäin harjoitellut viime aikoina käskyä ”ali” ja tytöt istuutuvat lattialle vierekkäin niin, että polvista rakentuu tunneli. Hilpeää. Ensin mennään yhdet polvet, sitten kolmet ja lopulta koko viiden jono. Jee! Ihan ilman herkkua. Nyt me tämä osataan.

Käydään välillä syömässä ja otetaan vielä päivän lopuksi koiranulkoilutusta. Mikä osoittautuukin aika haastavaksi, sillä Enskaa ei kylmä ja märkä lumi innosta yhtään, vaikka toppapuku yllä onkin. Nelijalkajarrutus on tiukasti yllä ja ilmeestä päätellen:”Varpaita palelee…” Paitsi kun onnistuu pääsemään karkuun. Silloin kyllä rontti mokoma mennä viipottaa tuulispäää, hihna perässä pomppien, heh heh.

Valolla ja Ilolla kirjoittelevat sekä kivasta päivästä kiittävät  Heidi & Enska

Ruokana kalakeitto, siivumakkara, kurkku ja ruisleipä

 

 

Tämä päivä oli varsin mukavan tavallinen Ystävänpäivä rusettiluisteluineen ja koululaisilta saatuine kortteineen. Silti päivän suurin asia taisi kuitenkin olla ruokailua ennen käyty keskustelu, jossa kyynel meinasi väkisin karata tädin silmäkulmasta. (herkkä höperö) Aiheena oli näet se hyvä yhteinen tekeminen, joka ryhmässä syksyn kovien ponnistelujen tuloksena vallitsi joululomaan asti, mutta jonka tunnumme kadottaneet nyt tyystin. Eskaritkin ovat sen huomanneen ja kuvasivat tilaa sanoilla: tönimistä, nimittelyä, valehtelua..

-Mitä me nyt tehdään?

Hempalla on hyvä ajatus isojen koulumaailmasta; pitää toimia yhdessä ja pitää toisista huolta. Minnalla taas on tärkeä havainto arvioitavaksi: ”Onko meillä liian kiire?” Eskareiden ilmeet ovat mietteliäät. Hassua, että monet tilanteet tuntuu kiertyvän juurikin kilpailuun. Ihan turhasta.

–Mitä me tehdään?

-Pitää ottaa mieleen sellainen tekeminen, että jos rupeaa riehututtaamaan, niin alkaakin tehdä sitä

-Pitää palata takaisin siihen joulukuuhun

-Pystytäänkö me?

-Kokeillaan (päät nyökyttävät yhteistuumin)

-Huomenna voidaan saada kruunumerkki

Niin voidaan. Siihen me uskotaan ja vahvasti! Otetaan juttelun päätteeksi vielä hyvänmielen pallorinki sekä minä osaan- kierros ja johan alkavat valo  ja ilo palata mieliin. Me ollaan juuri me ja se on hyvä niin. Kiitos eskarit, kyllä tästäkin haasteesta yhdessä selvitään.

Enska penskalle huomiseksi eskarireppua pakaten viestittelee  Heidi

Ruokana suikalelaatikko ja kaaliraaste

 

 

SipuliHepulin hiihtokoulussa oli eskaviskalla tänään vuorossa mäenlaskuasento, mikä taito tulikin isosti tarpeeseen, sillä latu oli liukas isolla L:llä.

-Minä tulin niin kovaa, että piti ihan huutaa

-Tuntui, että ihan lentää

-Pysyitkö sinä pystyssä koko mäen?

-Joo! (mikä ilo, riemu ja ylpeys voi kasvoille kohotakaan)

Ladulta palaa pelkästään hyväntuulista porukkaa ja arvaattekos, nyt aletaan olla taidollisesti sillä mallilla, että ensi viikolla päästään laturetkelle, eväineen kaikkineen. Voi kun vielä auringonpaisteen saisi tilatuksi…

Ruokailulla joudumme hiukan muistelemaan matematiikan asioita, kun rapsakan tuoksuvia kalapullia meinaa lautaselle lastautua sallittua enemmän. Se ei ole reilua se. Varsinkin, kun juuri me itse tulemme useimmin viimeisenä syömään.

-Niin. Entäs jos meille ei olisi?

Ok. Sovitaan, että jos lapussa lukee viisi, niin silloin se on viisi.

Iltapäivällä valmistaudumme huomiseen ystävänpäivään lähettämällä sähköpostia. Osa eskareista on ottanut mukaan osoitteen, johon haluaa postin laittaa ja muiden kanssa sitten naputellaan viestiä, ei enempää tai vähempää, kuin varhaiskasvatusjohtaja Sonjalle ja kunnanjohtaja Matille. Muistetaan laittaa otsikot, välit, erikoismerkit.

-Nyt kun painat tuosta kirjekuoresta, niin silloin se lähtee. Ja piiiiiiiiiiiiiiu, nyt se on perillä.

Menee ehkä 15 sekuntia ja tabletti piippaa.

-Eskarit. Nyt tuli postia. Kunnanjohtajalta.

Hetken tuntuu, että eskarilta lähtee katto irti, niin valtaisat ovat ilotuuletukset.

-Lue se!

-Minä laitoin, että harjoittelemme tänään sähköpostin käyttöä ja siksi te laitatte ystävänpäivätervehdyksiä. Ja näin kunnanjohtaja Matti viesteihin vastaa: ”Hei. Hieno juttu. Tämä piristää kivasti päivää. Terveisin Matti”.

-Se tuli ihan näin piuh. Tosi äkkiä. Miten se voi tulla?

-Tieto siirtyy sähköisesti. Sitä meidän pitää ehkä tutia. Ja huomenna täällä on taatusti postia kaikilta muiltakin, joille viestiä laitettiin.

Voi ilo ja riemu. Tästä on hyvä suuntailla kohti maaliskuun tietotekniikkahommia. Valtavan iso ja rutistava kiitos siis teille kaikille postia saaneille ja siihen vastanneille!Vaikka toisaalta, aika ratkiriemukkaan jännittävää on myös hiippailla salassa pudottamaan itseaskarreltuja kortteja koululaisten ystävänpäivälaatikkoihin.

-Saankohan minä korttia?

-Minä en varmaan ainakaan saa. Ja sitten pillitän koko päivän.Pyäääääää.

-Heidi (iloista hihitystä)

 

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kalapullat, perunamuusi, kermaviilikastike, salaatti ja ruisleipä

 

Tänään koko Timolan päiväkoti hyppäsi linjuriin ja suuntasi kirkonkylälle, yhteisenä päämääränä Muumien kansoittama jääluola hiihtoputkessa, minkä lisäksi eskareilla oli oma ”vapaauintivuoro” Vesileppiksellä ja pienemmillä taas puuhaa Areenan puolella.

Jääluolassa tutustuttiin ensin patsas kerrallaan tarinaan ”Muumipeikko ja taikatalvi”, johon upeat veistokset liittyivät. Jo massiiviset hahmot itsessään olivat kiehtovia, mutta mitä kaikkia yksityiskohtia lapset huomasivatkaan. Oli teepannua, ruusua, myrskylyhtyä, tiskisoikkoa…Katseltavaa ihan jokaiselle. Ja myös niitä vähemmän tunnettuja muumilaaksolaisia, kuten Surku ja kattokruunussa majaileva esi-isä.

Mutta vaikka veistospuisto on niin isoille kuin pienillekin varmasti mieleenpainuva elämys, veivät jääliukumäet voiton suosiossa. Portaita ylös ja pyllymäkeä alas, eikä kukaan edes ehdi laskea montako kertaa. Ja mukava on nähdä myös se, kuinka hyvällä yhteistyöllä eskarit pystyvät pyörittämään napakelkkaa. 1,5 tuntia kuluu nopeaan, mutta kerrankin lähteminen ei ole vaikeaa, sillä

-Nytkö mennään uimaan???

Syödään sentään eväät ensin, mutta sitten on jo aika siirtyä Vesileppiksen puolelle. Riisuminen sun muu sujuu eskareilta omatoimisesti ja ette usko, taas ihan vieraat ihmiset ihmettelevät porukan hienoa käytöstä. Samoin kiitosta ja kannustusta saa hilpeää löylylaulelu saunassa. Kyllä kestää sanoa, että ketä ollaan ja mistä tullaan!

Altailla hommat sujuvat myös maltilla ja täälläkin päästään näin vapaauintireissulla mäenlaskuun.

-En ole ikinä ennen laskenut. Kivaa! Saako vielä?

-Otatko minutkin kiinni?

-Otan. Ihan varmasti.

Kaikkiaan mäkeä taidetaan laskea kymmenen kierrosta, kahdella eri reissulla tosin. Lisäksi tietysti poreammeillaan ja kylmäkastaudutaan sekä otetaan hiukan porukalla hippaa altaassa. Voi ilo ja riemu, kyllä uiminen on vaan kokonaisvaltaisesti hauskaa. Vasta ihan reissun lopussa keskittyminen hiukan herpaantuu ja jonoa joudutaan kokoamaan uudestaan, mutta se on niin pientä, ettei melkein edes lasketa. Tai no, eskarit kyllä laskevat, meinaan kruunumerkkiin verraten. Säntillisät porukkaa sääntöjen suhteen. Arvostan. Aika kuluu siivillä täälläkin ja pian jo istutaan lähtösaunassa

-Miksi meillä menee aina näissä reissuissa hyvin?

-Kruunumerkillä. Tai melkein.

-Joo, o.  Totta. Mitäs te ajattelette?

-Silloin on aina paljon aikuisia

-Silloin on kivaa

-On paljon tekemistä

-Totta. Voisikohan eskari olla pelkkää uintia? Joka päivä?

-Ei! (hilpeää iloa)

-Ei silloin voisi oppia mitään juttuja.

-Eikä pulpettia voi laittaa altaaseen. Ja kirjoja.

-Eikä aina voi olla samaa.

Ok. Hienoja ajatuksia. Ja onhan se totta, että harvalla paikkakunnalla on näin hulppeat liikuntaharrastusmahdollisuudet, kuin Leppävirralla, kyllä niitä pitää silloin myös hyödyntää. Miettikää, miten erityinen kokemus olisi, jos voisi viettää eskareiden kanssa kokonaisen Areena-viikon, harrastaa viisi iloista päivää kaikkea sitä liikunta, mitä on tarjolla. Harmillista, kun on tuota välimatkaa. Ellei sitten linja-autolla…

Valolla ja Ilolla pohdiskelemaan jää Heidi

Ruokana retkiväät; sämpylä leikkelein, juotava jugurtti, banaani ja mehu

 

Aamulla saimme vieraaksi piiiiiiiitkästä aikaa koulukummit, joiden kanssa tehtiin pienissä porukoissa ystävänpäiväkortteja. Tai ensin tosin otettiin enimmät vauhdit pois yhteisellä perirosvo-leikillä, jossa ensimmäisenä rosvon oli kansaamme vielä pariksi viikoksi touhuilemaan palannut Hemppa. Hippasen jälkeen kummit ja eskarit jaettiin kolmeen ryhmään, jotka kierivät kolmessa erilaisessa askartelupajassa; Hempan pajassa tehtiin kortteja leimaten, Minnan pajassa huovasta leikaten ja tädin pajassa maalattiin sävyjä sekoittaen. Kylläpä tuli hienoja kortteja ja malttikin oli matkassa melko hyvin. Varsinkin kun koulukummit näyttivät erinomaista malttia. Kiitos siitä.

-Mitäs me hypätään loppuhypyksi?

Ehdotukset ovat niin yhteneviä, että helppo on päättää.

-Hyvä kiva askartelu! (*kaikki)

Kiitos kummit, kiva, kun olitte kanssamme tänään.

 

Seuraavaksi suunnattiin ulos, missä keli oli kääntynyt niin ankean märäksi, että vain juuri ja juuri ilman kurahousuja selvittiin. Mutta hienoja lumiukkoja lumesta syntyi, ihan useampia kappaleita.

Iltapäivällä pureuduttiin vielä matematiikkaan, kun vuorossa olivat numerot viisi ja kuusi. Tehdäänpä ensin omakäsipiirros ja numeroidaan sormet. Sitten liimataan upeita tähtiä ja paljetteja kuutosen numerokorttiin.

-Kun me ollaan kaikki kuusi

-Eikä.

Aivan. Hyvä huomio. Meillähän on jo seitsemän täyttäneitä murusiakin ryhmässä. Niin ne kasvavat eskarit koululaisiksi, melkeinpä huomaamatta. Ja miten paljon tietoja sekä taitoja onkaan opittu, puolin ja toisin. Ja paljon ehditään vielä oppia lisää, ennen kevättä. Ja siinä hommassa taas ihan paras väline on kaveruus sekä leikki, kysykääpä vaikka tämän päivän ”Kuuden karhun kätkijöiltä”.

Eskarilla V&I kirjoittelee   Heidi

 

Ruokana makaronilaatikko ja kaalisalaatti

Hih. Tänään oli ”sattumien summa”- päivä. Ensin otimme hoitoon kaksi vauva-päivästä paitsi jäänyttä ipanaa, jotka osoittautuivat aika hankaliksi hoitaa.

-Kamalan raskasta

-Ne vaan nukkuu ja karjuu

-Mä en jaksa

Hilpeää. Ihan kuin tätikin olisi joskus koliikki-murusensa kanssa samaa huokaillut. Kirjastoautossa eskarit puolestaan kertoivat Pekalle reissustaan tähtitornille ja mitäs saatiin vaihtokauppana; jännittävä tarina Orionin tähtikuviosta. Kylläpä kannatti taas yhdessä tuumailla! Palautukset tiskiin ja uudet lainat haltuun, sitten saavat omat hommat jatkuvat salissa, sillä niinhän parlamentti päätti, että helmikuussa perjantait heilutaan siellä.

-Eskarit. Nyt tulee koululaishaaste. Ota kaikki ulkovaatteet mukaan ja tänään ruokailusta pääseekin suoraan ulos välkälle.

Hienosti sujuu niin vaatehuolto kuin ruokailukin ja hulppeasti ehditään koululaisten jättilumimäkeen möyrimään, ennen näiden välitunnin alkua. Ja mitä ihmettä. Eskarityttöjen laulukuoro alkaa laulaa loilottaa ihan höpsistä pussiin hurlumhei hupsutuksia. Iloisia sellaisia. Ettei vaan koulunodotus alkaisi jo pikkuisen mietityttää ja hiipiä mielenpäälle…. Mutta eskarin pihalla meno sitten vasta hulluksi käykin, kun puut alkoivat nakella meitä lumipalloilla. Puut! Isot hongat. Tumps ja tömps.

-Iik! Kummituskia (*kaikki)

Voi ilo ja hilpeys mikä joukkopakoreaktio.

-Onko tänään kruunumerkinpäivä?

–Tuota…

-E kun oli se sali-homma

-Minä olin silloin siellä päikkärin puolella. Minna, mitä mieltä olet?

Minna kertoo, että nassikkapainissa on meinannut vauhti vähän kiihtyä ja pilliin pitänyt puhaltaa stopin merkiksi. Ei mikään paha tilanne, mutta hienosti eskarit arvoivat, ettei sellainen kuulu kruunumerkkipäivään.

-Mutta. Nämä kolme sankaria hankkivat juuri äsken kaksi papukaijamerkkiä kiskomalla sen ison halkaisupölkyn pulkalla pömpelille asti. Ja mietin, että haluatteko te ehkä ryhmänä vaihtaa ne puolikkaaseen kruunumerkkiin?

-JOO!!!! (*kaikki)

-Monesko kruunumerkki se on?

-Katsotaan. Se on 35.

-Ehkä saadaan ensiviikolla lisää!

Siinäpä oiva yhetinen tavoite.

Valolla ja ilolla hyvää viikonloppua kaikille toivottaa  Heidi

Ruokana uunimakkara, muusi ja salaatti

Eilen oli niin tiiviin touhukas päivä, että täti ei kerta kaikkiaan ehtinyt kirjoittamaan. Mutta ei kai yksi päivä venettä kaada, kirjoitettaan molemmat tähän samaan.

Eilen aamullahan meillä nimittäin oli aika hauska tilanne, kun luistelukaukaloa ei ollut aurattu ja pääsimme tekemään sinne eskareiden ja viskareiden kanssa oikein kunnon ”kaupunkihipan”. Ensin kolataan tietä ja poikkikatuja ja sitten alkaa jahti. Ja mikä parasta, muutama viskaripoika keksii vielä, että merkkikartoilla voivat työmiehet sulkea reittejä

-Tietyö. Ei saa mennä.

Hilpeää. Hyvin mahtuu samaan leikkiin lähemmäs 20 luistelijaa tunniksi viipottamaan.

Iltapäivällä eskarit sitten valmistautuvat illan tähtitornivierailuun aurinkotutkimuksen avulla. Katsotaan ensin tabletilta pikamuistikertaus galakseista, sitten aurinkovideo YouTubesta ja vielä lopuksi tehdään tutkimusta taskulampulla& karttapallolla. Niin ja sitten otetaan haltuun Otava.

-Tiedättekö. Me ihmiset näemme siinä paljaalla silmällä seitsemän tähteä, mutta oikeasti niitä on kahdeksan.

Otetaanpa tähtikartat esille.

-Tuossa on kaksi!

-Juu. Se on se kaksoistähti.

Pistellään vielä kapustanmuotoinen tähtikuvio mustaan paperiin ja kirjoitetaan nimi hopeatussilla alle. Tämä me niin halutaan nähdä livenä illalla. Niin ja Ajomiehentähtikuvio, joka eskareista näyttää enemmänkin

-Teepannulta (hihitystä)

 

Illan retki Kangaslammin Härkämäelle on elämys, jonka eskarit varmasti muistavat kauan. Vaikka pilvet mokomat meinaavatkin sotkea suunnitelmat, mutta eivätpähän vaan ehdi, sen verran vikkeliä ovat eskarit

-Ope! Tuu kattoon. Tää on se kaksoistähti

Totta. Kaukoputkenlinssillä on selvästi kaksi tähteä, vaikka silmä ei taivaanrannassa köllöttävästä Otavasta löydä kuin seitsemän. Myös Ajomiehentähtikuvio alias ”teepannu” löytyy ja sen nuppi on kaiken lisäksi illan kirkkain tähti: Kapella. Tutkimusaseman kaukoputkikarsinassa kuulaan monta ilonkiljahdusta, näkeväthän eskarit mm. toivomansa Mars, Uranus ja Neptinus planeetat. Ja tästä kaikesta on kiittäminen Warkauden Kassiopeia ry puheenjohtaja Veli-Pekka Hentusta, joka ottautuu niin eskareiden kuin vanhempien toiveisiin ja kysymyksiin ihan tosissaan. Se on kuulkaa UNIVERSUMIN KOKOISEN KIITOKSEN paikka se. Oli mahtava ilta, kiitos meidän kaikkien puolesta!

No niin ja sitten pomppaus eilisestä tähän päivään, joka muuten lähti sekin liikkeelle luistellen ja päättyi avaruusajatteluun. Kaukalossa me touhuttiin tänään eskariporukalla mailaillen ja leikkivarjoillen sekä ihan vaan ilokseen luistellen. Iltapäivällä sitten paneuduttiin edellisillan palautteeseen, joka kuulosti tältä

-Oli kivaa!!! (*monta)

-Nähtiin se Otavan kaksoistähti

-Ja se… Ajomiehen tähtikuvio teepannu

-Se kirkas tähti. Oliko se Sirius?

-Ei. Minä kirjoitin sen ylös….

-Oliko se Pohjantähti?

-Ei. Se Sirius taisi olla liian alhaalla. Ja Pohjantähti ei näkynyt, kun oli niitä pilviä. Oottakaapas. Teepannunnuppi oli nimeltään…Kapella

-Niin. Kapella!!

-Sitten siellä oli se iso kaukoputki

-Ja talossa ei ollut kattoa (iloista narua)

-Siellä kerhotalossa oli paljon pöytiä.

-Ja se yksi (pöytä), missä oli ne tähtikuviot

-Ja ne kuolleet miehet. 12.

-Mitkä?

-Niiden kuvat oli siellä seinällä. Varmaan ne oli ikivanhoja tähtitieteilijöitä.

-Ai ne. Mitäs mieltä te olitte Veli-Pekasta?

-No se oli ehkä jotain 200

-No ei. Se oli ehkä 43 vuotta

Hilpeää. Mitenkäs se Veli-Pekka sanoikaan, avaaruudessa aika ja mitat saavat erilaisen ulottuvuuden heh heh.  Mutta siitä ovat kaikki eskarit samaa mieltä, että tähtioppaamme tiesi tosi paljon avaruudesta; mustasta aukosta, auringon luhistumisesta valkoiseksi kääpiöksi, Jupiterin melkein muuttumisesta tähdeksi, galakseista jne.  Ja sekin oli eskareille jäänyt mieleen, että Veli-Pekka osti itse  Varkaudesta oman ensimmäisen kaukoputkensa ja alkanut tutkia avaruutta.

-Näkyikös muuten eilen kotiin tullessa jo Otava? (eskariläksyksi sovittiin, että jokainen etsii tähtikuvin myös oman kotipihan taivaalta)

-Ei. Oli pilviä.

-Milloin tulis selkeää?

 

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kasvissosekeitto, grahamlihapiirakka ja kurkku

 

 

 

 

Oh hoh. Tänä aamuna eskarit olivat vähän häpsingillään, kun tuttu eskariporukka olikin jaettu kahtia ja molempiin ryhmiin tupsahti vahvistukseksi päiväkodin pienempiä. Mutta sitäkin on hyvä harjoitella, ettei se oma paras kaveri ole paikalla ja leikkiä sekä toimia pitää osata silti. Ja kyllä eskarit osasivatkin, kuten myös päiväkodin muruset. Otetaan ensin pieni draamatarina ”Pieni lumihiutale”, minkä työstämistä jatkataan tekemällä yhdessä taikataikinaa. Tai kuten eräs pienistä iltapäivällä hakijalle silmät säihkyen kuvasi

-Me tehtiin lumiukko! Se on nyt kuivauskaapissa.

On ilo katsella, kuinka yhdessä toimiessaan pienet ottavat mallia ja toisaalta isot osaavat auttaa. Tätä meidän olisi varmasti syytä harrastaa yhdessä enemmänkin.

 

Iltapäivällä on puukässää ja vihdoin päästään sovittamaan luontojakkaran jalkoja.

-Tästähän tulee hieno (hämmästynyt huokaus)

-Ihan oikea

-Tää on siis melkein valmis. Milloin me aloitettiin nää?

Pohditaan hetki, että millä me puukässä syksyllä aloitettiin ja mitä kaikea on tehty jakkaran ohessa välitöinä. Aika paljon on tosiaan ehditty. Ja opittu: työkalut ja muut. Jakkara vienee vielä 2-3 kertaa ja sitten maalaus. Sen jälkeen ovat sitten vuorossa eskareiden omat puukäsityöt, joiden hienoista ideoista täti on saanut yllättyä joka vuosi. On ollut rasiaa, autoa, nukensänkyä, kännykkäötelinettä, laivaa, lossia…Ihan jännittä, että mitä tämä porukka keksii haluta kevään aikana itselleen nikkaroida.

Päivän lopuksi saadaan vielä ilouutinen: Härkämäeltä avaruustutkija ilmoittaa, että huomenna näyttäisi olevan selkeää tähtitaivaalla. Jee, vihdoin!

-Kannattaa miettiä valmiiksi, että mitä haluaisi kysyä. Tai nähdä.

-Nähdäänköhän me Uranus kallellaan?

-Minä halausin nähdä Pluton

-Mikähän on maailman isoin asteroidi?

Tädistä tuntuu, että tästä tulee huippukiva avaruustutkimusretki!

 

Valolla ja Ilolla Heidi

Ruokana broilerpihvi, perunamuusi ja vihersalaatti

 

Oi joi. Aamu alkaa vakavalla asialla. Kaveria on kiusattu, nimittelemällä. Silloin kun aikuinen ei ole ollut kuulemassa. Ja kertoa ei ole oikein uskaltanut tai halunnut, ettei tule lisää ongelmia.

-Tämä on tosi paha homma. Varsinkin jos aikuinen ei tiedä. Keksittekö miksi?

Ilmeet ovat vakavat, aihe on selvästi vaikea. Silti puhuminen helpottaa. Varsinkin asianosaisia.

-Siitä tulee pahamieli

-Ei ole kaveria

-Sitten se ei lopu

-Totta. Hei. Nyt minä tarvitsen apua. Aikuiselle pitää aina kertoa. Jos ei uskalla täällä eskarilla kertoa tai päiväkodilla tai koulussa, niin kotona isälle tai äidille. Me aikuiset on sovittu, että kiusaamiseen puututaan aina. Ja jos kaveri ei itse uskalla, niin sinä voit auttaa. 

Tehdään siis sopimus ja pyöritellään se porukalla muistiin: aina kerrotaan aikuiselle, pyydetään anteeksi ja autetaan. Sitten vielä anteeksipyynnöt. Nyt ollaan asian suhteen porukalla tarkkana.

 

Päivän juttuna heilahdetaan numeroiden maailmaan, sillä helmikuussa matematisoidaan. Kerrataan ikivanhan yksi ja kaksi ja pähkäillään uudestaan käsitteet parillinen ja pariton. Sitten otetaan haltuun kolme ja neljä. Toinen maalaten ja toinen liimaten. Hienosti sujuu.

 

Ruokailussa odottaa iloinen yllätys, kun päiväkotilaiset ovat leiponeet Runebergintorttuja ja säästäneet meille maistiaiset. Onpas nyt helppo hankkia rasti helmikuun ”Kiitetään”-kampanjataulukkoon. Eikä kukaan myöskään poistu ruokalasta ilman kiitosta keittäjä Riikalle eli vähintään kaksi rastia on jokaisella jo plakkarissa. Hienoa!

Iltapäivällä pidetään helmikuun lastenparlamentti, jonka tehtävänä on miettiä, kuinka tutkimme ja tutustumme aiheeseen ”Minä ja maailma”. Syksyllä aiheesta oli perheiden kanssa sovittu käsiteltävän meidän metsää eläinten kotina, maapalloa systeeminä ja ihmisiä esim. YK:n Maailman lapset-materiaalin avulla. Lisäksi voitaisiin lähettää sähköpostia ystävänpäivän tiimoilta. Ja mitäs tuumivat lisäksi asiantuntijat tänään; selvitetään mikä on maailman suurin dinosaurus/karhu/asteoroidi ja aalto, perjantaisin pelkkää jumppasalia, tutkitaan maailman hassuinta kiveä tabletilta, esitetään eläinelokuva, tehdään tutkimusretki metsään eläimiä etsimään, vietetään kiinalaisuuspäivää (ruokaa, kieltä, hatut, kirjaimet jne.), lisätään planeetta-askarteluun maapalloaskartelu, eläinhoitopäivä (eskarille kylään Enska chihuahua from Mexico),  maistelussa hedelmät maailmalta ja ”Maailman ihmiset”-projekti eli kenet haluaisit esitellä tabletilla muille

-Teemu Selänteen!

-Minä en tiiä kettään

-Minä taidan esitellä Tarja Halosen

-Kukas se on?

Niinpä. Miten hienoja ajatuksia ja projekteja taas. Ei voi olla muuta kuin ylpeä. Hyvää työtä eskarit!

 

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

 

Ruokana kirjolohikiusaus ja  omena/punajuurisalaatti

 

On tutit, piltin, nokkamukit, myssyt, unikaverit, rätit, helistimet…ihan kaikki tykötarpeet siis. Lisäksi on 10 hienoa asiantuntijakuvausta siitä, millaisia eskarit ovat olleet vauvoina; joku on tykännyt nukkumisesta ja toinen ei, joku on syönyt hyvin ja toinen taas ei millään, joku on halunnut oppia puhumaan ja toisella puolestaan ollut kiire jaloilleen. On menty piiloon, kaadettu tietokonenäyttöjä, oltu painiparina, uitu, seistu vessanpöntössä, toimittu apumiehenä hallilla, pötköilty kainalossa, käyty muumimaailmassa ja oltu jopa tekemässä maailmanennätystä. No niin. Hilpeä vauvapäivä siis alkakoon.

Ja miten sitä sitten vauvaillaan? No, nämä vempulaiset tuntuvat nauttivan jumppasalissa möyrimisestä ja pajoissa/lakanoissa mylläämisestä. Niin ja vauvojenlaulujen kuuntelusta. Pienesti myös parkumisesta. Tuttia suuhun ja äkkiä!

Välissä pistäydytään kirjastoautossa, jossa syntyy aika upea ajatus Pekan ja eskareiden yhteistyönä. Pekka on nimittäin tuonut Pömpeliin liittyen Huussi-kirjan ja sen sivuilta eskarit bongaavat heti ihanan sinisen rakennuksen, jossa on oikein sähkövalot.

-Kato miten hieno!

-Meilläkin pitäisi olla valot

”Niin. Sinnehän voisi laittaa valot. Vaikka aurinkopaneelilla” Pekkakin innostuu pohtimaan ääneen. Vau. Mikä olisikaan parempi kestävän kehityksen idea. Mutta

-Mistähän me saataisiin siihen rahaa?

-Pitää myydä jotain

Ensin eskarit miettivät, että myytäisiinkö kirjastoauto, mutta se todetaan liian huonoksi ratkaisuksi. Kirjoja kun on kiva lainata ja sitä pitää kaikkien saada tehdä. Vaikka Pekka kyllä kertoo, että kaikkialla maailmassa ei ole ilmaisia kirjastoja, kirjastoautoista puhumattakaan.

-Hei, minä tiiän. Tehdään puita.

-??

-Tehdään polttopuita ja myydään ne.

Voi isot ideat sentään. Kuinka nämä ihanaiset voivat edes keksiä ajatella  jotakin tuollaista vaihtoehtoa. Kysy ja sinulle kerrotaan, vastavuoroisuus niin rules!No, ei me kuitenkaan taideta perustaa Timolan klapi ja pilke Oy:tä, ainakaan vielä, mutta tuo valoajatus on kyllä varsin tärkeä asia täällä maalla, missä pimeää ja hämärää piisaa syksyisin ja talvisin riittämiin. Pannaanpa siis asia hautumaan.

Kirjastoauton jälkeen jatketaan puuhia salissa; omia hommia, vauvajumppaa ja vauvapiilosta. Sitten onkin jo aika suunnata ruokalaan, missä koululaisilla on taas iloista ihmeteltävää, kun viime viikon mummot&papat ovatkin nyt muuttuneet vauvahömpyköiksi. Tarjottimille asettuu useampikin nokkamuki ja nopeimmat saavat keittiön Riikalta kaulaansa myös kaukaloruokalaput. Sitten tutit taskuun ja sopan maistelun. Ja kun vauvat ovat näin syömisenmakuun päässeet, niin tietysti jälkiruokaakin pitää saada: pilttiä. On omenaa, metsämarjaa, mangoa, aurinkoista, mansikkabanaania…Osalle maistuu, osa irvistää.

-Omena on parempaa

-En tykkää tästä

-Saako lisää?

Vielä imeskellään karkkitutit ja ehditään pienet ”omat vauvailut” ja sitten on jo aika lopetella eskariviikko.

-Kääntäkääpäs nenää kuusi kierrosta takaisin päin, että palaudutte menneisyydestä eskareiksi

-Montakos kertaa sun pitää?

Aivan. Eihän täti pääse kuudella kierroksella mihinkään. Ou nou! Se on kuulkaa siinä ja tässä kestääkö nenä, heh heh.

 

Valolla ja ilolla ihanasta vauvapäivästä eskareita kiittää ja mukavaa viikonloppua kaikille toivottaa  Heidi

Ruokana jauhelihakeitto, juusto, tomaatti ruisleipä ja piltit/smootiet yms.

 

 

Tänään piti olla lastenparlamentti, mutta teknisistä syistä jouduimme sen siirtämään ensi maanantaille. Ei nimittäin ole kiva istua kokouspöytään kilpaa kellon kanssa ja tänään oli niin hieno hiihtosää, ettei sitäkään hennottu jättää hyödyntämättä. Mutta maanantaina nuijitaan pöytään helmikuun suunnitelmat, se on varma se.

Mutta iihdosta tädillä on iloisia uutisia. Käynnistimme nimittäin tänään eskaviskan ”Sipuli hepulin hiihtokoulun”, jossa tarkoitus on oppia hiihtoa iloisesti kokeillen. Ensimmäisenä juttuna työnalle otettiin sauvojen käyttö. Laitetaan siis Hemppa kokeilemaan työntöä: ensin sauvat kaukana edessä, mikä näyttää ihan hassulta, sitten kyljenkohdalla ja lopuksi hiukan takana.  Sitten kokeillaan itse ja heti eskaviskat sen keksivät. Sauvat taakse ja johan lähtee.

-Oottakaas. Pitää irrottaa suksi.

Päivän toinen juttu on näet ”variksennokka” eli v-tyylillä mäennousu ja sitä varten pitää tietää, että mistä löytyy kantti. Siis suksesta, heh heh. Katsotaan vielä suksien asento ja lisätään se äsken opittu tärkeä juttu: sauvat takana. Kokeillaan tämäkin tasamaalla ja sitten mennään  umpihankea. Sujuu, sujuu. Mutta. Entäs kun edessä on se kovasti hikeä tuottanut viimeinen nousu.

-Hienoa! Menkää vaan. Hyvin nousee. Muista sauva työntää takana.

Siellä jono mennä taarustaa rinnettä ylös, variksennokalla. Ja mäen päällä aurinko saa paistaa kilvan iloisten ilmeisen kanssa. Tästä tulee niiiiiiiiiin hepulin hauska hiihtokoulu, uskokaa pois.

Ruokailu meidän täytyikin tänään toteuttaa päiväkodin puolella, mikä sujui ihan hyvin. Aluksi. Mikä ihme ipanoita vaivaa, kun mekkala nousee aina tädin poistuessa näköpiiristä. Vaikka muita aikuisia on paikalla. Ja sama meno jatkuu eteisessä niin, että koululaisetkin jo pysähtyvät ihmettelemään.

-Hei. Mikä juttu tämä nyt on? Tämä mekkalointi ja pöljäily.

-Minusta tuntuu, että pöljäily alkaa aina, kun sinä et ole vahtimassa.

Ilmeet ovat vakavat, mutta ukaan ei käy eskarikaverin toteamusta kiistämään.

-Tiedättekö. Semmoiselle on olemassa yksi tosi paha sana. Sitä sanotaan silmänpalvonnaksi. Hui. Se tarkoittaa sitä, että tehdään ja totellaan vaan, kun joku tietty on näkemässä. Toimiikohan sellainen?

-Ei (*monta)

Kyllä kättäytyä pitää osalta, onpa valvomassa kuka tahansa. Tai ei kukaan.

-Niin kuin syksyllä koulussa

Niinpä. Ja koulusta puheenollen.

-Minä lähden nyt iltapäiväksi kouluun. Että jos minua ei näy huomisen vauva-päivään, olen vissiin joutunut jälki-istuntoon. 

Voi ilo ja riemu. Täti jälkkärissä.

-Ai niinkun kiisselissä

-Ei. Vaan Piltissä. 

V& i kirjoittelee Heidi

Aika kiva juttu, että useampikin koululainen on viime päivinä käynyt kysymässä, että milloinka katsotaan ne tammikuun tervehtimiskampanjantulokset ja pidetään arvonta. No, tänäänhän ne, kun oli koko koulun aamunavauksen aika. ”Hyvää huomenta” kajahtaa jumppasalissa niin reippaasti, että lumet tippuvat katolta. Onpas hyväntuulista väkeä tupa täynnä.

-Mites tervehtiminen meni noin niin kuin omasta mielestä?

Pääsääntöisesti ylös nousee pelkkiä kolmosia, eikä mikään ihme, kun katsoo tuloksia. Vastauksia on palautettu 67 kappaletta ja näin tervehtimisrasteja on kerätty:

17 POSKISUUDELMAA
20 HATUNNOSTOA
30 LÄPSYÄ
46 NAMASTE
54 KUMARRUSTA
198 NYRKINKOLAUTUSTA
209 NYÖKKÄYSTÄ
234 KÄDENHEILAUTUSTA
237 HALAUSTA
344 YLÄVITOSTA
387 KÄTTELYÄ

Puhetervehdyksissä taas ääniharava oli MOI 613 rastilla, tosin eivät HUOMENTA (608) ja  TERVE (587) huonosti pärjänneet nekään. Ja sitten arvontaan viisi palkintoa. Laput tyhjennetään kaikkien nähden koriin. Jokaiselta luokalta otetaan vuorollaan yksi satunnainen onnetar. Lappuja myös sekoitetaan välillä. Silti

-Epistä. Kaikki oli tyttöjä.

Arpaonnenvaihtelu se jaksaa aina nostaa tunteet pintaan. Mutta elämä on ja ensikerralla uudet voittajat. Tai samat, mistä sitä voi tietää. Mutta sen ainakin tiedämme, että seuraava arvonta on helmikuun ”Kiitos”-kampanjan päätteeksi. Annetaan siis ensin opettajien esittää pienet arvauspantomiimit aihetta virittämään ja sen jälkeen, jotta kaikki varmasti muistavat, että miten kiitos sanotaan ja miltä se kuulostaa, niin kutsutaan koko koulu namskin namskin karamellin hakuun. Hyvin sujuu!

Aamunavauksen jälkeen suuntaillaan hiihtolenkille, jossa edessä on taas umpihankea. Mutta eipä se meitä haittaa, sillä tänään kaikki eskaviskat kiertävät koko lenkin! Alamäet ja yllämäet. Peukkua nousee!!

Iltapäivällä vuorossa on eilen ilmestyneen Soisalonseutu-lehden tutkailu. Katsotaan etusivu ja tarkastellaan tarjontaa aukeama kerrallaan     http://edition.pagesuite.com/html5/reader/production/default.aspx?pubname=Soisalon%20Seutu&pubid=4ee59549-9fe5-4b97-b8a6-8855c4802dc4

-Tuossa ollaan me!

-Hirmu iso juttu

-Mutta ei se ollut Kertun isä, vaan Pihlan, joka keksi sen Pömpelin!

Näin on, joten tuumataan, että pitää laittaa asiasta oikaisupyyntö. Mutta muuten on kyllä mainiosti kirjoitettu juttu.

-Meillä ei ole tuollaista lehteä

-No. Minä laitan teille linkin ja sitten voidaan ottaa siitä myös kuva ja laittaa sinne omalle muistitikulle. Sopiiko?

Hyvin sopii. Kuten myös talvinen lumiukkomarssi, jonka päälle loppupäivän omat hommat ja kotia/lukuleposia kohti. Eikä vieläkään päästä tähtitornille, voi pilvipimpulat sentään!

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana hernekeitto ja letut

Heti alkuun iso ilo: Timolan isäihminen Päätalon Jyrki tuoda tupsautti meille kaivatun halkaisupöllin. ISO Kiitos!

Aamulla jumppasalissa vallitsee jännittynyt vipinä, kun vuorossa on päiväkodin ja koulun valokuvaus. Ja miten hienosti uskaltautuvat ihan pienimmätkin kuvattavat kuvaajan eteen vuorollaan ja ongelmitta saadaan myös koko päiväkodinporukka tiivistettyä yhteiseen ryhmäkuvaan. Vaikka meitä on paljon, yli 30. Isoa peukkua kaikille!

Kuvauksen jälkeen suunnataan ulos, missä eilisen pakkanen on lauhtunut mukavaan -7 ja taivas tuiskuttaa lunta. Ihanaa. Vaikka joku kyllä jo pohtii, että mitenkähän käy huomisen hiihdon, että onko latu taas kadonnut kokonaan. Saapas nähdä.

Ruokailussa sitten tulee tilanne. Koululainen tulee näet kertomaan tädille, että häntä on eskarilainen potkaissut. Ja tuskin on tämä ehditty selvittää, kun Katja-ope pyytää tätiä selvittämään nimittely-asiaa. Oi joi. Se on käytöspalaverin paikka.

-Ei tule kruunumerkkiä tänään

-Ei tullut eilenkään

Ai jai. Nyt meinaa homma lähteä lipsumaan syksyllä jo voitettuihin höpöhommiin. Varsinkin, kun vielä päivän päätteeksi eräs äiti-ihminen toteaa eteisessä korvansa napanneen aika ikävää puhetta. Tämä käytösasia tarvitsee siis selvästi yhteistä tarkastelua ja sopimuksia, ettei hukata ryhmän hyvää ja reilua toimintatapaa. Ja ennen kaikkea, otetaan vastuu omista pöljäilyistä, ilman turhia venkoiluja ja vänkkäämistä.

Mutta jos oli haastetta tänään muualla, niin puukäsitöissä sujui mallikkaasti, kun kokeiluun oli aika ottaa uusi työkalu: vintilä eli käsipora. Ensin annetaan ohjeet ja jokainen eskari poraa yhden reiän yhdessä aikuisen kanssa. Sitten saa kokeilla ihan itsekseenkin. Nyt kieli keskellä suuta ja hätäilemättä. Sujuu. Eikä sitä surra, että yksi poranterä katkeaa, siitähän yhdessä opitaan, että ei se mene terä puuhun voimalla ta väkisin, vaan kauniisti kellonsuuntaan kääntäen sekä vastapäivään pakittaen.

-Tässä kotiläksyssä te saattekin vauva-päivää varten selvittää, että mitä teidän äidit ja isät muistavat teistä pieninä.

Hilpeää. Ensin eskarit ovat sitä mieltä, etteivät vanhemmat varmaan muista mitään heistä. Täti on satavarmasti erimieltä.

-Meidän Tuukka ei pienenä halunnut syödä amiittia

-Mitä on amiitti?

-No se olikin pulma, kun me ei tiedetty. Mutta sitten selvisi, että hän tarkoitti tomaattia. 

Seuraa hilpeää hihitystä. Kuten muistakin tädin muistinvaraisista vauva-jutuista. Ja innostus alkaa kohota. Ai että. Mitähän kaikkea tästä saadaankaan irti.

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana limekala, perunamuusi ja salaatti

 

Täti oli tänään aamupäivän toisaalla ja saapui eskarille vasta yhdeksitoista, mihin mennessä eskarit olivat ehtineet puuhata veo Minnan ja Hempan  kanssa jo vaikka valan mitä

-Meillä oli H hommia

-Me tehtiin rata saliin

-Oikeesti. Millainen se oli?

Ihanaa, miten paljon iloa ja ideoita liikuntavälineillä vapaasti rakentelu on saanut aikaan. Lähdetän siis porisevan rupattelun saattelemana syömään ja otetaan sitten päivän päätteeksi kuuntelu. Porukka pötkölleen lattialle ja pienesti näköestettä väliin. Katsotaan paperista hahmot ja laitetaan oma nimi. Sitten, hys hys, kaverille työrauha. Kuuntelu käsittää 12 pientä väritystehtävää ja kestä kokonaisuudessaan 11 minuuttia. Aika mukavasti jo jaksetaan.

-Hei. Laitappa vielä arvioi omasta maltista siihen nimen perään. Se 1 2 tai 3.

-Mulla on 3.

-Mulla taitaa olla 2.

-Tää oli helppo.

-Minusta oli välillä vaikeeta, mutta minä vaan silti väritin. Ja valmis.

Hyvä homma. Kuunteleminen ja keskittyminen ovat tärkeitä taitoja, muuallakin kuin koulussa. Ja miten paljon eskarit ovat niissä kehittyneet, ihan koko ryhmä. Peukkua nousee.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana bolognesekastike, rakettispagetti ja vihersalaatti

Tänään eivät kyllä vuodet menijöitä painaneet, sen verran aktiivisesti porhalsivat eskarit mummoina ja pappoina. Tuskin on ehditty saliin saada valot, kun jo kuuluu

-Heidi. Kato. Meillä on juoksukilpailut.

Hilpeää. Siellä huivipäiset mummot pinkovat kilvan seinältä seinälle ja nauraa kihertävät napa kippurassa. Ja kahvikupithan on tietysti mustettu ottaa matkaan; posliinit tasseineen, kuvamukit ja jopa oikea kuksa. Kyllä niistä kelpaa päiväkahvit ryystää.

Aamutuokiolla tutkitaan vielä viimeiset asiantuntijalausunnot, joissa todettiin mm. että hyvin osataan pinota puita, keittää kalakeittoa ja paistaa karjalapiirakoita,  mukavinta ovat lapsenlapset ja päiväunet, tylsää on raahata puita metsässä pitkiä matkoja ja se ettei ole mitään tekemistä. Oppia puolestaan haluttiin sukeltamaan, laskettelemaan ja puhumaan englantia.

-Taas. Kaikki haluaa vaan puhua englantia.

-Minä osaan jo aika paljon

-Minä tiedän sen ”My name is”

Ok. Otetaan vielä pikainen leluesittely ja sitten onkin aika paneutua omiin hommiin. Mitä nyt pistäydytään kirjastoautossa, jossa Pekka palvelee hymysuin  huonokuuloisia/näköisiä asiakkaitaan. Ja niin mukavaa miestähän tietysti varoitellaan jo ensiviikon vauvapäivästä

-Me ei osata ehkä puhua

-Sanotaan vaan, että ”tättä”

Pekka lupaa vakaasti nyökäten yrittää suoriutua myös asiakaskunnan toisesta ääripäästä. Niin ja antaapa yhden papukaijamerkinkin, kun tarkkasilmäinen eskari huomaa kirjan hypänneet ihan väärään hyllyyn.

Eskarilla omat hommat jatkuvat, kunnes on aika ottaa ”ikäihmisjumppa”. Ensin soveltuvaa musiikkia ja sitten kieritään, ojennellaan, venytetään ja

-Tästä opetallaan laskuvarjohyppyä ja tästä sukelletaan avantoon

Voisi melkein sanoa, ettei maailmassa voi olla mitään mukavampa,a kuin lavanreunalta patjalle hyppääminen. Portaita ylös ja hypyllä alas. Hikipäähän asti. Jumpan lopuksi otetaan vielä rentouttava pulsaattoripesukone. Mitä ennen pitää tosin selvitellä pieni remuamisjuttu.

-Hei. Kysymys. Oletteko te nähneet joskus, että mummot ja papat hyppisivät toistensa päälle?

Ei ole kukaan semmoista ikinä havainnut. Sovitaan siis, että maltilla mennään mekin, kun kerran osataan. Ja sitten otetaan esille lakana, jota pulsaattorikone pesee. Voi ilo ja riemu, varsinkin, kun koneeseen iskee tuon tuosta holtiton ravisteluvaihde päälle.

Käydään vielä syömässä ja ruokalassa onkin juuri sopivasti puuropäivä, ettei tekarit halkea, heh heh. Ja koulunaikuiset miettivät, että jos meillä on ikäihmisinä meno näin rivakan iloista, niin mitenkähän tullaan selviämään vauvapäivästä. Lautaset tyhjenevät ja on aika huipentaa päivä odotettuun kaffehetkeen. Pitkä pirtinpöytä on katettu pellavaliinoineen kaikkineen ja tarjolla on kahvia, teetä ja mahua. Sekä vanhanajan voisilmäpullaa. Lisäksi opiskelija Emilia on tarjoillut jokaiselle kaksi pihlaja-karkkia, että kyllä maar vaan nyt ollaan asian ytimessä.

-Onko vielä omia hommia?

-Hei. Katsokaas kelloa. Missä kohtaa on minuuttiviisari?

-Yhdessätoista.

-Eli viisi minuuttia ja mummo/pappapäivä on eletty. Menikö nopeasti?

-Joo. Mutta saako sitten vauvapäivänä tuoda pilttiä?

-Saa

-Hyi. Minä en tykkää.

-Voiko ottaa nokkamukin?

-Joo. 

-Minä tuon tutin (iloista hihitystä)

 

Valolla ja ilolla  Heidi

Ruokana ohrapuuro, mehukeitto, sekaleipä, leikkele ja kurkku

 

 

Pakkaspäivä voisi olla rankka haaste, mutta ei meille, joilla on käytössä jumppasali. Aamusta liikkeellä ovat pallottelut, joiden päälle hoidellaan aamutuokio. Jonka lopuksi puolestaan tavataan toimintaa seuraamaan tullutta varhaiskasvatuksen johtaja Sonjaa: ”Mikä teistä on kivaa täällä eskarissa?”

-Leikkiminen

-Korona ja neppiautot

-Kaikki (*monta)

Taidokkaasti eskarit selittävät myös, mitä tarkoittaa lastenparlamentti ja mitä tapahtuu huomisen mummo/pappapäivässä.

-Saa tuoda oman kupin. Ja sitten juodaan kahvia.

-Minulla on sellainen valkoinen kuppi, jossa on oikea kultareuna.

-Minä en tykkää kahvista

Ok. Otetaan väliin pienet omat hommat ja niiden päälle harjoitellaan kirjan R, niin kuin rusetti. Eikä haittaa tippaakaan, vaikka aakkoslaulu-cd on unohtunut vanhaan mankkaan, sillä eskarit kajauttivat laulun ilmankin mallikkaasti. R niin kuin rutiinilla ratkaistu.

Ja sitten on aika katsoa mummo/pappahaastattelut, että osataan huomenna toimia oikein. Aivan mahtavaa, miten hienosti ”ikäihmiset” ovat lähteneet tiedonkeruutamme tukemaan. Ja miten ylpeitä eskarit ovat omista ihmisistään. Kyselyssä vastaajien ikähaitari on  57-90 vuotta, mutta aika hauskaa on se, etteivät vastaukset eroa ihan hirveästi toisistaan.

Hyvin osataan: käsityöt, järjestyksen ylläpito, säästäminen, siivous, lasten kanssa leikkiminen, lukeminen, laulaminen, satujen kerronta sekä leivonta ja ruuanlaitto.

Mukavaa taas on : lasten kanssa touhuilu, kuntoilu, ystävien ja perheen tapaaminen, neulominen ja ihana perhe

Tylsäksi todetaan: sairastaminen, ruuanlaitto, ikkunoidenpesu, siivous, vesisade ja kylmyys ulkoillessa sekä käsin tiskaaminen.

Oppia vielä haluttaisiin: uusi harrastus, puhumaan paremmin englantia, yleensä monia asioita, korjaamaan autoa, hyppäämään laskuvarjolla, puhumaan kieliä esim. italiaa/englantia/ruotsia.

-Jaa. Se on huomenna sitten otettava sukkapuikot ja virkkuukoukut esille. 

-Ei!

-Joo!!

-Kukahan tekee tuon laskuvarohypyn?

-Kenenkäs autoa me aletaan korjata?

-Mun peltoautoa

-Hei. Voidaan mennä kuntosalille.

Eskareilla on heti hilpeitä visioita siitä, kuinka aihe huomenna otetaan haltuun. Hyvä niin. Ja tädin on nyt paras alkaa kiireen vilkkaan vaivata taikinaa nisupullaa varten.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana porkkananapit, perunat, yrttikastike ja kreikkalainensalaatti

Aamu on vasta valkenemassa, mutta meidän metsässä on jo täysi tohina päällä. Tulet on tehty ja pian pannaan vesipannu porisemaan lämmintä mehua varten. Omia majoja kaivetaan esiin lumesta ja polkuja avataan.

-Mikä tuo on?

-Tietääkö joku?

-Se on sahapukki. Sillä tehdään puita.

-Me saadaan kotona ratsastaa sillä

No tokihan uutta sahapukkia saisi ratsunakin käyttää, mutta kun se ei jouda. Ei, koska tuulen kaatama latvus pitää saada polttopuun mittaan.

-Minä olen sahannut jo kolme!

-Saanko minä nyt?

-Heidi.Tuu auttamaan. Tää pitää saada täältä irti. (seuraava runkopätkä)

Pömpeliin kertyy polttopuu toisensa perään. Samassa joku huomaa, että aamun vieras on saapunut ja jännitys tiivistyy muikeiksi ilmeiksi. Siinä hän nyt on, Soisalonseudun toimittaja Antti, mutta mitä hän eskareista meidän metsästä ja Pömpelistä kyseli, sen te saatte lukea aikanaan lehdestä. Joko paperiversiosta tai netistä. Ja eskarithan osasivat vastata oikein asiantuntevasti.Mutta oli eskareillakin kysymys Antille

-Päästääkö me kaikki lehteen??

”No tietysti” Antti lupaa ja metsä raikaa ilokiljauksista.

-Me ollaan sitten julkkiksia (haltioitunutta iloa)

Antti jatkaa matkaansa ja me odotellaan veden kiehumista pannussa. Osa haluaa sahata, joku kerää oksia majan kattoon, osalla on menossa melkoisen mystinen prinsessa leikki, jossa salaisessa puutarhassa kasvaa taikakasveja.

-Mehulle!

On se hyvää, lämmin mehu. Vaikka useampikin eskari kyselee makkaran perään ja täti ymmärtää sen täysin: nuotiomakkara aina vaan niin rules.

 

Iltapäivä pyhitetään omille hommille. Niin ja yksi tehtäväkin tänään tulee. Eskarit ovat hankkineet kaikki 12 papukaijamerkkiä, joten on aika viettää eskavuoden toinen mukavuustunti.

-Perjantaina, kun hörppäämme ne mummoilu ja pappailu iltapäiväkaffeet, silloin jokainen saa esittää oman ehdotuksensa mukavuustunnista.

Ilmeet ovat pohtivat. Mitähän sitä haluttaisiin…

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kalakeitto, sekaleipä, maksamakkara ja kurkku

 

Jatkoimme tänään avaruusteemaa, niin askarrellen kuin jumppasalissakin.

-Minä en tiedä mistä teidän oliot ovat kotoisin, joten nyt saa ihan itse keksiä, miltä ne näyttävät. Täällä  on…

Penkeille on levitetty erilaisia  materiaaleja; huopaa, lankoja, irtosilmiä, nappeja, pörröpaloja… Iloa ja riemu, eskareita ei tarvitse kahta kertaa kehottaa.

-Kato. Tää on parta.

-Tällä on kolme silmä. Ja tämä on SUU.

-Tällä on hiukset ja viitta.

-Tämä on niin kuin pehmolelu. Saako tämän kotiin?

-Tietysti. Sinun oliohan se on.

-Tää on se kaunis siitä sadusta

-Tarkoitatko Vasilisa Viisas?

-Joo!

-Tää Iivari Pahasilmä

-Tää on Kuolematon Kasshei!

Hilpeää. Lukuleposkirjamme ”Alas taukavirtaa” saa eskarit innostumaan hahmoistaan. Ja miten hienoja ideoita eskareilla on siitä, miten erilaisia materiaaleja voi askartelussa hyödyntää.

Jätetään hahmot kuivumaan ja suuntaillaan jumppasaliin, jossa otetaan toiveleikkinä ensin bakteerihippaa ja opetellaan sitten teeman mukaisesti uusi leikki nimeltä ”Saturnuksen renkaat”. Ja sitten syömän.

Iltapäivällä täti on palaverissa ja eskarit ulkoilevat Minnan kanssa.

-Mites meni?

-Hyvin. Me oltiin koiria.

-Me laskettiin mäkeä. Ja sitten vaan rymyttiin.

-Järjen kanssako?

-Joo. Ei käynyt mittään.

Hyvä. Posket ovat punaiset ja mielet hyvät, kaikki mallillaan siis. Ja huomenna me esitellään meidän metsää toimittajalle.

-Pääseekö kaikki lehteen?

-Jaa, luultavasti.

-Jee!!! Me ollaan sitten julkkiksia.

Voi elämänkevät. Kyllä ilo osaa kummuta sitten pienestä asioista.

Valolla ja Ilolla eskarilla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kinkkukiusaus ja omena/punajuurisalaatti

Aika moni eskareista oli aamulla katsellut kuunpimennystä, mikä sopi täydellisesti päivän teemaan. Tämän aiheen käsittely startattiin katsomalla yhdessä 1.-2.luokan kanssa meidän Linnunratamme esittely.

-Mitäs te jo tiedätte avaruudesta?

-Siellä on tähtiä

-Ja planeettoja

-Siellä ei ole happea

-Siellä ihminen leijuu

-Osaatko kertoa miksi?

-Siellä ei ole painovoimaa

-Avaruudessa on tosi kylmä

-Siellä ei voi elää

-Voipas. Jonnet.

Höpsistä nyt, ei me moiseen aleta, vaan otetaan aihe älytaululle esittelyyn. Ja se onkin kuulkaan niin mukava esittely, että joku kysyy heti, mistä se netistä löytyy, joten sovitaan, että täti laittaa linkin tänne blogiin. Eli linnunrataa ja paljon muutakin mukavaa voit kurkistaa täältä. http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/avaruus/app/

Otetaan pieni kirpeä (-22) välituntiulkoilu ja kipaistaan sitten omiin hommiin eskarille; osa pelaa koronaa, osa leikkii menninkäisiä, salissa meneillään on sähly ja muuten vain liikuntajutut. Kaikilla on kivaa ja kavereita, joten homma kunnossa.

Iltapäivällä aloitetaan avaruustutkimuksen luova puoli. Aamun perusteella tiedämme, ettei avaruudesta ole löydetty varmistutusti elämää, mutta ei se estä silti hassuttelemasta ajatuksella. Siksipä jokainen eskari saakin luoda oman sukkahirviöavaruussankarin. Otetaan sis sukka, tungetaan täyteen tyynyvanua, lisätään muutama nyrkillinen herneitä sekä liimataan pahvikiekko pohjaksi. Vähän vielä liimaa ja lankaa ja siinä ne tojottavat upeat oliovartalot.

-Mulle tulee pinkki

-Kato! Onko iso.

-Mikä on sun?

Näistä tulee vielä mahtavia oliota, niin iloisia ovat väsääjien ilmeet. Eikä epäilystäkään, etteikö samalla syntyisi sata juttua ja tuhat tarinaa omalle muistitikulle tallennettavaksi. Kohti avaruutta siis ja sen yli!!!!

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana broilerikastike, ohrahelmet ja punakaali/appelsiinisalaatti.

Voi mahdotonta. Tänään eskarissa oli vuorossa kellonäyttely ja asiantuntevasti eskarit osasivatkin esitellä oman aikarautansa; hankintapaikoista viisareihin asti. Mutta ihan hirmuisen yllätyksen täti koki esittelyn lopuksi, kun vuorossa oli oma kirpparilöytö vuosikymmenten takaa. Kuulkaahan juttua.

Tätihän keräsi aikoinaan 90-luvulla kelloja ja siksi niitä tuppaa vieläkin olemaan vaikka minkämoisia varastonlaatikoissa. No. Täti etsi eilen matkaan käkikelloa, mutta koska yksi käpypunnus puuttui, päätyi ottamaan mukaan pikkuruisen ”kaappikellon”, josta joku oli purkanut koneistonkin ja asentanut patteriviisarit tilalle. Ja siitä täytyy olla toooooooooosi kauan, niin paksussa pölyssä kello oli, kun pintaan pystyi ihan kirjoittamaan.

-Miksi se koneisto on purettu?

-En kyllä tiedä. Pannaanpa tähän patteri ja katsotaan toimiiko tämä edes.

-Sekuntiviisari liikkuu!

-Entäs, jos se meneekin taaksepäin?

-Hei. Entäs jos se vie meidät mummoiksi asti. (hihitystä)

-Ai niin kuin aikakone?

Nämä tyypit ovat sitten mahtavia. Ihan vimpan päälle. Hommahan nimittäin keulii lapasesta alta minuutissa ja ”ta daa”, meillä on aikakone. Joka sitten näyttää kykynsä heti kirjastoautossa. ”Mitä? Lainasinko minä nämä jo äsken?” Pekka kysyy hämmästyneenä näyttöä tuijottaen ja lainaus pitää suorittaa uudestaan. Mystistä.

Kirjastoauton jälkeen on aika ottaa pieni happihyppy kireässä pakkassäässä.

-Entäs jos koko eskari katoaa sillä aikaa?

-Tai siellä on dinosaurus

-Tai me tullaan vauvoiksi

Hilpeää. Menneeseen on selvästi kiinnostavaa matkailla. Eikä into vähene tippaakaan päivän mittaan, vaan vielä kotiin lähtiessäkin pitää ottaa pikku pohdinnat.

-Jätetäänkö me se päälle viikonlopuksi?

-Joo-o. Se jäi sinne pöydälle raksuttamaan.

-Entäs jos se tekee niin, että maanantaina on uudestaan lauantai? (iloista naurua)

-Hyvä idea! Aina olisi viikonloppu. Eikö olisi kiva.

-Ei olisi.

Niinpä. Kyllä viikonloppu hyvä on, mutta maanantaina taas mukava nähdä.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee Heidi

Ruokana kalapihvit, perunamuusi ja salaatti

 

Joskus asiat asettuvat uomiinsa yllättävien käänteiden kautta. Aamulla eräs äiti kertoi viskarinsa harmitelleen, että hiihdossa on liian pieni matka hiihdettäväksi. No siitä sitten tädit heti viisaita päitä yhteen ja niinhän se syntyi: eskaviskan hiihtokoulu 2019. Ja heti tietysti homma liikkeelle.

-Nyt on hieno latu!

Totta. Lämmin kiitos siis laduntekijälle, kyllä kelpaa äkkinäisempienkin hiihtäjien mennä. Mutta sitä ennen on opeteltava yksi tärkeä juttu.

-Nyt kuulkaa leikitään, että te olette metsässä pyllähtäneet nurin. Huiskis vaan, sinne kaikki. Ihan rähmälleen. Ja sukset on sikin sokin solmussa. Just noin. Nostapa sukset kohti taivasta. Hyvä. Sitten varovasti sivulle vierekkäin. Hyvältä näyttää. Ja sitten sauvalla auttaen ylös.

Uusi taito päivässä pitää mielen vireänä. Kiitos eskaviskat, oli kivaa hiihdellä kanssanne. Ja seuraavalla kerralla kokeillaan nousua variksennokalla.

 

Iltapäivällä eskarille odotetaan vierasta, koronahaasteeseen. Yhden eskarin iskä on meinaan paljastanut pelanneensa joskus kyseistä peli  ja nyt hänet on kutsuttu näyttämään, että vieläkö on taito hyppysissä. Ensimmäinen lyönti. ”Onko teillä puukkoa?” Kepinkärki on kuulemma liian jotain ja sitä pitää vuolaista. Voi isäihmiset sentään. Peli on kiihkeää ja tilanteet vaihtuvat, eikä yleisö meinaa pysyä housuissaan. Vie melkein 40 minuuttia, että voittaja saadaan ratkaistuksi.

-Mä kerron äidille, että lin superhyvä!!!!!

Kuinka voikaan pienen miehen ilme loistaa, hyvä ettei riemusta kahtia halkea. Mutta pelaajajonossa on monta innokasta lisää ja lukuleposet painaa päälle…

-Pelatkaa vaan

Ei kai siihen maailma kaadu, jos yhdet leposet muuttuvat peli-iltapäiväksi. Kun on ihan vierailija ja kaikkea. Että tädille vaan sanktiot ja reklamaatiot, jos on illasta kotona pientä väsytystä, pientähän se on näin ison ilon rinnalla.

Peli siis jatkuu ja äityy välillä ihan elbailemiseksi. Lyödä nyt selän takaa ja muka kolme kerralla…Voi ilo ja riemu! Valtava ja lämmin kiitos sinulle Antti, kun tulit, heittäydyit ja pistit itsesi likoon. Aidosti. Juuri sellaisesta painuu pienten ihmisten sydämiin jälkiä, joita aikakin vain kultaa entisestään.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana lihapullakastike, perunat ja vihersalaatti

Ensin. Mahtava kiitos Timolan koululaisille tammikuun tervehtimiskampanjaan mukaan lähtemisestä. Ihan älyttömän mukava kuulla aamuisin huomenet ja kolautella nyrkit. Vähänkö siistii. Täti kiittää ja kannustaa, vielä viikkoa aikaa kerätä rasteja.

Myös eskarit ansaitsevat tänään kiitoksia, ihan kruunumerkin verran. Aamulla kellohommat hoituivat maltillisesti, omissa hommissa maltti oli matkassa ja niiden päätteeksi tavarat löysivät paikoilleen vimpan päälle. Peukkua tästä!

Mutta ihan huippujuttu oli iltapäivän luistelu. Timolan eskarit + 1.-2.luokkahan pääsivät tänään Kalpan kiekkokouluun, jonka ohjaajina toimivat Thomas, Tiina ja Ronja. Ryhmiä oli kaksi ja jäällä kerrallaan noin 15 lasta. Homman voi tiivistää yhteen sanaan: sujuu! Ei mitään hässäköintiä tai höpsöilyä, vaan iloista liikkumista porukalla. Kaarroksia, väistelyä, hyppyjä, pelejä…ja huom: tarkasti kuunneltujen ohjeiden mukaan. Siitä täti ja Katja-ope täräyttävät molemmille porukoille sata pistettä! Ja vielä toisen mokoman perään, kaveria kannustavasta asenteesta. 1,5 tuntia kuluu nopsaan ja pukukopissa on aika antaa kokemusanalyysiä tuokioiden sisällöstä.

-Mikäsoli mukavinta?

-Seuraa johtajaa

-Se hyppy

-Jäämies ja polttopallo

-Kun pelattiin

-Opittekos jotain uutta?

-Takaperinluistelun

-Hypyn ja väistämään

-Yhdellä jalalla luistelun

-Ei yhdellä jalalla voi luistela. Se on liuku.

Juu, totta. Voi asian noinkin tosiaan nähdä. Mutta tärkeintä on, että kaikilla tuntuu olevan pelkästään hyvä mieli, vaikka jalat ovatkin jo melkein poikki väsystä.

-No, huomenna on hiihtoa. Jos haluaa, voi kokeilla saadaanko rikotuksi koululaisten tänään tekemä latuaika.

-Joo!!!!(*monta)

Talviurheilu niin rules!

Valolla ja Ilolla kirjoittelee Heidi

Ruokana makkarakastike, perunat ja porkkanaraaste

Huh hei. Tänään startattiin talvilajeista hiihto ja sehän olikin menoa se. Sauvat saatiin sentään kaikille oikein ja suksetkin melkein, mutta latu se vaan veti hiihtointoisia eskareita niin, että tädillä oli omat sukset vielä kainalossa, kun ensimmäistä piti ojasta lähteä ylös onkimaan.

-Mites tämä tälleen?

-Me ei kuunneltu. Lähdettiin vaan menemään.

-Ehkä sauvat oli huonosti.

-Me mentiin sinne viime talvena, kun oltiin viskareita. (ojaan)

-Ahaa. No mites te pääsitte pois?

-Piti vaan mönkiä.

-Menisittekö nyt uudestaan?

-No ei!

-Juu. Tähän menee ihan hirveästi turhaan aikaa, kun kaikki joutuu odottamaan. Ottakaahan maltti matkaan. 

Ok. Tuumaillaan vielä muutama juttu hiihtämisestä ja lähdetään sitten kokeilemaan latua. Luntahan oli nimittäin pyryttänyt oikein kunnolla eli melkein umpihankihiihtoa oli harrastettava. Jono liikkuu ja kaikki menevät omaa tahtiaan. Osa hiihtää koko pienen kierroksen, osa puolet, mutta kaikki ovat liikkeellä. Hyvä homma. Tästä se alkaa.

Ja hiihtoon liittyen. Eero rehtori antaa eskareille ruokalussa aikamoisen jutun mitattavaksi:” Minä harrastan sellaista eräilyä. Ja minun eräsukset on 2,5metriä pitkät.”

-Eli 250cm???

Oho. Tämä meidän pitää ihan mitan kassa katsoa.

 

Iltapäivällä vaatteet ovat kuivurissa, joten teemme pienen päiväjärjestysmuutoksen. Ensin luemme kirjan, mikä se puolestaan tuottaa tädille hiukan hankaluutta, uusilla moniteholaseilla, mutta onneksi lukutaitoiset eskarit korjaavat tarvittaessa. Sitten muistutellaan vielä ”Kellokalle”-leikillä mieliin hukan viisariasioita ja vasta päivän päätteeksi otetaan tehokas puolituntia puukässää.

-Tää pyllyosa on valmis!

-Näytä?

-Minä autoin ruuvaamisessa. Me tehtiin tää yhdessä. Niin saatiin valmiiksi.

Niin ne vaan valmistuvat, omat luontojakkarat, pian jo jalkoja päästää ruuvaamaan kiinni. Että hyvin ehditään huhtikuun luontoluokkaa varten saada istuimet alle. Huippu juttu eskarit. Sisukkaan määrätietoisesti toimittu!

 

Valolla ja ilolla Heidi

Ruokana lasagnette, salaatti ja ruisleipä

Aakkosjunaa sai tänään 11 matkustajansa, kun kyytiin hyppäsi P-kirjain. Menneinä aikoina määrä olisi tarkoittanut jokseenkin jo ”arkikirjainten” puolta väliä, mutta nykyään sähköinen maailma on lisännyt lasten normaaliin kirjaintarpeeseen W, B, F,Q jne. vieraat kirjaimet. Eli vielä on monta tutkittavaa ja maisteltavaa, 18 matkustajan verran.

Ulkoilulla suunnataan meidän metsään, kun on jo sinne ihan ikävä. Ja voi kauhistus! Joululoman myrsky on katkaissut suuresta männystä latvan ja paiskannut päin pömpeliä. Saha hommia siis tiedossa. Mutta ei mitään niin pahaa, etteikä jotain hyvääkin. Latvasta ja rungosta saadaan tehdyksi aikamoinen pino polttopuita, joilla voidaan paistaa makkaraa ja lähettää kipinöitä pimeään jatkossakin. Luonto ja kierrätys niin rules!

 

Aivan uutena juttuna aloitimme sitten tänään kellon tutkimisen.

-Mihin me ihmiset tarvitaan kelloa?

-No silleen, että on oikeessa paikassa, kun pitää

-Ettei myöhästy

-Että tietää, paljonko kello on

Asiasta ollaan selvästi kartalla, mutta sen selittäminen on houkan haastavaa. Huomattavasti helpompi onkin kysymys siitä, millaisia kelloja on olemassa; ranne-seinä-, käki-, kaappi-, herätys- ja älykelloja. Ja sukelluskelloja myös, niin aikaa mittaavia, kuin mekaanisesti sukellusvälineenä toimivia.

Seuraavaksi opetellaan viisareiden nimet ja sitten onkin jo aika testailla. Ensin itää piirtää pieni viivoja sekunnin ajan. Ei tule montaa. Lisätään aikaa minuuttiin.

-Milloin tää loppuu?

-Mulla on jo näin paljon

Mutta entä jos pitäisi piirtää tunti? Kahden minuutin kohdalla alkaa porukka herpaantua, joten pannaan loppu aika tunnista munakelloon ja lähetään omiin hommiin. Mitä kaikkea niin pitkässä ajassa kerkeääkään? Ainakin pelata kokonaisen koronapelin, rakentaa ison majaleikin, olla salissa rosvoa ja poliisia…

-Tunti on hirmu pitkä aika.

Niinpä. Vai riippuuko se sittenkin tekemisen laadusta? Sitä me selvitellään tutkien koko tammikuun kalenterinlehti.

V&I kirjoittelee  Heidi

Ruokana broilerkeitto ja hedelmä

Aika on suhteellinen käsitä. Aloitimme aamun juhlimalla ryhmän ensimmäiset 7v synttärit.

-Lähdetkö sinä nyt kouluun?

-En. Vasta syksyllä.

Tämä asia pitää mietiskellä joka vuosi, koska vuosi on käsitteenä ymmärrettäväksi aika vaativa asia. Mutta juhlat sen sijaan olivat riemukkaat ja sehän on tärkeintä. Ja tietysti taikalahjat; rubiini, kultainen linna, karkkia, kultainen viitta, pinkki mekko, hirmuisesti rahaa, kultainen valtakunta ja suojelurobotti.

Kirjastoautossa Pekalla sen sijaan oli meille hermo- uutisia. Muistattehan, että eskarit halusivat selvittää, että kun joku sanoo:”Nyt meni hermot?”, niin minne ne sitten menevät. No, joku muukin oli taiteillut saman asian äärellä, sillä Helsingin kaupunginkirjasto oli asiaa selvittänyt jo vuonna 2008 ja saanut kielitoimistolta ihan virallisen lausunnon. ”Ne menevät pois” Pekka toteaa raporttipinoa heiluttaen. Häh. Missäs se sellainen Pois sitten sijaitsee? Tämä ei selvästikään jää tähän.

Muu päivä vapautetaan omille hommille. Korona on edelleen yksi suosikkitekemisistä, mutta ihana on myös uusi metsäkeijuleikki, jossa hämärässä majassa saavat pienet tähdet loistaa.

-Varokaa! Kaupustelija tulee.

Hih, lattialla istiva Hemppa-parka ei edes tiedä pahis-roolistaan, mutta mitä sen väliä. Eskareille riittää, ett leikissä varottavana sopivasti jännittävä tekijä.

 

Päivän lopuksi rastitaan päivän tervehdykset sekä tutkitaan kotiläksy. Eskarithan toivoivat mummo/pappa-leikkipäivää, joten nyt tarvitaan selvittää faktatietoa toteutusta varten. Eli

-Te saatte valita jonkun ikäihmisen ja haastatella häntä. Minkähän ikäinen on ikäihminen? 

-Meidän isä on varmaan

-No ei ehkä ihan (hupsista, tätiä ja Hemppaa pikkuisen naurattaa)

Katsotaan siis sormilla tädin ikää, että ei ole enää paljon matkaa 50v ja eskariporukka päättää yhteistuumin ryhtyä armolliseksi.

-Se on varmaan silleen 60 vuotta

-Meidän iso mummo on yli 90 vuotta

-Minun yksi mummo on jo kuollut.

-Niin munkin.

-Mutta arvatkaa mitä. Kun tulee se vauva-päivä, niin sitten te saattekin selvittää, että millaisia te itse olitte vauvoina. Kyllä.

-Eikä! (* hilpeää hihitystä)

Kiinnostus ikää kohtaan taitaa olla herätetty.

V&I hyvää viikonloppua kaikille toivottaen  Heidi

Ruokana kalakeitto, siivumakkara, kurkku ja ruisleipä

Koko yhteisö kasvattaa. Tätä tavoitetta kohti lähdettiin tänään, kun jumppasalin aamunavauksessa polkaistiin liikkeelle koko Timolan koulu/päiväkotiyhteisön hyvän käytöksen kevätkampanja.

-Miksi me ihmiset tervehdimme toisiamme?

Hiljaisuus on hämmentynyt. Tämähän on ihan niin kuin selvää…Vai onko?

-Ihmiset haluaa, että toisesta tuntuu hyvältä

-Se niin kuin kuuluu

Aivan. Mutta asiaa tarvitsee selvästi tutkia hiukan lisää, joten otetaanpa opettajat lauteille. Katja kiskoo korville karvalakin ja näyttää luontevasti käsitervehdyksen, Merja kumartaa namasten, Markku heittää ylävitosta, Anne kättelee kuninkaallisesti ja Miia innostuu räppäriydestä niin, että jou jou ja oksat pois. Nähdään siis aika monta tervehdystä, eikä kukaan tarvitse edes sanoa mitään.

-Tehdäänpäs vielä tarkkailutehtävä.

Näyttämöllä istuu meidän ihana Hemppa, täysin ilmeettömänä. Tämän luo tulee Minna, joka tervehtii: ”Huomenta”. Ei elettäkään. Yleisö on jälleen hämmentyneen oloinen. Melko tylyä. Peukut osoittavat kohti lattiaa. Uusi yritys, nyt irtoaa pelkkä vilkaisu. Ei vakuuta vieläkään. Seuraavaksi pieni nyökkäys ja yleisö alkaa nostaa harkiten kättä vaakasuoraan. Neljännen kierroksen vilkaisu, nyökkäys ja ”huomenta”, saavat jo yleisen hyväksynnän. Mutta entäs, kun Hemppa viimeisellä kierroksella pomppaa ihan pystyyn ja tervehtii iloisesti. Siinä on hurraus heittää Timolan salista katon taivaantuuliin.

Lopuksi vielä koko yhteisölle pieni haastekampanja oman tervehtimisen seuraamiseen ja niin se on liikkeellä. Tästä tulee vielä niin huippu kevät, saattepa nähdä.

 

Luistelussa hyödynnetään tänään matematiikkaa ja keskittyvää kuuntelua sekä lennetään lopuksi ”taikaluudalla” . Ja mahtuupa mukaan myös pujottelua ja makkarantekoa. Ja yksi hieno havainto, luistimet saadaan jo melkein jalkaan ja jalasta itse. Hyvä homma eskarit!

Iltapäivällä luetaan vielä riimittelevä OnniOpus vuodenajoista, tehdään omia hommia, laaditaan lopulliset piirustukset puuhevosista ja miekoista sekä täytetään oma tervehtimisenseurantalomake huomista starttia odottamaan.

Että sellainen päivä se , oikein sellainen mukava.

V&I kirjoittelee Heidi

Ruokana kinkkukiusaus ja  appelsiini/kiinankaalisalaatti

On päiviä, jolloin on väkisin pakahtua seisaalleen, työnilosta. Kun kaikki vain asettuu paikoilleen. Tänään tädistä tuntui juurikin siltä ja monta kertaa.

Ensin aamulla suuntailimme luistelemaan ja hup hur luiskin, 10 minuutissa jokainen eskariryhmästä oli liikkeellä ja menossa mukana, ISOLLA ILOLLA. Joku pingutti, joku ajeli ”traktorilla”, joku keksi omia luistelutyylejä. Mutta mikä hienointa, kaikki halusivat osallistua potku & liukuharjoituksiin sekä narunylitys/alitus tehtäviin. Me tullaan niin yllättämään Kalpan kiekkokoulunvetäjät ensiviikolla.

Seuraavaksi iloa päivään täräytti tammikuun lastenparlamentti. Ensin eskarit selittivät Minnalle ja Hempulle, että mistä hommassa on oikein kyse ja sitten arvottiin kokoukselle puheenjohtajat. Vielä tarkistus jo syksyn perheillassa sovituista asioista ja sitten tekemään esityksiä siitä, kuinka voisimme tutkia aikaa ja avaruutta.

-Pidetään sellainen nurinkurin päivä, että pannaan kaikki tavarat yläsalaisin

-Joo!

Seuraa värikäs keskustelu siitä, että mitä kaikkea voimmekaan laittaa eskarilla ylösalaisin: huonekalut, aakkostaulut, papukaijat jne. Missä yhteydessä käsitellyksi tulee myös painovoima ja vetovoima. Eli aivan asian ytimessä ollaan.

-Semmoinen avaruusyö

Pimeää pitäisi olla ja sitten tähtilampusta ja jouluvaloista saadaan valoa. Ja ketkäs ne sellaisessa olotilassa viihtyvät

-Ylösalaisin kulkevat avaruusoliot

Ok. Meillä on kuulkaas selvästi kehitteillä melkoisen huikea avaruusvisioroolileikkisessio. I-ha-naa!

-Askarrellaan planeettoja ja tähtiä pahvista

Tämäkin esitys saa kannatusta ja kehitysideana siihen lisätään, että omaan tekeleensä saa myös koristella mieleisekseen.

-Sitä kimalletta!

-Mulla on kotona semmoisia hileitä. Saako niitä tuoda.?

-Minusta voidaan tehdä niin, että otetaan kaikkea mahdollista ja sitten vaan keksitte.

Seuraavan esityksen vuoro.

-Minä haluaisin tutkia dinoja ja sitä, kun maapalloa ei ollut.

-Tarkoitatko alkuräjähdystä?

-Voisi vaikka googlata.

Totta. Tämäkin päätetään toteuttaa.

-Vanhanaikainen päivä

Jaahans. Esitystä pitää ensin makustella hetki, että saadaan selville, millaisesta päivästä on kyse.

-No se, miten aamutuokiolla juteltiin. Niin silleen vanhaksi.

Ahaa. Aamutuokiolla tosiaan pohdimme tänään, että mihin suuntaan kukin eskari menisi aikakoneella: tulevaisuuteen vai menneeseen. Eli kyse on nyt yksinkertaisesti mummo/pappa-päivästä, jossa saa itse pukeutua vanhaksi. No tämähän me tahdotaan toteuttaa tietysti! Ja kun on ihmisen aikajanaan päästy, niin arvatkaapas millainen on parlamentin viimeinen esitys…

-Vauvapäivä

Voihan potkuhousut. Heti tutit, vaipat ja pilttimössöt kehissä. Ja totta kai myös vauvailulle pitää olla oma eskaripäivänsä. Ja kun kaikkeen edellä esitettyyn lisätään vielä oman kellon näyttely ja iltaretki Härkämäen observatorioon, niin eiköhän ala olla tammikuun aiha lailla taputeltu. Eikä ryhmällä ole oppimisessa sisäisestä motivaatiosta taatusti pula. Oppimisen ilon MMM=mukuloiden mahtava mielikuvitus.

Päivän loppuun mahtuu vielä yksi ilo, kun täti ehtii viimeinkin mukaan leikkiin. Rooli tosin on kamalan vaativa, alati karkaileva koira, jota kiireisen perheen pitää alati vahtia ja kouluttaa. Hih, siellä täti konttaa karkuun lattia tömisten ja on tikahtua naurusta. Leikkikää ihmiset, se tekee mielelle niiiiiiiiiiiiiiin hyvää.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kalapullat, perunamuusi, kermaviilikastike ja hunajamelonisalaatti

Tänään päivämme oli touhukas. Aamun avasi päivän Järjestäjä ja hommahan sujui mallikkaasti, säätiedotuksineen kaikkineen. Mutta yksi  juttu

-Mitäs me annetaan Järjestäjälle arvioksi?

-Kolme (*monta iloista naamaa)

-Hei. Nuo näytti ykköstä

-Oi joi. Hei nyt pitää tuumata. Mitähän se tarkoittaa, jos näyttää toiselle hyvästä tekemisestä ykköstä?

-Ei ole reilua

-Siitä tulee paha mieli

-Ettei tykkää siitä toisesta

-Varmasti. Ja aattele, kun jokaisella on oma vuoro, niin entäs jo silloin toiset näyttäisi sinulle ykköstä.

Sovitaan siis, että ei me tällaista aleta ollenkaan. Mutta sellaista kyllä, että tänäänkin saimme uutta väkeä ryhmäämme, kun työnsä aloitti ”tiketo”-tätimme Minna, jota tietysti haastateltiin, kuten tapana on. Ensin selvitellään asuinpaikka ja sitten talviharrastustaipumukset. Mutta entäs

-Mitä sinä tykkäät leikkiä?

-Ajaa päristellä pikkuautoilla.

Voi hilpeys sentään, että semmoinen täti saatiin. Tervetuloa Minna!

 

Päivän molemmissa hommissa koetaan suuria onnistumisia. Ensin suunnataan luistelukaukalolle. Ja käydään luistinkopissa tuttu keskustelu siitä, että vaikka lukisi tuhat kirjaa luistelusta, ei sitä opi kuin

-Harjoittelemalla

Siitäkin jutellaan, ettei ole edes reilua odottaa toisen osaavan heti ja yhtä hyvin, jos tämä on ollut luistimilla vain kerran tai kahdesti ja toinen harrastanut lajia jo vuosia. Pitää mieluummin auttaa, neuvoa ja tsemapata. Luisteluvuoro hujahtaa; osa harjoittelee omaan tahtiin, muu porukka pujottelee ,ajaa hevosrekeä, vanteilee ja PomPom pullailee. Ja pian on aika lähteä syömään

-Minä pelkäsin, että minulle nauretaan, kun en osaa. Enkä halunnut siksi luistella.

Ette usko, kuinka onni, ilo ja ylpeys onnistumisesta voivatkaan saada kasvot säteilemään. Ja tämä porukka. Tässä ryhmässä voi ja saa jokainen luistella rauhassa ja kannustettuna taitojensa mukaan, mikä olen niin ylpeä teistä eskarit. Te niin ruletatte!

 

Iltapäivällä puukäsitöissä on aika tarttua ruuvimeisseleihin, joita on tuotu kotoa lainaksi. (Kiitos siitä!) Ensin vähän vertaillaan erilaisia kiinnitystarvikkeita:naulaa, ruuvia sekä pulttia & mutteria. Ja sitten ei muuta, kuin töihin.

-Muistakaa vääntää kellon suuntaan.

-Tää on kivaa

-Mulla on jo tää eka valmis

-Missä on lisää nauloja?

-Nauloja?

-Ei, kun ruuveja (iloinen virnistys)

Hienosti sujuu ja osa ehtii jo jatkaa seuraavaan vaiheeseenkin. Ja osa viimeistellä keskeneräistä sahaamishommaa.

-Me kerettiin tänään hirveesti

-Totta. Mistähän se johtui?

-Kun oli enemmän aikuisia, niin sinun tarvinnut silleen tsiu tsiu (sormi huitoo ympäriinsä) siirtyä koko ajan

Hieno havainto ja aivan oikea. Mitä kaikkea kokoonpano eskarit tulpatädeillä ja  Hempalla vahvistettuna vielä ehtiikään.

 

Valoisasti iloitsee  Heidi

Ruokana siskonmakkarakeitto, vatruska ja juusto

 

Viisi kalenterinlehteä. Tänään yhteisen ajan rajallinen määrä tuntui jotenkin kummallisesti konkretisoituvan koko ryhmälle. Että tässä sitä humppaistaan talven ja kevään kuukaudet ja sitten kesän jälkeen kouluun.

-Aika paljon juttuja tammikuussa

Totta. Kalenterimerkintöjä on jo monta ja varmasti tulee lisää, kunhan parlamentti saadaan pidetyksi. Senhän piti siis olla jo tänään, mutta hui hai, ei vaan keritty. Joten otetaan huomenna. Myös synttäritähtien (nimet on)  huomataan puuttuvan kalenterista, mutta ihanat lomat on sinne kyllä merkitty. Sovitaankin siis, että kalenteria saa käydä rauhassa tutkimassa.

Mutta arvaatteko. Meidän ryhmään on saatu opiskelija. ”Minä olet Helmi-Reeta. Ja opiskelen lähihoitajaksi. Tiedättekö te mitä lähihoitaja tekee?” Voiko homma lapsilähtöisemmin startata. Mahtavaa.

-Se on lähellä… tai niin kuin tekee…silleen lähellä ihmistä

”Juu, aika hyvin. Lähihoitaja auttaa ihmisiä, kuten vaikka vanhuksia, lapsia tai kehitysvammaisia”

-Mun äiti hoitaa kehitysvammaisia

-Ja minun

Helmi-Reeta tai ”Hemppu” on saatu meille eskarille 7 viikon harjoitteluun ja jo ulkoiluun mennessä tämä on liimattu saumattomasti kalustoon.

-Hemppu. Tuu työntään!

-Helmi-Reeta. Apua.

Eskareilla on nimittäin päiväkodinpihalla meneillään oikein suurhake=oma lumivuorilinnaliukumäkirakennus. Pohjia siihen aloiteltiin jo viime perjantaina, mutta tänään suojasää saa hihat heilumaan hiki päässä.

-Hieno!

-Niin on.

-Mutta entä jos koululaiset rikkoo sen?

Se riski on tietysti aina olemassa, mutta täti uskoo, ettei mitään sellaista tapahdu. On nimittäin tehty diili eli sopimus. Me kunnioitamme koululaisten rakennelmia ja he meidän. Koleillaan ja katsotaan.

 

Ruokailussa puhuttavat hampaat, erityisesti viisaudenhampaat.

-Missä ne on?

-Miksi ne on?

-Mulla kasvaa takahammas tänne

-Meidän mummolla on tekohampaat. Se aina harjaa niitä kädessä.

-Miksi viisaudenhampaat otetaan pois

Ja lisäksi selvitellään vielä hammasraudat, vinot hampaat, heiluvat jne. Kun ruokailu on lopuillaan

-Hemppu. Paljonko sinä antaisit eskareille ruokailumaltista, asteikolla 1-3?

Kolmonenhan sieltä tärähtää. Hyvä eskarit!

 

Iltapäivällä juhlitaan hiukan takahangassa eskarin viimeiset 6vuotis synttärit. Ja perjantaina sitten ovat jo ensimmäiset 7vuotis juhlat.

-Milloin minun synttärit on?

-Onko maaliskuu ennen huhtikuuta?

-Minulla ei ole eskarilla synttäreitä, kun kesäkuu

-On tietysti! Me juhlitaan sinun kanssa kesäsyntyjien megasuperhyper syntsät toukokuussa, sillä minä juhlisin heinäkuussa.

-Saadaanko me silloin tuplaherkut? (isoa iloa ilmassa)

-Tietysti. Oikein ekstrahyperisti.

-Jee!

 

Valolla ja Ilolla vuoden ensimmäisestä kruunumerkinpäivästä kirjoittelee  Heidi

Ruokana makaronilaatikko ja kaalisalaatti

 

Viimeinen lomapallo kuuseen, huomenna se jo on, eskareiden ihka eka joululoma. Ihanat pitkät vapaat. Niin pitkät, että uusi kalenterikin olisi tarpeen.

-Tuu kattoon. Paulin häkissä on jotain isoa!

Oh hoh. Katonrajan häkkikoulussa roikkuu tosiaan jotain niin suurta, että koko hökötys on kallellaan. Se on luontoaiheinen seinäkalenteri, johon kiinniteipattu viesti kuuluu: Hyvä jolua. Oli hino estys eksarit. Terveisin Pauli

-Eksarit (hihitystä)

On se melkoinen kirjoittaja tuo meidän Pauli. Mutta luontokysymykset ovat kyllä tiukkoja, kuten tänään, kun kyseessä on kaikuluotaus. Mikä eläin metsässä sellaista osaa käyttää??? Tuumataan ensin, että kyseessä on kyky lähettää ääni ja napata sen paluukaiku tarkkaan korvaan ja arvioida sitten esimerkiksi matkaa esteeseen.

-Oisko pöllö?

-Minusta jänis

-Kettu

Tämän täti tietää, joten annetaanpas vihjeitä: elää yöllä, syö hyönteisiä, roikkuu pää alaspäin

-Lepakko! (*monta)

Voi ilo ja riemu. Näin sitä on yhdessä selvitetty 10 tosi visaista luontopulmaa ja opittu, kuinka nerokkaita ratkaisuja luonnosta löytyy moniin asioihin. Kuten toukka Tomera, jonka leukojen työtavasta keksittiin aikanaan idea nykyaikaiseen moottorisahanketjuun. Tai mehiläinen, joka osaa kertoa kukkakedon sijainnin toisille tanssimalla. Meidän metsä on ihmeitä täynnä.

-Nyt tulee eskarit korjausanteeksipyyntöselvennysvarmistus. Eilisiä kipinöitä koskien. Talvipäivänseisauksessa yö on näin piiiiiiiiiiitkä ja päivä näin pieni. Se on vuoden pimein päivä. Siksi niitä tulia juuri poltetaan, että saadaan valoa ja kipinöitä pimeään. Melkein voisi sanoa, että talvipäivänseisaus on pimeä mörköpäivä. Sen jälkeen valo alkaa lisääntyä, mutta yhtä pitkiä päivä ja yö ovat vasta maaliskuun kevätpäiväntasauksessa.

Reilupeli. Aikuinen voi joskus sanoa jotain väärin ja silloin asia on oikaistava. Täti saa anteeksi, hyvä juttu. Ja taas porukalla tiedetään yksi uusi tutkittava juttu tammikuun avaruusteemaa varten.

 

Kirjastoautossa esittelemme lelupäivänleluja, joista erityistä hilpeyttä aiheutti vauvaponi toistellessaan: ”Huomenta äiti”, ”Rakastan sinua” ja ”Leikitäänkö”. Eskarit näet olivat aivan varmoja sen puhelevan tädille. Hupsut. Mutta entäs Pekan lelu? ”Se on niin iso, että sitä ei voinut ottaa mukaan. Minulla on siihen tällainen avain” Pekka näyttää ja paljastaa ”lelukseen” mönkijän. Siitä seuraakin kiihkeä keskustelu:

-Ai oikea?

-Niin

-Ei se ole lelu!

-Mitä sinä sillä leikit?

-Isäntää

-Miten sinä sillä leikit?

-Tuo onkin paha. En tiedä.

-Minä keulin minun mönkijällä.

-Minä en kyllä keuli. Ajelen vaan.

Kysymysprässi on tiukka, mutta hienosti Pekka selviää ja kertoo samalla muistavansa vieläkin veljeltään lapsena lahjaksi saamansa muovisen leikkiauton. Niin ja sekin selviää, että Pömpelimme on ”vain” vuosimallia 1984. Jes! Sillä tehän muistatte, että Pömpeli oli tädin kanssa samaa vuosikertaa, joten ihmekös tädistä on viimeaikoina tuntunut, kuin olisi nuorentunut rapiat kymmenen vuotta, heh heh.

 

Päivän lopuksi saadaan vielä iso iloinen yllätys, kun keittiön Riikka tulee ruokailulla ihmettelemään oveensa ilmestynyttä tähteä.

-Sakarias Sammakko!

No kukas muu. Taas on sammakkokuninkaan aarrekätköstä paketit odottamassa, mutta tällä kertaa ne pitäisi ensin saada pihan yli eskarille. Taas tarvitaan yhteistyötä ja avunautoa, minkä tämä ryhmä kyllä osaa ja hoitaa. Kuten myös lelujen vuoronperään esille nostamisen: parkkitalo, petsiteatteri, kenguru, orava reppu, piirustustaulu, vakoilijan naamioitumisvälineet, Angrybirds heittopeli…Monta mukavaa lelua leikittäväksi.

-Mutta ei ole petsejä

-Oi joi. 

-Mutta. Seuraavalla kerralla voi olla!

Niinpä. Mutta olkoon se sen ajan murhe, nyt vain me keskitytään leikkimään yhdessä. Me.

Ihanaa joulunaikaa-ja taikaa kaikille sekä kaikkea hyvää vuodelle 2019 toivottaen eskarilta  Heidi

 

 

Ensiksi vilpittömät pahoittelut, että kirjoitus jäi uupumaan eiliseltä. Päivä oli niin kertakaikkisen täysi ja pitkä, ettei täti millään ehtinyt koneen ääreen. Siksipä tähän alkuun ensin vähän koostetta eiliseltä.

Eilinenhän oli yhtä juhlaa. Tai aamulla meni hommat ensin hiukan överiksi, kun tontturataa rakentamassa ollessani eskareiden käsitys sovitusta asioista oli hiukan laventunut ja eskarilla oli auottu aikuisen kaapit sillä seurauksella, että joulukalenteri yllätyksineen meni ihan pipariksi.

-Varmistus. Saako näille kaapeille mennä?

-Päät pyörivät ja kaikille on varsin selvää, että ei saa. Onpa eskarilla valvomassa kuka tahansa.

-Mistähän se johtuu?

-Siellä voi olla aikuisten asioita.

-Tai vaikka lääkkeitä.

Totta. Aikuisen lukkokaapit pitävät sisällään sellaisia asioita, jotka lasten käsissä voivat olla vaarallisia. Tai sitten tavaroiden käyttö vaati aikuisen valvontaa, kuten vaikka tabletit tai koronakepit. Sovitaan siis, että annetaan aikuisten kaappien olla jatkossa rauhassa, kuten ne ovatkin olleet tosi piiiiiitkän aikaa.

Seuraavaksi vuorossa ovat koko koulun kenraaliharjoitukset, joiden perään siirryimme päikkärin puolelle pitkään joulupöytään, joka olikin katettu viimeisen päälle hienosti, nimikortteineen. Perinteisistä jouluruuista (kinkku, laatikot, rosolli, perunat ja kastike sekä jälkkärinä luumurahka) eskareille maistui parhaiten kinkku, muun syötävän jäädessä enemmän ja vähemmän maistelun asteelle.

-Meillä isä osti kaksi kinkkua

-Meillä mummo tekee aina ruokaa jouluksi

-Maistoin jo kaikkea

-Minä tykkään hirveästi porkkanalaatikosta. Minä syön sitä kesälläkin.

Esiintyy pienesti epäilevää irvistelyä. Myös luumurahka jakaa mielipiteet. Toisille riittää lusikankärjellinen, toisille maistuu santsikierroskin.

Iltapäivä sitten puuhaillaan omia hommia sekä hoidetaan pieni liimaustehtävä pienen kuusen tarinaan liittyen. Ja luetaan yksi kirja. Siinä tärkeimmät.

Ja illalla sitten juhlitaan. Ja ylläri pylläri, eskarille onkin saapunut tädin sijaisopeksi köllykkämahainen karhuherra Kauno Aatos Kultaomena. Kun sitä vatsatautiahan on ollut liikkeellä, heh heh.

Itse juhla sujuu hienosti ja eskarit sekä esiintyvät että käyttäytyvät aivan huipusti. Ei voi muuta kuin isoa peukkua heiluttaa. Mutta mitä eskareille itselleen jäi juhlasta mieleen?

-Ne unohti siinä näytelmässä ne esiintyjät lavalle

Hilpeää. Tämä havainto tosiaan tuntui painuneen kaikkein tarkimmin mieleen. Ja tietysti se, että oli kivaa. ja oma esitys sujui hyvin, eikä jännittänyt yhtään. Upeat juhlat siis, kiitos kaikille mukana olemisesta ja elämisestä!

 

Uusi aamu. Täti istuu meidän metsässä. Töiden alkuun on vielä hetki. Puut rätisevät ja  hiillos hehkuu, on pimeän hiljaista. Päiväkodin parkkipaikalle kaartaa auto ja pian käydään seuraava keskustelu:

-Tuolla metsässä on joku!

-Ehkä se on tonttu

-Ei ole. Siellä on nuotio.

-Haisee savulta

-Tänään paistetaan makkaraa

-Huomenta!??

Tätiä hymyilyttää. Mutta tokihan tervehdykseen on vastattava.

-Tiesin, että sinä! Millon sinne saa tulla?

Ihan pian, kunhan hiukan pohjustusaamupalaa on mahassa. Mitää odotellessa täti ehtii rupatella kiintoisan keskustelun tulille tupsahtaneen vanhemman kanssa kullankaivuuharrastuksesta. Ja kuten arvaatte, kutsuahan siitä pukkaa eli keväällä saanemme eskareiden kanssa kuulla asian harrastajalta, että Suomen luonnossa on oikeasti niin kultaa kuin jopa jalokiviä. Mieletöntä! Ja aivan huippua on se, kuinka mielenkiintoisia ihmisiä Timolan kylästä alkaakaan löytyä…

Mutta. Hämärä metsä on jo itsessään elämys, mutta entäs kun siihen lisätään vielä elävä tuli ja makkaranpaisto. Voiko sen hienommin juhlia talvipäivänseisausta. Varsinkin, kun se tehdään koko kouluyhteisön voimin, pienistä kirppusista isoihin kutosluokkalaisiin. Hallitusti porrastettuna tietysti. Niin ja samalla koululaisetkin pääsevät kokemaan päiväkodin pienille rakennetun tonttupolun rasteja.

-Ne vanteet oli ihan hirveitä (aitaan kiinnitetyistä vanteista pitäisi päästä läpi kulkusten kilahtamatta)

-Oli hieno rata

-Tämä pitää ensivuonna tehdä silleen, että koululaisetkin pääsevät pimeällä

Täti on samaa mieltä. Kun tehdään jotain ja panostetaan, niin jaetaan se kaikkien iloksi. Ei se ole keneltäkään pois, mutta osallisuutta se on aivan parhaimmillaan. vai oletteko samaa mieltä?

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana kalakeitto ja kurkku

-Paulilla on pöllöasu!

Toden totta. Siellä pöllöinen istuu häkissään, paperinaamiossa ja siivissä.

-Näyttää kyllä enemmän lepakolta

Päivän luontokysymyskin on aika haastava: Miten mehiläiset osaavat kertoa toisilleen, missä hyvä kukkaketo sijaitsee?

-Ne varmaan surisee

-Ne ehkä näyttää. Tai toiset katsoo. Tai niin kuin seuraa.

-Voi ne ehkä haistaakin.

-Meidän isä saataa tietää, kun meillä on niitä.

Ok. Sehän on hyvä, jos voidaan asiantuntijaa konsultoida.

 

Juhlaharjoituksissa eskareilta sujuu laulumme molemmat säkeistöt helposti eli huippuhyvin on hoidettu lukulaululäksy. ”Meillä taitaa kohta pikkuvelikin osata ensimmäisen säkeistön” eräs äippä naurahtaa hakutilanteessa, eikä täti epäile yhtään, sen verran vikkelään ja spontaanisti napakettu eskarillakin kajahtelee ilmoille, monta kertaa päivässä.

Muutoin päivään mahtui paljon omia hommia sekä pieni puukäsityö, jossa piti sahata ”vinoon”.

-Mutta eihän vinoon voi sahata. Silloin se saha ei kulje.

Hienosti muistettu. Kappalehan se laitetaan vinoon höyläpenkkiin ja saha on aina suorassa.

-Tiedättekös muuten mitä tämä puu on?

-???

-Tämä on vanha heinäseiväs. Voi olla jopa 60 vuotta vanha. Se on seissyt aika monta kesää pellolla.

-Saako tämän ylimääräisen viedä kotiin?

-Saa.

-Minä teen tästä pikkuisen tontun mummolle. Kun äiti on tehnyt koulussa kanssa.

Niinpä niin. Mikä voisikaan olla enemmän täynnä kultaisia muistoja, kuin käsillä oleva joulu. Ihanaa.

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

 

Ruokana kinkkukiusaus ja omena/punajuurisalaatti

Vau. Tänään oli heti aamulla eskarin & 1.-2.lkan toiset juhlaharjoitukset ja kyllä muuten sujui homma maltilla.

-Hei. Antakaapa itsellenne arvio kasi, kaksi tai kolme sormea

Kolmospainotteista on koko kolmenkymmenen esiintyjän joukolla ja ihan ansaitusti. Eikä homma muuten suju yhtään huonommin ruokailun jälkeen, kun laulua varten säestämään saapuu koulun Anne ope. Mutta yksi pikku juttu kyllä on. Toisen säkeistön sanat eivät meinaa millään muistua mieleen…

-Minä opettelen tänään koko illan

-Minä muistan melkein

Tästä tulee hieno ohjelmanumero, uskokaa pois. Ja johtuneeko juuri siitä, että Paulin viesti tänään kuului: HINO ESTYS TULOSA. SANKO OLA PÖLÖ? Hilpeää. Eskarit ratkaisevat viestin hetkessä, mutta entäs itse kysymys. Otetaanko Pauli esiintymislavalla. Kompromissi. Kokeillaan huomenna, että sujuuko. Sillähän se selviää.

Luontokalenterin kysymys saa sen sijaan eskarit huumori-ideoimaan: Toukka Tomeraa sanotaan moottorisahaksi. Miksi?

-Sillä on varmaan sellaisia piikkejä jalassa, niin kuin sahassa

-Se varmaan kuulostaa siltä

-Tai ehkä näyttää moottorisahalta

Hilpeää iloa. Moottorisahanmuotoinen toukka mönkimässä maassa. Sovitaan, että palataan asiaan huomenna, kun täti hiukan ebsin selvittelee juttua, kun jossakin mielenperukoilla on muistikuva, että jollakin toukkalajilla olisi samanmoiset hampaat, kuin mottorisahan ketjussa.

Jatkamme myös pienen kuusen tarinaa, jossa Lassi Lumikko kertoi jännittävän tiedon: ”Joulukuussa, kun pukin repolainen juoksee yli taivaankannen ja maalaa mennessään revontulet, saa jokainen toivoa mitä tahansa. Mieti siis valmiiksi, ettet myöhästy”. Oma kuusi siis työn alle, maalataan ja taiteillaan, eikä hosuta ollenkaan.

Ai niin. Sehän se piti vielä laittaa. Ulkoilulla eskarit hankkivat papukaijamerkin, jälleen kerran yhteistyöllä. Ulkopenkki oli näet unohtunut maahan nurin päin ja jäätynyt tietysti kiinni. No, kaivetaan ensin esiin ja sitten kangetaan irti. Vedetään ja työnnetään pressun avulla nuotiopaikalle asti. Syykin on selvä.

-Mun isä tulee makkaranpaistoon

-Ja meiltä mummo

-Niin ja pienet. Nehän tarvii kanssa penkin.

-Saahaanko mekin paistaa makkaroita?

-Joo. Aamupalaksi.

-Montako???

Kipinöitä pimeässä ja lämpöä sydämessä. Täti niin rulettaa teitä.

Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi

Ruokana broilerkastike, ohrahelmet ja salaatti

 

”Mikä oli Paulin eilisen luukun kysymys?”tarkkaavainen bloginseuraaja kysyy aamulla. No voi himpura, toden totta, tätihän oli unohtanut kirjoittaa siitä täysin. Pikakelataan muistia….

-Se liittyi siihen, että sisilisko voi kasvattaa uuden hännän, mutta voiko mikään muu eläin tehdä samoin.

Se olikin tosiaan haastava kysymys, eikä eskareille tullut mieleen muu kuin , että käärmeet voivat luoda nahkansa. Ja täti muisti, että rapu pystyy kasvattamaan itselleen uuden saksen, mutta se jää aina alkuperäisät pienemmäksi. Sen sijaan eskarit tiesivät heti, ettei ihminen voi kasvattaa uutta kättä tai kissa häntää.

Ja tietysti Paulin postikoulussa roikkuu taas uusi viesti: Mihin hemrot menevät?

-Ei. Kun se tarkoittaa, että minne hermot menevät.

-No mihin ne menevät?

-En minä tiedä

Hämmentyneen hilpeää pohdiskelua.

-Se on silleen, että jos joku suuttuu kovasti, niin se silleen puhisee ja sillä menee hermot.

-Mutta meneekö ne sitten johonkin?

-No ei (iloista hihitystä)

Päätämme, että kun joku seuraavan kerran sanoo, että menee hermot, varmistetaan häneltä heti, että mihin ne hänestä oikein menevät. Ja tietysti asiaa kysytään kirjastoauton Pekalta, joka toteaa muikeasti hymyillen: ”Jaa. Ei ainakaan minulta. Mutta otetaan selvää” ja kirjoittaa asian lapulle. Hilpeää. Sen sijaan Pekalla on heti vastaus Paulin luontokysymykseen: Miksi tikalle ei tule pääkipeäksi, vaikka se takoo sitä puuhun koko päivän? Eskarit epäilivät sen johtuvan seuraavista

-Sillä on kypärä (iloista naurua)

-Sen pää on niin paksu

-Ei se lyö päätään, vaan nokkaa

-Sen päässä on vain pieni tila aivoille

Pekan vastaus: ”Tikan päässä on sellaiset iskunvaimentimet. Siksi se ei saa aivotäräystä”. Ajatella. On se vaan hyvä, että kirjastoautossa voi kysyä ihan mitä vaan. Ja kirjastoautossa syntyy myös uusi idea. Pekka näet toteaa ensiviikolla koululaiset ovat poissa, joten me voimme asioida oman aikataulumme mukaan.

-Meillä on silloin lelupäivä. Saataisiinko me tulla lelujen kanssa. Olisiko sinullakin Pekka joku lelu?

Ja niin sekin järjestyy, suot sait, kirjastoautolelupäivä: kokonainen puolituntia aikaa lelulukea.

 

Päivän toinen juttu on joulukuun luontoikkuna. Hassua, miten metsä voi näyttä yhtä aikaa vanhalta ja uudelta. Hattupuu ja rotko löydetään helposti, mutta minne lumi on kätkenyt koirakannon ja Minnanpuun. Joku on saanut myös suuren koivun katkeamaan ja pudottanut raskaan latvan kuusen niskaan. eskarit miettivät, ettei se vaan ole pieni kuusi, kun on noin vino raukka. Onneksi sentään luontoikkuna roikkuu edelleen ihan paikoillaan.

Kaivetaan siis joulun kunniksi repusta oikein suklaakeksit ja mehut sekä luetaan Sakarias Sammakon kirje, jonka huomasimme vasta eskarilta reissuun lähtiessä.

13.12.2018
JOU JOU JOULUKUU,KUNKKU IHAN INNOSTUU, KUR KUR KUR KUR, LAULUUN KÄYPI SUU.

HIENOSTI KERÄTTY KOLMAS RIVI ESKARIT. MONTA SUJUNUTTA PÄIVÄÄ, EI HUOLEN HÄIVÄÄ. SIISPÄ VIHJETTÄ PUKKAA, TÄNNE ÄLÄ SUKKIASI HUKKAA.VITSI VITSI. EI SE OLLUT VIHJE. VIELÄ. KUNHAN INNOISSANI RIIMITTELIN.KUR.

OIKEA VIHJE ON TÄSSÄ, RIIKKA KÄY TÄÄLLÄ PYYKKÄÄMÄSSÄ. VAAN EI OLE YLLÄTYS SIELLÄ HETI JUURI, VAAN VASTA KUN IMESTYY TÄHTI SUURI.

KUR. JOHAN PUKKASI TARKKAILUTEHTÄVÄÄ. SE ON MOLSKIS JA LOISKIN. JA KOHTI 40.           SS (+ kruunumerkkileima)

 

Siinä me mutustellaan keksejä lumisessa metsässä ja pohditaan, että missä meillä muka keittäjä Riikka voi pestä pyykkiä. Ei jumppasalissa. Eikä keittiössäkään.

-Se on siellä koulunpuolella. Se ovi. Siellä on pyykkikone. Minä olen nähnyt!

Hieno homma, jäljillä siis ollaan. Mutta entäs tähti. Eskarit miettivät, että voisiko se liittyä keskiviikon pyhäkouluun.

-Tai. Sitten jonnekin ilmestyy sellainen iso pahvitähti. Ja se on siellä.

Aivan. Vihjehän ei lupaa aarteen olevan vielä missään. Hienosti hoksattu. Täytyy siis alkaa tarkkailla tähtiä. Lasketan vielä muutama liukumäki  lumiselta kiveltä ja sitten täytyy jo suuntailla takasin eskarille. Ja täti sekä mukanamme oleva veo Minna kokevat elämänsä hämmästyksen. Löysimme näet tulomatkalla koivurangan, josta mietimme saatavan hyvää polttopuuta torstain ”kipinöitä pimeässä”-makkaratulille. Me aikuiset emme ehdi sanoa mitään, kun koko eskariporukka nappaa omatoimisesti rungon kainaloon ja lähtee viipottamaan kohti meidän metsää.

-Kuinkahan pitkä tämä oikein  on?

Täti kysyy, kun ranka vihdoin lasketaan grillin edustalle. Minna mittaa:” 1, 2, 3, 4…neljäkymmentä jalkaa”. Voi ilo ja riemu. Siinä on polttopuuta kerrakseen.

-Yhteistyöllä onnistuu

-Minua meinasi väsyttää, mutta ajattelin, että pitää jaksaa, kaikkien eteen

Ruokalaan suuntaa iloista ja ylpeää porukkaa. Syystäkin! Oli se sellainen urakoiden urakka.

 

Valolla ja ilolla hyvää viikonloppua kaikille toivottaen  Heidi

Ruokana kalamurekepihvit, muussi ja salaatti

 

 

 

-Vau

Jumppasalin valot on sammutettu ja liikuntavälineistä tyhjennetty lava hohtaa valoissa kutsuvana.

-No niin

Enempää ei täti ehdi sanoa, kun eskarit ovat siellä jo. Asettuvat vieretysten etulaidalle. Ilmeet ovat juhlavat. Saa seisoa oikealla esiintymislavalla. Omien tuttujen kavereiden kanssa. Laulaa luikautetaan näyttelijätovereita odotellessa Napakettu, pariin otteeseen.

Itse harjoituksista täti ei puolestaan voi kirjoittaa mitään, se on näet lupaus. Salaisuus on säilytettävä yleisölle.

-Meiltä tulee isi ja äiti ja pikkuveli katsomaan mua.

-Meiltäkin. Ja mummot ja ukit. Ja kummikin!

-Minä en tiedä tuleeko isoveli. Ehkä.

 

Iltapäivällä jatkoimme koulun puolella pienen kuusen tarinaa, jossa tänään tavataan kohti Korvatunturia matkaavat pakkasenlinnut. Joilla on tärkeä tehtävä: toimia punaisina palloina joulupukin suuressa juhlapuussa. ”Miksi sinä sitten istuit minun oksalleni” pikkuinen kuusi kysyy allapäin levähtämään laskeutuneelta vieraalleen. ”Koska minusta tuntui, että tässä on hyvä” vastaa punatulkku ja uinahtaa pää siiven suojassa.

Pikkuluokassa on hiiskumattoman hiljaista. Sitten joku toteaa haltioituneena:” Pakkasenlinnut”. Ja juuri niitähän me käymme tekemään, jokaisen parveen peräti viisi kappaletta. Leikataan ja liimataan. Käydään välillä ikkunalla ihailemassa, kuinka valo kuultaa läpi silkkipaperin. Maltilla valmistuu.

-Tämä lentää väärään suuntaan (mahareiästä on tahattomasti tullut nuolen muotoinen)

-Kato miten kaunis!

-Saadaanko nämä kotiin?

-Missä se on nyt se pää..

-Valmista 1,2,3,4,5

-Nämä on upeita. Joulujuhlassa laitetaan koko parvi leijumaan vieraiden iloksi.

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee Heidi

Ruokana lihapullakastike, perunat, salaatti ja vaalealeipä

Itäisellä maalla oli aikanaan kolme viisasta miestä, mutta Timolassa tänään kolme superisää. Aamulla täti teippasi päiväkodinoveen hätäviestin: ”Apua! Pömpeli menossa pilalle. Siirtoon tarvitaan kiireesti väkeä”. Ja kuinkas kävikään. Kello yhdeksän eskarille ilmestyvät viskari Tuomaksen ja eskari Kertun iskät, joiden seuraan liittyy pian vielä  eskari Pilhan isä. Ja sävelet ovat selvät ja suorat: traktori kehiin ja pömpeli paikalleen, kattoineen kaikkineen.

 

Eskarilla puolestaan luetaan Paulin viesti: Sisälä ei noka jäähdy.

-Ei. Siinä lukee…oota…Sisällä ei nokka jäädy.

Hienosti eskarit bongaavat viestistä niin puuttuvat, kuin ylimääräiset kirjaimet ja hienosti on myös ajatusta päivän kysymykseen: Miksi linnut lentävät parvessa?

-Ne tietää silleen, että minne ne menee, kun tulee talvi

-Ne löytää ruokaa paremmin

-Ne suojelee kaikkia silleen, että jos tulee vaikka haukka, niin ne puolustautuu

-Niiltä ei jää kukaan oma sukulainen tai semmoinen silloin ikinä matkasta

Hienoja tietoja. Parvi on kuin oma ryhmä, monella tärkeällä tavalla.

 

Kirmataan seuraavaksi jumppasaliin tontturatailemaan ja sitten ulos.

-Katsokaa. Se on nyt tuolla!

-Miten se meni sinne?

-Se siirrettiin traktorilla.

-Niin. Mun iskä oli siinä.

-Saako siinä leikkiä?

-Sitä pitää ensin korjata, mutta käydään kohta katsomassa, kun viskarit lähtevät syömään.

-Niin. Ja me sitten korjataan sitä.

Päiväkodinpihassa vallitsee yhteinen suuri ilo. Meillä on nyt pömpeli, johon saadaan tavarat, makkaratikut, kepparit, miekat…

-Tämä pömpeli on rakennettu vuonna 1975 ja se on silloin tehty niin  hyvin, että siitä tulee huippu varasto vieläkin. Vaikka se on yhtä vanha kuin minä. Minä olin ihan vauva pötkylä, kun tämä pömpeli rakennettiin.

-Aika vanha (auts, mutta niiin totta, heh heh)

-Onko siinä lukko?

Ei vielä, mutta täti lupaa hankkia ja pyyhkäisee tipan silmäkulmasta. Meidän metsä on uuden esiopetussuunnitelman mukainen piiiiiiitkän kestävän kehityksen- projekti, joka juuri on saanut ensimmäisen konkreetin ja kiinteän rakenteensa. Eikä se palvele vain eskaria, vaan myös päiväkotia ja koulua. Kiitos siis vielä supersankareille sekä kaikille teille aamun aikana mukaan lupautuneille, jotka jäitte tällä kertaa rivakan talkooporukan kyydistä. Asenne on tärkein ja halunne toimia lasten eduksi. Arvostan!

 

Ruokailuun lähtiessä pitää sitten taas hiukan tuumia porukalla: iholle menemisestä. Ja siitä, ettei toisia voi härnätä myöskään sanallisesti tai vaikka penkkiä potkien. Edes halaaminen ei ole hyvää halaamista, jos toinen kokee sen ahdistavaksi. Eskarit ymmärtävät, joten otetaan joulukuun ajaksi jokaiselle oman itsen valvontatehtävä. Sillä tänään levotonta huisketta on vähän jokaisella, olisiko perisin joulujännityksestä vai mistä.

 

Ruokailusta selvitään melkein kellolleen, yliajalle mennään vain kolme minuuttia.

-Tehkääpä jono 1.-2-luokan ovelle.

Jännitys tiivistyy. Tänään ne alkavat, yhteiset joulujuhlaharjoitukset. Onneksi me on jo ehditty laulaa Napakettua. Koputus oveen ja astutaan sisään. Ensin vaihdetaan hyvät päivät ja sitten käydään roolin jakoon. Suit sait ja koossa on iloisten metsäneläinten porukat. Samoin ehditään tehdä ensimmäinen harjoitus. Sitten koululaiset lähtevät välkälle ja eskarit omiin hommiin eskarille, missä ilo omasta roolista siirtyy leikkeihin asti.

-Hei. Ope!

Voi ilo ja riemu. Pienen kuusen tarina on ollut jumissa jo kaksi päivää, sillä yksi askarreltu kuusi katosi mystisesti työpöydältä. Mutta. Ta daa, nytpä se löytyi, leikkiteltan sisältä. Hupsis. Kuusenomistaja kiittää kaveria avusta todeten, että taisi tulla otettua puu luvatta leikkihommiin. Oppia ikä kaikki.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana palapaisti, perunat, salaatti ja ruisleipä

 

Eskarit. Hienoa. Tänään tehtiin vuoden toinen uimahallireissu, eikä paremmin olisi voinut sujua. KRUUNUMERKKI. Miten hienosti te maltoittekaan toimia, lähdöstä maaliviivalle asti. Ja mikä mukavinta, samaa mieltä olivat kaikki mukana olleet aikuiset Eija ja Minna sekä uimaopettaja Tatu. Joka halusi uimakoulun päätteeksi tietysti altaassa mukaan myös loppuhyppyyn.

-Mitä hypätään?

-Kivaa

-Superkiva

-Vesipeto

Siinä meinaavat kylpylänkatossa palkit vääntyä, kun porukka pomppaa: ”Superkiva vesipeto!” Mutta. ”Mistäs tämä porukka on?” kysyy iloisesti hymyilevä täti pukuhuoneessa ja ihmettelee joukon reipasta toimintaa ja tervehtimistä. Ja kiittämistä, kun saadaan apua. Niinpä. Hyvä käytös, se kyllä huomataan. On kyllä iso ilo saada liikkua maailmalla kanssanne. Kuten myös se, että osaatte auttaa ja kannustaa kaveria. Kukaan ei osaa kaikkea, mutta kaikki voivat oppia.

-Mitäs te opitte tänään uimakoulussa? 

-Se liukuminen oli kivaa (kädet ojennettuna suoraksi)

-Se selkäkellunta laudalla

-Hai-hippa

-Uiminen sillä pötköllä

 

Areenalla saa sitten viipottaa eilisen Virin temppukoulun jättämällä radalla. Voi kiivetä, hyppiä, juosta, tapapainoilla, pyöriä…40 minuuttia iloista liikuntaa, jossa leikkikin on läsnä.

-Tää on merenneito (korkea kiipeilykuutio)

-Nää voisi nukahtaa tähän välillä (ryhmä prinsessoja pitkällä patjalla)

 

Eskareita ja viskareita kivasta päivästä kiittäen kirjoittelee  Heidi

Ruokana reissueväs; sämpylä leikkelein, juotava jugurtti, banaani, pipari ja mehu

 

 

 

Aamu on kello yhdeksältä vielä hämärä, mutta se ei haittaa lumilinnanrakentajia. Eikä lumiukkojen. Lumipöydän. Pupun. Linnun. Puhdas nuoskalumi saa eskareiden ja viskareiden mielikuvituksen valloilleen. On kiva luoda jotain omaa. Mutta. Lumi tuo myös malttihaasteen.

-Lunta saa heittää vain tuohon seinään.

-Mut me ollaan lumisotaa.

-Ette voi olla päiväkodin pihassa. Keksittekö miksi?

-Voi osua kaveria ja sattua

-Voi osua vaikka silmään

Niinpä. Sovitaan siis, että lumi ei lennä. Tai otetaan malttia rappuselta, jossa muutama istunto tarvitaankin, sitten jo sujuu.

 

Eskarilla odottaa Paulin postiviesti: Hino runo ja lipu. Tämä on helppo.

-Paulilta puuttuu kirjaimia. Hieno runo ja lippu pitäisi lukea

No, jos viesti on helppo, niin kysymys onkin konstikas: Miksi sorsat eivät jäädy talvella kiinni?

-Ne ei ole täällä

-Totta. Osa lähtee etelään. Mutta kyllä Varkaudessa esimerkiksi Pirtinvirrassa on sorsia talvellakin

-Niillä on höyhenet

-Ne kato liikkuu koko ajan, niin ei voi jäätyä

-Niillä on joku semmoinen systeemi

Aihe on niin kiinnostava, että otetaan vielä varmennusta luontokirjasta. Ja kas kummaa, systeemistähän siinä on kyse, niin kuin joku arvelikin.

-Täällä sanotaan, että sorsien ja lokkien jaloissa kiertää kylmä veri, joten jalat eivät sulata jäätä tai lunta allaan. Ja siksi ei tule vettä, joka jäätyisi kiinni.

-Kylmä veri?

-Vau

Toivottavasti vastaus riittää Paulille. Otetaan seuraavaksi omia hommia, jotka tänään koostuvat majaleikeisät, lääkäristä sekä sählystä. Välissä syömään sekä piparinleivontaa päikkärillä ja loppupäivä taas omia hommia.

-Kuunnellaanpa vielä yksi laulu joulujuhlaa varten. Sen nimi on Napakettu ja siitä te saatte laululäksyn keskiviikkona. Miksihän sen ketun nimi on napakettu?

-Kun se asuu navalla eli pohjoisnavalla

Kuunnellaan laulu nauhalta ja katsotaan samalla kuvat, joita sitten jatkossa väritetään oppimisen mukaan.

-Mä en opi tätä ikinä

-Tosi vaikee

-Minä en muista

-Ei vielä tarvitsekaan. Tätä harjoitellaan vielä monta kertaa.

-Mikä on nujertaa?

-Se tarkoittaa, ettei edes kova pakkanen mahda napaketulle mitään, vaan mitä kylmempi keli, sitä enemmän se pörhittää paksua turkkiaan

-Mutta jos sen ampuis

-No se olisi kyllä ihan eri juttu

 

Valolla ja ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana juustoinen broilerkeitto ja mandarini

-Katsokaa! Minä en äsken huomannut sitä. Se on hieno!

Eskarilaisen havainto on aitoudessaan koskettava. Kuten myös itse kuva: tuulen täyteen mittaan puhaltama siniristilippu. On tälle ainutlaatuisella isänmaalla suotu sitten näköisensä tunnus. Kuten eskarit hetkeä aiemmin koulun ja päiväkodin väelle lippurunossa lausuivat: järvineen ja taivaineen, pilvineen ja hankineen. Tavoittakoon siis lämmin kiitos kaikkia teitä, jotka aikanaan tämän maan itsenäiseksi taistelitte ja edustakoot sytyttämämme kynttilät valollaan teidän kunniaanne.

Meidän metsässä eskareilla oli hoideltavana makkaratulet koko päiväkotia varten. Ja ihan pienimpien makkaroiden paistaminen myös.  Tehdään siis tulet ja kerrataan tuleen liittyvät asiat. Hiilloksen valmistumista odotellessa

-Kato. Pieni kuusi.

-Niin muuten on. Onkohan se pienin meidän metsässä?

Alkaa tarkka mittailu ja seulonta, sillä joulutarinassa kuusen latvahan oli känkkänä.

-Mikä on känkkänä?

-No se on silleen jotenkin vino.

-Elä väännä sitä. Se on elävä.

Metsässä on rauhallista ja tulilla mukava lämmitellä käsiä. Vähitellen nuotio alkaa tekeentyä punaiselle hiillokselle. Joku toteaa sen näyttävän maalatulta. Poltellaan tikunkärjet puhtaiksi ja sitten Emiliä-opiskelija saa toimia makkaramestarina.

-Kato. Tää on jo

Hiillos on kuuma ja makkarat kysyvät nopeasti. Ja selvästi paistaminenkin on opittu, ei työnnetä tuleen palamaan, vaan hiillokselle kypsymään.

-Teit aika hyvät tulet

No johan, tätiä ihan punastuttaa. Mutta eikös se ollut niin, että lasten suusta totuus kuullaan, heh heh. Annetaan viskareiden vielä paistella omat makkaransa ensin ja sitten on eskareiden vuoro.

-Saako paistaa toisen?

Saa. Sovitaan, että itsenäisyyspäivän kunniaksi 2,5 makkaraa on maksimi. Ja tapahtuu tulilla muuten yksi huippujuttukin: eskarilainen, joka ei pidä makkarasta yhtään, paistaa itselleen niin huippumakkaran, että syö sen kokonaan. Vau. Jätti iso peukku siitä.

Iltapäivä kuluu eskarilla vaatteiden kuivatteluun ja omiin hommiin. Niin ja Paulin luontokalenteriin.

-Heidi! Tuu kattoon! Täällä on viesti. Minä luin sen, mutta se on aika outo.

-KIISTOS. MISÄ KÄMREET NYT OVAT? T:PAULI

-Tuo on kiitos.

-Mistä…käärmeet…nyt ovat?

-Eikun. Missä käärmeet nyt ovat!

Ahaa, vai sellaista on Pauli pohtinut. Eskareilla on siihen helppo vastaus: talviunilla. Mutta entä kalenterin kysymys sitten: Mistä eläimet tietävät, että on kevät?

-Silloin on lämmin

-Ja kirkasta.

-Ne näkee. Että vaikka vähemmän lunta.

-Mietin, että miten karhu. Jos se on, vaikka siellä luolassaan.

-Sen poikaset voi käydä naukumaan ja siitä se tietää.

-Ja valoa tulee enemmän.

Ok. Tämä lienee selvä ja asiaahan voidaan tutkia sitten, kun kevät taas on.

 

Otetaan vielä omia hommia: jalkapalloa salissa ja sirkustelua eskarilla. Ihan viimeiseksi hilataan pirtinpöytä keskelle huonetta

-Mikä tuo on?

-Se on korona

-Vähän kuin biljardi.

Niin on. Mutta kepillä kiekkoon osumine olekaan niin helppoa, kuin miltä näyttää. Pelataan lyhyitä harjoituskierroksia, että kaikki pääsevät kokeilemaan ja vähitellen alkaa jo sujua.

-Onko tämä täällä loman jälkeenkin?

-On.

-Tästä tulee ehkä uusi paras. (neppailusta kovasti innostunut tapaus)

 

Valolla ja Ilolla sinivalkoista itsenäisyyspäivää kaikille toivottaen  Heidi

Ruokana nuotiomakkaraa, sämpylää leikkelein, juotavaa jugurttia sekä banaania

 

”Luoja pitää hurjistaan huolta” oli viisaalla mummollani tapana sanoa. Juuri siltä tädistä tuntui tänään, kun sydän oli haljeta ilosta 10 hienon metrin takia. Matkan, jonka koululle hommiin tulleet Kirjavaisen Hannut heivasivat pömpeliä puomiautolla meidän metsään päin. Hoitelivat siis 1/5 osan koko matkasta, suit sait. Päiväkodin pienimpien killittäessä tapahtumaa aidan takana silmät ilosta ymmyrkäisinä.

-Se lentää

Voi murut ihanat. Kunpa Pömpeli sen osaisikin tehdä. Mutta kyllä se vielä lopunkin matkan jotenkin paikalleen liikahtaa. Timolahan on kylä ja kyläläiset pitävät huolta omistaan. Vai pitävätkö. Vielä. Nykyään. Täti tahtoo uskoa niin. Että täällä jokainen lapsi voi kokea kuuluvansa kyläyhteisöön ja kasvattaa juurensa omaan kotiseutuun. Kiljua rinta rottingilla: Timola rules! No niin, täti sitten pompsahti taas maalaismelankoliaan. Taipumus siihen on vahva, kysykää vaikka Kurjalalaisilta, heh heh.

Eskarilla päivä painottui tänään omiin hommiin sisällä ja ulkona sekä puukäsityöhön. Aamulla riemuittiin ensimmäiseksi lomakuusesta, jonka 12 palloa kertoivat jouluvapaiden olevan jo tosi lähellä. Sitten avattiin Paulin luontokalenteri, jonka melkoisen vaikea kysymys kuului: Miksi käärme lipoo kieltään?

-Ne on silleen puskassa. Ja kertoo, ett se on niiden reviiri.

-Ne ehkä juttelee silleen.

Aivan. Kommunikoivatko käärmeet, siinäpä uusi kysymys. Täti tietää lipomisesta varmasti ainoastaan, että asia liittyy hajuaistiin, joten kaivetaan suosiolla luontokirja esille. Selviää, että käärmeillä on huono näkö ja kuulokin toimii vain leukaluun kautta, mutta puhumisesta ei löydy kyllä mitään tietoa. Tätä lienee syytä selvittää vielä lisää.

Niin ja Paulihan oli jättänyt myös uuden postilapun, jossa haparoivin papukaijanvarpain luki: Kitos laluasasta. T: Pauli.

-Mitä?

-Se on Kiitos.

Vähän se vaatii eskareilta kokeilua ja pähkäilyä, sitten  jo ratkeaa

-Kiitos lauluasiasta

-Niin tietysti. Tehän selvititte sen, että miksi linnut laulavat. Tosin vähän on jäänyt Paulilta kirjaimia tästä viestistä.

-Se voi kato olla vauvapapukaija. Niin se ei osaa vielä kirjoittaa. Silleen hyvin.

 

Ja huomenna sitten asetutaan sinivalkoisiin juhlatunnelmiin nostamalla lippu tankoon yhdessä koulun kanssa sekä nauttimalla Suomen luonnosta makkaranpaiston merkeissä.

Valolla ja Ilolla kirjoittelee Heidi

Ruokana siskonmakkarakeitto, vatruska ja omena

 

 

 

Mahatauti ja kuumeyskä. Molemmat ovat iskeneet voimalla kimppuumme ja poissaolijoita on niin paljon, että huominen valokuvauskin piti siirtää tammikuulle. Eikä piparinleivontaankaan tohdita ryhtyä, vaan puuhastellaan tänään ihan muita jouluhommia.

-Kato. Paulin häkki on auki. Ja kirje!

Toden totta. Postihan siellä kiikkuu, katonrajassa. Ja mitä ihmeen porsaita on ilmestynyt viirikerjuun. Otetaanpas kirje alas, josko se siitä alkaisi asia aueta.

TERVE ESKARIT 2.12.2018

MINUA JÄNNITTÄÄ. JOULU. SYKSYLLÄ PELOTTI. PITI LENTÄÄ YLÖS TURVAAN. LIIKAA VAUHTIA.NYT ON KOTI KATOSSA. SE ON HYVÄ.

ME ON TARKKAILTU TEITÄ. METSÄSSÄ. KYÖSTI ALBIN TAKALOIKKA, HIIRI HIIRONEN, ORAVA OVARA JA TINTTI HÖMELÖINEN. SE TYKKÄSI MAKKARANMURUISTA OKSALLA. MAJA ON HIENO, MUTTA KEIHÄÄT VAARALLISIA. VAROVASTI NIIDEN KANSSA.NOITA KARVAHATUSSA NAURATTI. KOLME SORMEA.

PÖMPELI MIETITYTTÄÄ. SAAKO SINNE MUUTTAA ASUMAAN? KAUNO AATOS KULTAOMENA EI AINAKAAN VOI, KUN EI MAHDU.JA NUKKUU JO. AA AA. EIKÄ KETTU KEPULI, LIIAN VÄHÄN KARVAA SILLÄ.

MINÄ TEIN TEILLE KYSYMYSKALENTERIN. SUOMEN LUONNOSTA. KUN EN ITSE TIEDÄ. KAIKKEA. JOKAISELLE YKSI TEHTÄVÄ RATKAISTAVAKSI. VUORONPERÄÄN JA LAULUARVONTA. PAITSI HEIDI VIIMEISENÄ, KUN ON ISO. JOS MALTTAA OLLA KILTTI. IT IS A JOKE.

TERVEISIN      PAULI

–Mitkä ihmeen makkarat?

-No ne mitkä laitettiin sinne oksaan, kun jäi silloin makkaranpaistossa

-Se asuu siellä pömpelissä

-Ai kuka?

-Pauli

-Tässä lukee, että Kauno Aatos Kultaomena ei mahdu. Mikähän se oikein on.

Seuraa kiihkeää pohdintaa ja mietiskelyä.

-Se on karhu!

-Niin. Ne nukkuu jo.

Ok. Otetaanpas siis 3.12 päivän possu, jonka takana on vihje: paikka, jossa Kettu Kepulit odottelivat valmistumistaan. Missähän se voisi olla.

-Se on tuolla. Se hylly.

Sieltähän se löytyy Paulin joulumuistiainen sekä päivän luontokysymys: Miksi linnut laulavat?

-Ne on iloisia

-Ne juttelee silleen

-Ne kertoo niiden reviirin

-Ne tykkää siitä

Hyviä vastauksia. Saapa siis nähdä, mitä Pauli on tiedoistamme mieltä.

 

Päivän juttuna aliotamme ”Pienen kuusen tarinan”, joka on pala palalta valmistuva askartelusatu erilaisuudesta, rohkeudesta ja jouluntaiasta. ”Sinusta ei koskaan voi tulla pukin joulupuuta. Tuollainen vinolatvainen kenkkana” ilkkuu närhi, metsän kadehtijalintu, pienelle kuuselle.

-Se närhi on vähän niin kuin lintujen Kettu Kepuli.

Osuva rinnastus. Aloitetaan hommat ja pian pöydän valtaavat jo pienet kuuset, joiden valmistukseen liimaa tarvitaan hirmuisesti.

-Tässä on ihan metsä näitä

-Tää on mun.  Aika hieno.

-Siitä ehkä tulee valmiina pukin joulupuu (kuiskutus kaverille)

-Saako nämä kotiin?

-Saa. Ja ihan koko tarinan. Voit kertoa sen sitten itse, vaikka äipälle ja iskälle.

 

Ulkoilulla riemua saadaan sitten sekä lumesta että pömpelistä, joka saapuu peräkärrillä päiväkodin parkkipaikalle.

-Se on hieno!

-Vähän kuin muumitalo

–Niinpä. Kunhan saadaan se metsään. Siihen tarvitaan kyllä isi-voimaa.

-Meidän isä jaksaa nostaa ihan mitä vaan.

-Meidän ukilla on traktori.

-Siinä on tuo luukku takana. Voiko siitä mennä?

Arvatkaa vaan, että pääseekö ainutkaan hakija iltapäivällä pömpelin ohi ilman tarkennettua selostusta siitä, mistä oikein on kyse, heh heh.

 

Päivä on siis vuorotelma omia hommia ja pieniä puuhia.

-Huomenna piti olla valokuvaus, mutta tehdään jotain jouluista.

-Voisiko olla koko päivän omia hommia?

-Katsotaan. Jos vaikka tehdään välissä pieninä ryhminä jouluaskartelua ja muuten olisi omia hommia. Kävisikö?

-Joo!(*monta) ’

Valolla ja Ilolla kirjoittelee  Heidi

Ruokana makaronilaatikko ja kaalisalaatti

 

On päiviä, jotka haluaisi säilöä purkkiin ja kiertää kannen tiukasti kiinni. Katsella ja käännellä vielä uudestaan, kuin lumikidepalloa. Tämän päivän reissumme Varkauden ammattikoululle oli juurikin sellainen.

”Huomenta” Varkauden lukion rehtori toivottaa hyväntuulisesti Timolan päiväkodin pihalla. Hän on tullut hakemaan meitä vierailulle ja saa tervehdykseensä vastauksen niin suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, viroksi kuin viittoenkin. Harjoituskierros nääs, pääesiintymistä varten. Rehtorille ehditään matkalla laulaa myös koko tulossa oleva ohjelmisto, pariinkin kertaan. Olisiko pientä jännitystä ilmassa.

-Kato miten iso se on (hämmentynyt henkäys)

Ammattikoulunpihalla seisova kuusi on valtava. ”Varkauden suurin valaistu”, rehtori tietää. Vau. Ja sen valot me saamme sytyttää. Paikalle alkaa kertyä yleisöä, joten toivotetaan heillekin huomenet kaikilla osaamillamme kielillä ja sitten vaan jouluntunnelmaa luomaan. Ensin lausutaan runo Suomenlipulle, jota seuraa piirileikkinä iki-ihana Joulupuu on rakennettu. Josta siirrytään sujuvasti kevyempään viihdeosastoon ja kaivetaan esiin äidin porsaiden itse askartelemat nenäröhköttimet. Hilpeää. Ja lopuksi vielä Pikkuisen tontun hyppelyhuutelu:”Tästä se joulu alkaa!!” . Raikuvista aplodeista päätellen yleisö on esiintyjien kanssa täysin samaa mieltä.

Esitys on hoidettu, joten on aika astua sisään ammattikouluun.

-Jännittää (kuuluu kuiskutus kaverille)

Ensin herkutellaan vähän mehua ja pipareita, sitten alkaa suuri seikkailu. ”Mennäänpäs katsomaan linnaa”, toteaa autoalan opettaja ja johdattaa meidät läpi tosi ISON ruokalan, jonka yhtä seinää peittää valtava graffitimaalaus.

-Minä haluaisin tuollaisen meille kotiin

Aika moni olisi innostunut myös parkkipaikalla seisovasta koppimönkijästä, eikä paikalle kurvaava tossumopo jää paljoakaan huonommaksi. Ja mitä kaikkea  muuta eskarit ehtivät huomata pelkällä paikasta toiseen siirtymällä: rakennusmiehet korkealla, lasermitan punaisena vilkkuva huomiovalo, opastinkylttejäkin tavataan, ohitetaan paksu lasitorni jne. Ja palosammuttimia, niitä bongataan päivän aikana kymmeniä.

Autoalan opetustiloissa päästään kurkistamaan autoa altapäin ja opettaja saa vastata aika moneen kysymykseen.

-Hyi, miten likaista. Miksi se on likainen (auton pohja)

-Tuossa on auton vieteri (takajousi)

-Mikä tuo putki on?

”Se on pakoputki”

-Mun peltoautosta meni se poikki

Myös sivummalla seisovasta moposta tehdään havaintoja

-Siinä ei ole rattia

-Kato. Pinkkiä putkea.(Hilpeää iloa. Eskaritkin sen tietävät, että värillä ei ole tädille väliä, kunhan se on pinkkiä.)

-Tuo on moottori

-Miksi tähän on pantu pahvia? (muotti)

-Miksi tuossa on reikiä (moottorin imusarja)

-Mikä kone tämä on? (renkaisen tasapainotin)

On ilo seurata, kuinka esittelijöinä toimivat opettajat ottavat eskareiden kysymykset tosissaan ja niihin yritetään vastata lapsentasoisen ymmärrettävästi. Samalla, kun katsastetuksi tulevat niin autopesula, korjaamohalli kuin paloletkukaappikin.

-Milloin mennään hitsaamaan?

Niin, sehän se oli oikeastaan alkusysäys tälle koko reissulle. Nähdä, kuinka metallit voidaan liittää toisiinsa. Jatketaan siis matkaa metallialan työtiloihin, mutta ensin: ”Täällä pitää olla aina kaikilla suojalasit päässä” opettaja toteaa ja ojentaa jokaiselle eskarille omat okuläärit. Alalla ollaan. Tutustutaan ensin koneistuksen puoleen, missä tietokoneilla ohjaten on metallista jyrsitty vaikka mitä.

-Tämä näyttää ihan huulipunalta

-Mikä tämä on?

”Se on mysteerikuutio”

-Mikä se on?

”Sepä se. Se on mysteeri.”

”Haluattekos te nähdä, miten tällainen kone toimi?”

-Joo!(*kaikki)

Tietokoneennäytöllä on kuva Pikkumyystä ja voi ihme, niin se vain osaa kone leikata paksusta rautalevystä samanlaisen. Joka me kaiken lisäksi saadaan mukaamme meidän metsään. Jee!!!!

Mutta yhä se hitsaus. Se olisi vielä nähtävä, mutta hitsatessa pitää kaiken turvavarustuksen olla viimeisen päälle ja siksi työnäytöstä voi seurata vain pieni ryhmä kerrallaan. Eikä pakko tietysti ole, jos ei halua. Mutta kaikki haluavat. Yllätys, heh heh. Hitsaaja käy siis työhönsä ja kylläpä tulee viimeisenpäälle siistiä saumaa. Rauta hehuu tulipunaisena.

-Niin niin. Mutta mitä siinä tapahtuu, kun ne menee yhteen?

Aivan. Oivallisesti opettaja selittää, että hitsaaminen on vähän niin kuin liimaamista, jossa kuumuus saa metallit sulamaan ja tarttumaan toisiinsa. Ok. Nyt me tiedetään tämäkin.

Kaksi tuntia on kulunut ja eskarille paluu häämöttää. ”Minulla ei aamulla ollut sitä tonttulakkia ja lupasin siksi näyttää teille sen minun työhatun” metallin opettaja juttelee hymysuin ja räjäyttää pankin:” Tässä on kuulkaa jokaiselle ihan oma työhattu. Sitä voi pitää näin etuperi. Tai vinossa. Tai takaperin.” Eikä. Oikea hitsarin työhattu. Vähänkö päheetä! Eikä siinä vielä kaikki. Myös työlasit saa jokainen pitää omanaan. Ja kirsikkana kakussa: huulirasvan.

-Saako tätä laittaa heti?

-Näitä  ei saa kehua pienille. Tai niille tulee paha mieli.

-Mutta voidaan näyttää kuvia koneista. Ja junasta.

-Voidaankohan me tulla ensi vuonna, kun ollaan koululaisia?

 

Päivän viimeinen kuva. Eskarijono ylittää opasopettajien perässä ammattikoulun pihamaata.

-Katsokaa. Tuolla on se kuusi! (latva pilkottaa talon takaa)

-Niin on. Siihen te sytytitte valot vuonna 2018.

-Minä tulen isona töihin tänne ammattikoululle

-Niin minäkin

-Minä tulen Timolan eskariin (hihitystä)

-Kato. Tuo joku vilkuttaa meille tuolla ikkunassa! Vilkutetaan sille.

 

Johan oli hieno reissu. Ja kaikkea huomattua ja opittua ei edes ehditty jutella auki. Tähän kokemukseen me vielä niin palataan, monta monituista kertaa.

 

Valolla ja ilolla huikeasta päivästä Savon ammattiopistoa ja Varkauden lukiota sekä erityisesti meidät esiintymiskeikalle bongannutta Kirsiä kiittäen  Heidi &go

Ruokana eskarilla kalakeitto, sekaleipä, leikkelemakkara ja kurkku